For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Rodópi.

Rodópi

Wikipediasta

Tämä artikkeli käsittelee vuoristoa. Rodópin alueyksikkö on yksi Kreikan alueyksiköistä.
Rodópi
Родопи/Ροδόπη
Rodópivuoria.
Rodópivuoria.
Maantiede
Sijainti Bulgaria
Itä-Makedonia ja Traakia, Kreikka
Koordinaatit 41°36′4″N, 24°34′27″E
Korkein kohta
Nimi Golyam Perelik
Korkeus meren-
pinnan tasosta
2 191 m
Koordinaatit 41°36′4″N, 24°34′27″E

Rodópi (bulg. Родопи, kreik. Ροδόπη; myös Rodópit, Rodópivuoret, Rhodope) on vuoristo Kaakkois-Euroopassa Bulgarian ja Kreikan rajalla. Sen korkein huippu on Bulgarian puolella sijaitseva Golyam Perelik, jonka korkeus on 2 191 metriä.[1] Korkein huippu Kreikan puolella on Delimpóska (Δελημπόσκα, 1 953 m).

Rodópivuoret kartalla (keltaisella reunustettuina).
Papíkiovuori ja Kreikan Sýmvolan kylä.

Rodópivuoriston pinta-ala on noin 19 000 neliökilometriä.[2] Sen pituus itä-länsisuunnassa on noin 240 kilometriä ja leveys pohjois-eteläsuunnassa noin 97 kilometriä.[3] Vuoristosta suurin osa, noin 82 %, sijaitsee Bulgarian alueella maan eteläosassa. Se on maan suurin vuoristo ja käsittää seitsemäsosan maan pinta-alasta. Kreikan puolella vuoristo sijaitsee Itä-Makedonian ja Traakian alueella maan koillisosassa.[1][2] Kreikan Rodópin alueyksikkö on saanut nimensä vuoristosta. Vuoristo jaetaan usein korkeampaan Läntiseen Rodópiin ja matalampaan Itäiseen Rodópiin.[1] Keskisellä Rodópilla sijaitsevat Koúla-vuoret. Rodópivuorten pohjoispuolella sijaitsevia vuorijonoja Bulgariassa ovat Rila- ja Pirin-vuoristot.

Läntisillä Rodópivuorilla on mannerilmasto ja Itäisillä Rodópeilla välimerellinen ilmasto.[4] Alueen kasvillisuus on erittäin monipuolinen. Lajeja on tunnistettu yli 11 900 ja monet niistä ovat kotoperäisiä. Lintulajeista tunnetuimpia ovat päiväpetolinnut kuten keisarikotka, muuttohaukka, hanhikorppikotka ja pikkukorppikotka.[5] Vuorilla on useita luonnonsuojelualueita.[1]

Kreikkalaisessa mytologiassa vuoristo on saanut nimensä najadi-nymfi Rhodopesta, joka oli Hebroksen tai Strymonin tytär ja Haimoksen sisar tai puoliso. Haimos ja Rhodope loukkasivat jumalia kutsumalla toisiaan nimillä ”Zeus” ja ”Hera”, minkä johdosta heidät muutettiin rangaistukseksi vuoriksi.[4][6][7] Vuoristo oli mytologiassa myös Orfeuksen syntymäpaikka.[4]

  1. a b c d Rhodope Mountains Bulgaria Walking. Viitattu 15.8.2016.
  2. a b Rhodope mountain EKBY. Viitattu 15.8.2016.
  3. Rhodope Mountains Encyclopaedia Britannica. Viitattu 15.8.2016.
  4. a b c The Rhodope – the Mountain of Orpheus Bulgaria Travel. Arkistoitu 25.1.2016. Viitattu 15.8.2016.
  5. Natura 2000 alppivyöhykkeellä (ISBN 978-92-79-13253-7) 2010. Euroopan komissio, Ympäristöasioiden pääosasto. Viitattu 4.4.2012.
  6. Nymphe Rhodope Theoi Greek Mythology. Viitattu 15.8.2016.
  7. Hiking in Greek Rhodope Mountain Range A Greek Adventure. Viitattu 15.8.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Rodópi
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?