For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Oppi kirkosta (mormonismi).

Oppi kirkosta (mormonismi)

Wikipediasta

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Tätä artikkelia tai sen osaa on ehdotettu yhdistettäväksi artikkeliin Kirkko.Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla.Tarkennus: Artikkeli voisi olla kirkko-artikkelin alaosa.

Myöhempien aikojen pyhien liikkeen teologian mukaan Jeesus Kristus perusti maan päällä ollessaan kirkon, jonka johtoon hän asetti kaksitoista apostolia ja uskoi sille evankeliumin täyteyden. Mormoniteologian käsityksen mukaan Kristuksen perustama kirkko kuitenkin luopui sen haltuun uskotusta totuudesta. Kirkon johtoon nousi palkattu pappisluokka, jolla ei kuitenkaan ollut niitä pappeuden valtuuksia, jotka Kristus oli kirkon johtamiseksi antanut.lähde? Kirkko sumensi Jumalan sanan ottamalla Raamatusta pois tärkeitä osia ja opetuksia.lähde? Se omaksui evankeliumin kanssa ristiriidassa olevia oppeja, kuten kolminaisuusopin, ja luopui alkukristillisyyteen kuuluneista opetuksista, kuten sijaistoimituksista kuolleiden puolesta. Tätä Kristuksen perustaman kirkon luopumista totuudesta kutsutaan mormoniteologiassa "suureksi luopumukseksi".lähde?

Mormoniteologian mukaan Kristuksen perustama alkuperäinen kristinusko turmeltui ja katosi maan päältä.lähde? Sen mukaan kaikissa kristillisissä kirkoissa ja yhteisöissä on hyvää, totuuden siemeniä ja osasia Kristuksen evankeliumista, mutta yksikään niistä ei opeta sitä oikein.lähde? Tämä koskee sekä katolista että protestanttista kristillisyyttä. Kristuksen perustama kirkko katosi siis maan päältä, eivätkä ihmiset voineet perustaa sitä uudelleen ilman valtuutta eli pappeutta ja suoraa ilmoitusta Jumalalta.lähde?

Mormonismin käsityksen mukaan Kristuksen kirkko palautettiin maan päälle 1820- ja 1830-luvulla. Kirkko palautettiin joukolla ilmestyksiälähde?, joista ensimmäinen, nk. Ensimmäinen näky annettiin Joseph Smithille 1820. Siinä Jumala kertoi nuorelle Josephille, että kaikki maan päällä olevat kirkot olivat väärässä ja kauhistus Jumalan silmien edessä. Seuraavina vuosina Smith ja osa hänen läheisistään, kuten Oliver Cowdery, näkivät kertomansa mukaan useita näkyjä, joissa Jeesus Kristus, Elia, Johannes kastaja, Pietari, Johannes ja Jaakob ilmestyivät heille ja palauttivat heille maan päältä kadonneet pappeuden valtuudetlähde? sekä opettivat useita uskonnollisia totuuksia. Palautuksen keskeinen tapahtuma oli Kristuksen kirkon perustaminen 6. huhtikuuta 1830. Palautus jatkui temppelitoimitusten ilmoittamisella ja kirkon täydellisempänä järjestämisenä organisaatioineen ja ohjelmineen. Luvatun palautuksen ja ns. aikojen täyttymisen armotalouden[1][2] voidaan katsoa täysin tapahtuneen kun Kristuksen toinen tuleminen aloittaa tuhatvuotisen rauhan ajan.lähde?

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko samoin kuin muutkin mormonistiset ryhmittymät katsovat olevansa tuolloin perustetun kirkon legitiimejä seuraajia ja näin ollen edustavansa Jumalan kirkkoa maan päällä. MAP-kirkon käsityksen mukaan se on Kristuksen oikea kirkko, koska sillä on sama järjestys, sama pappeuden valtuus ja sama evankeliumi kuin Kristuksen aikoinaan perustamalla kirkolla. Sen mukaan kirkon tunnusmerkki on ennen muuta kirkon järjestys, joka on Uuden testamentin mallin mukainen. Kirkon johdossa on Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon presidentti, ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorum. Kirkolla on myös palautettu pappeus, sekä alempi Aaronin pappeus että ylempi Melkisedekin pappeus että niiden mukaiset valtuudet, esimerkiksi valtuus kastaa. Tärkeänä kirkon tunnusmerkkinä pidetään myös sitä, että Jumala johtaa kirkkoa elävän profeetan eli kirkon presidentin kautta.

  1. Ap. Teot 3:19-21 (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Ef. 1:10, 1933 käännös (Arkistoitu – Internet Archive)
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Oppi kirkosta (mormonismi)
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?