Pekka Katara
Wikipediasta
Väinö Pekka Katara (28. huhtikuuta 1882 Tyrvää – 15. joulukuuta 1971[1]) oli suomalainen kielitieteilijä.
Katara kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen reaalilyseosta vuonna 1900, valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1906 ja lisensiaatiksi vuonna 1912.[2] Hän oli Helsingin kauppakorkeakoulun saksan kielen lehtori 1913-1937, vararehtori 1919-1937, Helsingin yliopiston saksan filologian ylimääräinen professori 1938-1953. Viimeksi mainittua virkaa hän oli hoitanut viransijaisena vuosina 1929–1937 professori Hugo Suolahden toimiessa yliopiston kanslerina. Katara julkaisi tutkimuksia erityisesti alasaksan alalta ja Suomalais-saksalaisen sanakirjan (WSOY, 1925, us. p.). Hänelle myönnettiin Goethe-mitali 1957.[3] Lisäksi hän laati oppikirjoja[4] Vuonna 1941 Katara kutsuttiin Suomalaisen tiedeakatemian jäseneksi.[2].
Julkaisuja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Die ursprünglich reduplizierenden Verba im Niederdeutschen, 1939
- Das französische Lehngut in mittelniederdeutschen Denkmälern von 1300 bis 1600, 1966
- Suomalais-saksalainensuursanakirja, Ingrid Schellbach-Kopran uusimana. 1974, 2. p. 1981
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
