Panssarikranaatti on tykeissä käytetty räjähtävä ampumatarvike, joka on suunniteltu panssarin läpäisyyn.

Toisin kuin ontelokranaatin, panssarikranaatin teho perustuu iskuenergialla saavutettavaan panssarinläpäisyyn, kuten panssariammuksissa, mutta myös läpäisyn jälkeen tapahtuvaan räjähdysvaikutukseen.

Panssarikranaatin rakenteeseen kuuluu ainakin runko, jonka peräosassa olevassa ontelossa on räjähdyspanos ja pohjasytytin, joka on tavallisesti varustettu valojuovayksiköllä. Rungon alaosassa sijaitsevat myös tykinputken kierteisiin tarttuvat johtorenkaat. Tavallisesti rungon kärjessä on lisäksi myös teräksinen tylpähkö kärkivaippa, jonka tarkoitus on estää kranaattia murtumasta tai kimpoamasta sen osuessa maaliinsa. Kärkivaipan päällä voi olla vielä ohut ballistinen kärkihattu, joka parantaa kranaatin aerodynamiikkaa.

Panssarikranaatti on käytännössä aina täyskaliiperinen, joskin saksalaisilla oli toisen maailmansodan aikana käytössään lähinnä kenttätykeille tarkoitettuja alikaliiperisia, ns. Treibspiegel-panssarikranaatteja, joissa oli irtoavat ohjausosat.

Etupäässä panssarikranaatteja tehokkaammat alikaliiperiammukset ja ontelokranaatit ovat syrjäyttäneet panssarikranaatit tykkien pääasiallisena panssarintorjunta-ammuksena. Panssarikranaatteja käytetään kuitenkin nykyään vielä laivatykeissä, rannikkotykeissä, ilmatorjunta- ja lentokonetykeissä sekä rynnäkköpanssarivaunujen konetykeissä. Nykyään yleisin alle 57 mm kaliiperisissa tykeissä käytetty panssarikranaatti on suhteellisen ohutkuorinen SAP-HE-I-tyyppinen panssarisytytyskranaatti.