Oikeusturva tarkoittaa niitä tehokkaita oikeudellisia keinoja, joilla henkilö tulee oikeuksiinsa. Heikko oikeusturva voi liittyä laissa taattujen oikeuksien vähäisyyteen, keinojen huonouteen taikka keinojen tehottomuuteen. Oikeusturvakeinojen huonous voi liittyä oikeudellisen avun puutteeseen taikka alan toimijoiden – kuten vaikkapa tuomarin – heikkoon ammattitaitoon taikka muutoksenhakukeinojen puutteeseen. Keinojen tehottomuus voi liittyä esimerkiksi niiden kalleuteen taikka pitkään ajalliseen kestoon.

Suppeassa merkityksessä oikeusturvalla tarkoitetaan oikeutta saada asiansa käsitellyksi oikeudenmukaisesti tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Kaikkien tuomioistuinten tehtävä on toiminnallaan toteuttaa oikeusturvaa. Oikeusturvan lisäksi tuomioistuinten on sisällytettävä päätöksiinsä oikeusvarmuus eli ratkaisujensa ennustettavuus.

Suomessa oikeusturva määritellään perustuslaissa. Se on 21 §:ssä säädetty subjektiivinen oikeus, se siis ei ole viranomaisen harkinnan varassa. Perustuslain 2 §:n mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Heikko tai olematon oikeusturva voi myös olla tarkoituksellista, jolloin se ei johdu oikeusjärjestelmän kehittymättömyydestä tai virkamiesten heikosta ammattitaidosta. Itsevaltaisten hallintojen maissa, lähinnä diktatuureissa, virkamiehet eivät halua tekemistään sortavista päätöksistä valitettavan, jolloin valittaminen on mahdotonta tai tehty mahdollisimman vaikeaksi. Esimerkiksi Pohjois-Korea on maa, jossa kansalaisen ei ole tarkoituskaan valittaa ja kansalaisen oikeusturva on tarkoituksella jätetty huomioimatta.

• Perusoikeudet
• Oikeussuoja

• Suomen Asianajajaliiton oikeusturvaohjelma 2000