For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Paulakenkä.

Paulakenkä

Wikipediasta

Miehen lapikkaat.[1]

Paulakengät, paulapieksut, pieksut eli lapikkaat ovat perinteiset Suomessa käytössä olleet saappaat. Ne ovat myös monen kansallispuvun osa. Ne valmistetaan parkitusta nahasta. Kengän kärjessä on suora ommeltu sauma. Kanta on pyöristetty, ja reunareikiin on pujotettu taakse solmittava nahkainen kurepaula. Paulakengät sopivat erityisesti talvijalkineiksi.

Pieksut, supikkaat ja lapikkaat ovat aiemmin tarkoittaneet samankaltaista jalkinetta. Ne kaikki kuuluvat pieksukenkä-perheeseen. Pieksuissa on vain yksi pohjanahka, joka muodostaa myös kengän sivut. Pieksu muuttuu lapikkaaksi, kun niihin ommellaan erillinen pohja. Supikkaaksi tai lipokkaaksi nimitetään puolestaan matalia kenkiä.[2]

Yksipohjaisia pieksuja käytettiin laajalti eri yhteiskuntaluokissa 1800-luvulta aina pitkälle 1900-luvulle asti. Pohjattujen lapikkaiden valmistus alkoi 1800-luvun lopulla kenkäteollisuuden synnyn myötä. Samoihin aikoihin hiihtäminen tuli muotiin ja yksikärkinen itäsuomalainen malli sai rinnalleen länsisuomalaisen kaksinokkaisen lapikkaan. Lapikkaita käytettiin laajalti arki- ja juhlakenkänä. Sotien jälkeen pieksut ja lapikkaat menivät pois muodista ja 1960-luvulla ne saavuttivat perinnejalkineen aseman.[2]

  1. saappaat; lapikkaat; miehen pieksut www.finna.fi. Viitattu 24.12.2020.
  2. a b Monenlaisia kenkiä Kuopionkorttelimuseo.fi. Viitattu 24.12.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Paulakenkä
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?