Rautaristi (saks. Eisernes Kreuz) on korkea saksalainen kunniamerkki, joka perustuu alkuaan Saksalaisen ritarikunnan käyttämään ristitunnukseen (saks. Tatzenkreuz/Templerkreuz/Kanonenkreuz, ransk. croix pattée).

Preussin kuningas Fredrik Vilhelm III otti rautaristin käyttöön kunniamerkkinä vuonna 1813. Rautaristi oli poikkeuksellinen kunniamerkki, koska sen myöntämisperusteena ei ollut yhteiskunnallinen asema, kuten usein oli tapana tuohon aikaan, vaan pelkästään taistelussa osoitettu urhoollisuus ja johtamistaito. Rautaristiä on jaettu 1. ja 2. luokan risteinä, ritariristeinä variaatioineen (tammenlehvät, miekat, timantit) sekä rautaristin suurristeinä ja suurristin tähtinä, joita on myönnetty vain muutamia kappaleita hyvin korkeille sodanjohtajille (kuten von Blücher, von Hindenburg ja Göring)

Rautaristi oli käytössä vuosina 1813, 1870, 1914 ja 1939 alkaneissa sodissa. Sitä ei ole jaettu vuoden 1945 jälkeen.

Rautaristiä käytettiin kunniamerkkinä keisari Vilhelm II:n aloitteesta myös ensimmäisen maailmansodan alkaessa. Sitä myönnettiin eri luokissaan yli 5,5 miljoonaa kappaletta. Toisen maailmansodan alkaessa rautaristi perustettiin jälleen, ja rautaristejä myönnettiin lukuisissa eri luokissaan useita miljoonia kappaleita. Yksin maavoimissa arvioidaan myönnetyn noin 2,3 miljoonaa toisen luokan rautaristiä ja 300 000 ensimmäisen luokan rautaristiä. Kaiken kaikkiaan toisen luokan rautaristejä myönnettiin noin 3 miljoonaa ja ensimmäisen luokan rautaristejä 450 000. Toisen luokan rautaristin sai 39 naista, ensimmäisen luokan rautaristin sai kaksi, lentokapteeni Hanna Reitsch ja Saksan Punaisen Ristin sisar Elke Grossmann.

Kesäkuussa 1941 perustettiin rautaristin kunniasolki. Se voitiin myöntää henkilölle, jolla jo oli ensimmäisen ja toisen luokan rautaristit. Solki voitiin myöntää maavoimissa (Heer) palveleville. Vastaavat soljet perustettiin merivoimille vuonna 1943 ja ilmavoimille vuonna 1944. Kunniasoljella palkittujen nimet kirjattiin Saksan sotavoimien kultaiseen kirjaan.

Rautaristin esilläpito on nykyisinkin Saksassa sallittua, jos siinä ei näy kiellettyä hakaristiä. Vuonna 1957 otettiin käyttöön vuoden 1813 mallin mukainen tammenlehväkoristeinen rautaristi, johon toisessa maailmansodassa jaetut hakaristillä varustetut rautaristit vaihdettiin. Uusia rautaristejä ei Saksassa myönnetä.

Neljälle suomalaiselle myönnettiin rautaristi kunniasoljella. He olivat sotamarsalkka C. G. E. Mannerheim (I ja II luokan rautaristit kunniasolkineen), SS Rottenführer (korpraali) Kalevi Könönen, SS Schütze (sotamies) Yrjö Pyyhtiä ja Lauri Törni. Könönen ja Pyyhtiä palvelivat suomalaisessa Waffen-SS-vapaaehtoispataljoonassa.^[1]

Kolmelle Suomen armeijassa palvelleelle juutalaiselle myönnettiin rautaristi. Yksi heistä oli lääkintämajuri Leo Skurnik, toinen kapteeni Salomon Klass ja kolmas lottana palvellut Dina Poljakoff. Kaikki tosin kieltäytyivät ottamasta kunnianosoitusta vastaan.^[2][3]

Katso myös: Luettelo rautaristillä palkituista suomalaisista

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rautaristi Wikimedia Commonsissa

• Saksalaisen rautaristin (Eisernes Kreutz) historiaa 1800-1900-luvuilta. Militarian Maailma nro. 1. Pohjois-Kymenlaakson asehistoriallisen yhdistyksen jäsenlehti.
• History of the Iron Cross. Choppersin moottoripyöräsivujen näkemys rautaristin merkityksestä ennen ja nyt. (englanniksi)