Punapakolaiset olivat ihmisiä, jotka muuttivat Suomesta ja Pohjois-Amerikasta Neuvostoliittoon. Osa lähti poliittisista, osa taloudellisista syistä.^[1]

Poliittisia syitä olivat Suomen sisällissodan jälkeiset asenteet, 1930-luvun alun työttömyys ja oikeistoradikalismi sekä Suomessa että Pohjois-Amerikassa.^[1] Sisällissodan jälkeen 1918 pakeni kymmenisen tuhatta punaista, 1930-luvun alussa noin 15 000 luvatonta rajaloikkaria Suomesta Neuvostoliittoon ja heidän lisäkseen 6 500 amerikansuomalaista. Kokonaismääräksi on arvioitu 31500 suomalaista. Nimitys "punapakolaiset" viittaa sisällissodan punaisiin, mutta monilla ainakin osasyynä olivat taloudelliset asiat.^[2]

Emigranttien johtajina on pidetty Edvard Gyllingiä, Santeri Nuortevaa, Yrjö Sirolaa, Kullervo Manneria, Kustaa Roviota ja Hanna Malmia.^[2]

Kun taloudelliset olot Neuvostoliitossa muuttuivat yhä kurjemmiksi, suomalaisia palai Suomeen. Osa sai asianmukaiset asiakirjat, osa tuli salaa valtioiden välisen rajan yli. Paluuhalujen takia suomalaisia ryhdyttiin 1930-luvun loppupuolella siirtämään yhä kauemmas rajasta, jolloin omaehtoiset lähdöt olisivat entistä vaikeampia. Lähtemään halukkaat tuomittiin neuvostovastaisuudesta koviin rangaistuksiin.^[3]