For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Riikka Slunga-Poutsalo.

Riikka Slunga-Poutsalo

Wikipediasta

Riikka Slunga-Poutsalo

Riikka Pirjo Maaria Slunga-Poutsalo (s. 23. huhtikuuta 1971 Alatornio) on suomalainen perussuomalaisten poliitikko ja entinen kansanedustaja.[1][2] Slunga-Poutsalo on toiminut kesäkuusta 2023 lähtien valtiovarainministeri Riikka Purran valtiosihteerinä.[3] Aikaisemmin Slunga-Poutsalo on toiminut mm. perussuomalaisten puoluesihteerinä vuosina 2013–2019.[4]

Slunga-Poutsalo liittyi perussuomalaisiin keväällä 2008.[2] Hänet valittiin Lohjan kaupunginvaltuustoon ensimmäisen kerran vuoden 2008 kunnallisvaaleissa ja uudelleen vuonna 2012. Hän on Lohjan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja kaudella 2013–2016.[5]

Kesäkuussa 2013 Slunga-Poutsalo valittiin perussuomalaisten puoluesihteeriksi.[4] Hän oli työskennellyt puolueen järjestösihteerinä maaliskuusta 2013 ja aiemmin vuosina 2011–2012.[2] Hän on toiminut myös puolueensa puoluevaltuuston (2009–2011) ja -hallituksen (2011–2012) jäsenenä. Hänen muihin luottamustehtäviinsä on kuulunut muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallituksen varapuheenjohtajuus.[1][2] Vuoden 2019 puoluekokouksessa Slunga-Poutsalo ei asettunut ehdolle puoluesihteeriksi.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi Uudenmaan vaalipiiristä perussuomalaisten listalta 4247 äänellä.[6]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Slunga-Poutsalo on koulutukseltaan rakennuspiirtäjä ja on toiminut vuodesta 2000 yrittäjänä Finn-TK Oy:ssä. Hänellä on kolme aikuista lasta.[2][7]

  1. a b Riikka? Poutsalo.com. Viitattu 30.6.2013.
  2. a b c d e Poliittinen cv Poutsalo.com. Viitattu 30.6.2013.
  3. Ministereille valtiosihteereitä Valtioneuvosto. 22.6.2023.
  4. a b Uusivaara, Terhi: Riikka Slunga-Poutsalo perussuomalaisten puoluesihteeriksi Yle Uutiset. 29.6.2013. Viitattu 30.6.2013.
  5. Kaupunginhallitus Lohjan kaupunki. Arkistoitu 27.4.2015. Viitattu 3.10.2013.
  6. Eduskuntavaaleissa 2019 valitut kansanedustajat www.eduskunta.fi. Viitattu 23.4.2019.
  7. Perussuomalaisten uusi puoluesihteeri valittu Ilta-Sanomat. 29.6.2013. Arkistoitu 2.7.2013. Viitattu 30.6.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Riikka Slunga-Poutsalo
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?