Pelimoduuli
Wikipediasta
Pelimoduuli (myös: ROM-moduuli, moduuli, engl. ROM cartridge) on kotelon suojaama ROM-piirin ("read only memory") sisältävä muovipalikka, joka kytketään useimmiten pelikonsoliin tai tietokoneeseen. Niitä käytetään lähinnä videopelien lataamiseen, joskus myös muunlaisten tietokoneohjelmien käyttöön.
Pelimoduulit syntyivät menetelmänä tukea vaihdettavia peliohjelmia sisäänrakennettujen pelien sijaan.[1] Tällöin kuluttajan ei tarvinnut ostaa kallista laitetta kuin kerran.[1] Pelimoduulit yleistyivät 2. sukupolven pelikonsoleissa. Myöhemmin pelit siirtyivät halvempiin tallennusvälineisiin kuten levykkeisiin ja optisiin levyihin kuten CD-ROM.
Moduuleissa on toisinaan myös paristovarmennettua SRAM-muistia, mikä mahdollistaa pelitilanteen säilyttämisen.[2] Eräissä tapauksissa moduuleissa on myös apusuorittimia kuten SNES-konsolin Super FX-moduuleissa tai erillisiä äänipiirejä, kuten joissakin MSX:n ja NES:in peleissä.
Varsinaista latausta tallennusmedialta RAM-muistiin ei välttämättä tarvita lainkaan vaan konsoli voi käyttää ROM-moduulilla olevaa ohjelmakoodia suoraan alkuperäisestä sijainnistaan riippuen laitteen teknisestä toteutuksesta. TI-99/4A-tietokoneissa pelimoduuli ei ollut kokonaisuudessaan suoraan järjestelmän väylällä ja moduulille tallennettua ohjelmaa ei voitu käyttää suoraan moduulilta.lähde?
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaisimmissa 1970-luvun pelikonsoleissa oli mukana vain sisäänrakennettuja pelejä logiikkapiireillä, jolloin laitteeseen ei saanut vaihdettua uusia pelejä.[1]
Vuonna 1976 Fairchild Channel F -pelikonsoli alkoi ensimmäisenä tukea vaihdettavia pelimoduuleita.[3][1]
Moduuliportteja on käytetty myös kolikkopelien järjestelmälevyissä. Pelilaitteiden lisäksi myös monissa 1980-luvulla julkaistuissa mikrotietokoneissa oli moduuliportit. Tällaisia tietokoneita olivat ainakin Commodore VIC-20, Commodore 64, MSX-standardin koneet, Atarin 8-bittiset koneet (400/800/XL/XE), Texas Instruments TI-99/4A sekä IBM PCjr. Kolikkopeleistä ROM-moduuleita hyödynsivät ainakin Capcomin CP System ja SNK:n Neo Geo.
Koska levykkeet ja C-kasetit olivat halvempia, olivat ne tietokonepeleissä yleisempiä, vaikka koneessa olisikin ollut portti ROM-moduuleille. Kuitenkin esimerkiksi Commodore 64:lle ja MSX:lle ilmestyi lopulta varsin merkittävä määrä pelejä moduulilla. IBM PCjr -tietokoneella joitain hyötyohjelmia, kuten taulukkolaskentaohjelma Lotus 1-2-3, myytiin sellaisessa muodossa, että osa ohjelmasta ladattiin moduulilta, osa levykkeeltä.[4][5]
Ensimmäinen CD-ROM-levyjä käyttänyt konsoli oli PC Enginen lisälaite, joka julkaistiin vuonna 1989. Ensimmäinen PlayStation (1994) ja Sega Saturn (1994) tekivät CD-ROM-levyistä lopullisesti pelikonsolien käytetyimmän tallennusvälineen. Nintendo 64 (1996) jatkoi kuitenkin vielä ROM-moduuleiden käyttöä, mitä pidettiin yhtenä syynä sen odotettua heikompaan menestykseen. Nintendo GameCube-konsolissa myös Nintendo siirtyi halvemman optisen median käyttöön.[6]
ROM-moduuleiden käyttö jatkui kauemmin kädessä pidettävien konsolien käsikonsolien puolella. Eräissä pelilaitteissa kuten Nintendo Switch, Nokia N-Gage ja PlayStation Vita aiemmat tekniikat on korvattu Flash-muistiin perustuvalla muistikorttitekniikalla.
Vanhoista konsoleista on julkaistu myös uusia "retroklassikko"-versioita, joissa on vaihtelevasti tukea alkuperäisille pelimoduuleille.[7]
Vertailu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muihin pelimedioihin verrattuna pelimoduuli on nopeampi latautumaan, mutta tallennuskapasiteetti on pienempi verrattuna muihin vaihtoehtoihin.[8] C-kasetilla olleiden pelien latailua saattoi joutua odottamaan 20 minuuttia ja levykeaseman kanssa latausajat olivat muutamien minuuttien luokkaa, joten latausajan puute oli 1980-luvulla huomattava etu. Moduulit ovat myös huomattavasti luotettavampia kuin levykkeet, C-kasetit ja CD-levyt ja rikkoontuvat harvemmin.
Kuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Commodore 64-tietokoneen Simon's BASIC ohjelmointikieli ROM-moduulilla. -
-
Sega Master Systemin pelimoduuleita. -
Nintendo 64:n pelimoduuli avattuna. -
Atarin 8-bittisiin tietokoneisiin sopiva Pac-man -pelimoduuli. -
Vertailu Nintendo 3DS:n vanhasta ja uudesta taaksepäin yhteensopivasta moduulista.
Luettelo moduulia käyttävistä laitteista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- NES/Famicom (myös kloonit kuten Terminator)
- SNES/Super Famicom
- Nintendo 64
- Game Boy
- Game Boy Color
- Game Boy Advance
- Nintendo DS
- Nintendo 3DS
- Nintendo Switch
- Pokémon mini
- Virtual Boy
- Neo Geo
- Neo Geo Pocket
- Neo Geo Pocket Color
- Neo Geo X
Hyötyohjelmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Peliohjelmien lisäksi myös eräitä hyötyohjelmia kuten taulukkolaskentaohjelma Lotus 1-2-3 on myyty ROM-moduuleilla eräille alustoille.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Benj Edwards: The Untold Story Of The Invention Of The Game Cartridge Fast Company. Viitattu 4.4.2017.
- ↑ Mark Christian: Saved, But Not Forgotten tedium.co. 21.2.2019. Viitattu 14.1.2023. (englanniksi)
- ↑ Orland, Kyle: Obituary: Fairchild Channel F Creator Jerry Lawson Gamasutra. 11.5.2011. Viitattu 14.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Shaun Nichols: IBM PCjr STRIPPED BARE: We tear down the machine Big Blue would rather you forgot 22.3.2014. The Register. Viitattu 11.4.2018.
- ↑ Donald B. Trivette: Lotus 1-2-3 For IBM PCjr heinäkuu 1985. Compute!. Viitattu 11.4.2018.
- ↑ Panasonic GameQ SL-GC10 GameCube+DVD Pelit. Viitattu 13.4.2017.
- ↑ Nintendo tuo 8-bittisen NES-klassikkokonsolin takaisin miniversiona HS.fi. Viitattu 13.4.2017.
- ↑ Cook, Karen. "Jr. Sneaks PC into Home", PC Magazine, 1984-03-06, p. 35. Luettu 2018-04-11.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Eri moduulityyppejä (englanniksi)
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
