Robert Altman
Wikipediasta
| Robert Altman | |
|---|---|
 Robert Altman Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 1992 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Robert Bernard Altman |
| Syntynyt | 20. helmikuuta 1925 Kansas City, Missouri, Yhdysvallat |
| Kuollut | 20. marraskuuta 2006 (81 vuotta) Los Angeles, Kalifornia |
| Ammatti | elokuvaohjaaja |
| Aiheesta muualla | |
| www.robertaltman.com | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Robert Bernard Altman (20. helmikuuta 1925 Kansas City, Missouri[1] – 20. marraskuuta 2006 Los Angeles, Kalifornia[2]) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja. Hänet tunnettiin erityisen taitavana näyttelijöiden ohjaajana, joka oli vastuussa monista modernin Hollywood-elokuvan klassikoista, kuten M.A.S.H. – armeijan liikkuva kenttäsairaala (1970) ja Nashville (1975).
Palattuaan siviiliin toisesta maailmansodasta Altman työskenteli radiossa ja lehdissä, sekä vuosina 1957–1964 televisiossa ohjaajana.[1] Hän ohjasi jaksoja muun muassa tv-sarjoihin Maverick, Peter Gunn, Bonanza ja Valtatie 66.[3] Altman pääsi kokeilemaan taitojaan elokuvaohjaajana 1950-luvulla elokuvalla The Delinquents (1957),[4] ja sai 1960-luvun loppupuolella hieman huomiota kahdella muulla ohjaustyöllään. Altman teki läpimurtonsa elokuvalla M.A.S.H. – armeijan liikkuva kenttäsairaala (1970). Pääosiltaan Elliott Gouldin, Donald Sutherlandin ja Robert Duvallin näyttelemä, Korean sotaan sijoittuva musta komedia oli menestys niin kriitikoiden kuin yleisönkin keskuudessa, ja elokuvasta tehtiin myös suosittu televisiosarja. M.A.S.H. – armeijan liikkuva kenttäsairaala sai myös Oscar-ehdokkuuden parhaasta elokuvasta ja parhaasta ohjauksesta.[1]
Vaikka hänen elokuviensa taloudellinen menestys olikin ailahtelevaa, kriitikoiden ja nyky-yleisön silmissä Altmanin voittokulku 1970-luvulla näytti loputtomalta: peräjälkeen syntyi elokuvia kuten McCabe ja Mrs Miller (1971) ja Pitkät jäähyväiset (The Long Goodbye, 1973), jotka iskostuivat välittömästi modernin Hollywood-elokuvan kaanoniin. Altman sai myös maineen poikkeuksellisen erinomaisena näyttelijänohjaajana, joka tuli hyvin esille elokuvissa Täyskäsi (California Split, 1974) ja Nashville (1975)[5], joissa näytteleminen oli hyvin pitkälti improvisoitua ja naturalistista. Altman sai elokuviinsa energiaa antamalla myös statisteille tehtäviä, jolloin sekä elokuvan etu- että taka-alalla tapahtui jatkuvasti jotain. Nashvillessa Altman vei puolestaan tapansa käsitellä käsikirjoitusta äärimmäisyyksiin: elokuvan juoni jätettiin lähes syrjään, ja ohjaaja keskittyi tutkimaan päähahmojaan, joita Nashvillessa oli jopa 24.
1970-luvun loppupuolella alkoi kuitenkin Altmanin hetkellinen alamäki: vaikka Altman ohjasikin vuonna 1979 peräti kolme elokuvaa, niiden taso oli kaukana hänen aiemmista töistään.[1] Tämä kulminoitui vuonna 1980 Disney/Paramount-tuotantoon Kippari-Kalle: Robin Williamsin tähdittämä elokuva teki tuottoa teattereissa, mutta oli aikanaan ja myös nykyään kriitikoiden mielestä Altmanin uran häpeäpilkku. Altman vetäytyikin 1980-luvulla suuremmista hankkeista ja teki pienimuotoisia elokuvia teatterin ja televisio-ohjelmien lisäksi. Altmanin 1980-luvun töistä nykyään muistetaan ainoastaan suosittu televisiosarja Tanner '88, joka parodioi politiikkaa.
Altman palasi suosioon 1990-luvulla elokuvallaan The Player – Pelimies (1992), ja jatkoi komeaa paluutaan Raymond Carver -filmatisoinnilla Short cuts – oikopolkuja (1993).[1] 2000-luvulla Altmanin töistä parhaiten on huomattu poikkeuksellisen suosittu, Richard Geren tähdittämä Tohtori T ja naiset (Dr. T & the Women, 2000) sekä Agatha Christien hengessä kulkeva Gosford Park (2001).
Altman oli kiinnostuneempi tunnelmista ja atmosfääreistä kuin rakenteista. Hän käsitteli useimmissa elokuvissaan yhdysvaltalaisuuden ytimeen kuuluvia aiheita, mutta hän osasi vältellä kliseemäisyyttä tai pyrki murtamaan kliseitä. Hänen ohjaustapaansa kuului improvisointi, joten hän saattoi ajoittain irrottautua käsikirjoituksesta.[6]
Maaliskuussa 2006 Altmanille myönnettiin Oscar-kunniapalkinto elämäntyöstään elokuvaohjaajana. Hän kuoli saman vuoden marraskuussa 81 vuoden iässä.[2]
Valikoitu filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- M.A.S.H. – armeijan liikkuva kenttäsairaala (1970)
- McCabe ja Mrs Miller (1971)
- Sairaat mielikuvat (Images, 1972)
- Pitkät jäähyväiset (The Long Goodbye, 1973)
- Täyskäsi (California Split, 1974)
- Nashville (1975)
- 3 naista (3 Women, 1977)
- Mitkä häät! (A Wedding, 1978)
- Kippari-Kalle (Popeye, 1980)
- Hulluna rakkaudesta (Fool for Love, 1985)
- The Player – Pelimies (1992)
- Short cuts – oikopolkuja (1993)
- Tohtori T ja naiset (Dr. T & the Women, 2000)
- Gosford Park (2001)
- Robert Altmanin huonot vitsit (A Prairie Home Companion), (2006)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 2: Directors, 4th edition, s. 16. St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 29.5.2015). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Film director Robert Altman dies BBC News. 22.11.2006. (englanniksi)
- ↑ Robert Altmanin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa. Viitattu 29.5.2015.
- ↑ Robert Altman Elonet.
- ↑ Nashville (1975), KAVI. Viitattu 29.5.2015.
- ↑ Otavan suuri ensyklopedia. Täydennysosa 1, s. 9599–9600, art. Altman, Robert. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-05124-5.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Caso, Frank: Robert Altman in the American Grain. London: Reaktion Books, 2015. ISBN 978-1-78023-522-6.
- Peltonen, Osmo: ”Kuvien takana”, Robert Altmanin elokuvat. Filmihullu 1/1984.
- Altman on Altman, Thompson, David (toim.). Sarja: Directors on Directors, Faber, 2006 ISBN 9780571220892
| ||||||||||||||||||||||||||
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
