Oikeudenala
Wikipediasta
Oikeudenala eli oikeusala on oikeusjärjestyksen osa, joka yhdessä toisten oikeudenalojen kanssa jäsentää oikeusjärjestelmän rinnakkaisiin alueisiin. Oikeusajattelussa oli 1800-luvulla keskeistä erottelu subjektiiviseen oikeuteen ja objektiiviseen oikeuteen. Subjektiivinen oikeus antaa toimintamahdollisuuksia oikeussubjekteille ja objektiivisen oikeuden keskeinen piirre on sen yhteys valtiolliseen vallankäyttöön. Tältä pohjalta on syntynyt jako valtion ja kansalaisten suhteita käsittelevään julkisoikeuteen ja kansalaisten keskinäisiä suhteita sääntelevään yksityisoikeuteen. Julkisoikeus ja yksityisoikeus jakaantuvat osa-alueiksi eli kapeiksi yksityiskohtaisiksi oikeudenaloiksi.[1]
Oikeusalojen sisällä tapahtuu usein jäsentymistä yhä tarkempiin erityisaloihin, jolloin oikeusjärjestelmän johdonmukaisuus saattaa kärsiä. Sama vaara tulee esiin myös silloin, kun kahdella eri oikeudenalalla tarkastellaan samaa tai samantyyppistä oikeudellista kysymystä, ja päädytään erilaiseen ratkaisuun antamalla erilainen painoarvo eri tekijöille.[2]
Oikeudenalojen yleiset opit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Oikeudenalat saavat identiteettinsä yleisistä opeistaan, joihin kuuluvat kunkin oikeudenalan yleiset oikeuskäsitteet, oikeusperiaatteet ja oikeudelliset teoriat. Erityinen sääntelykohde ei yksinään riitä osoitukseksi siitä, että jotain normistoa voitaisiin pitää erityisenä oikeudenalana, vaan tähän tarvitaan vielä normistoa jäsentävää käsitteistöä, sen normatiivisia perusteita kokoavia yleisiä oikeusperiaatteita sekä käsitteitä ja periaatteita yhdistäviä oikeudellisia teorioita.[3] Erityisesti mannereurooppalaisissa oikeuskulttuureissa oikeustieteellä, ja nimenomaan teoreettisella lainopilla, on päävastuu eri oikeudenalojen yleisten oppien muotoilemisessa ja uudistamisessa.[4] Yleiset opit muodostavat keskeisen osan lakimiesten ammatitaitoon kuuluvasta hiljaisesta tiedosta.[5]
Yleisten oppien tehtävistä oikeusjärjestelmän kokonaisuudessa ja näiden tehtävien keskinäisistä painotuksista ei ole yksimielisyyttä.[6] Kaarlo Tuori on eritellyt yleisten oppien tehtäviä seuraavalla tavalla.
- Systematisoiva tehtävä: Yleiset opit luovat oikeusjärjestyksen yhtenäisyyttä eli koherenssia systematisoimalla oikeusjärjestystä.[7]
- Pedagoginen tehtävä: Yleisten oppien avulla systematisoitu oikeusjärjestys voidaan esittää pedagogisesti mielekkäällä tavalla.[8]
- Konstitutiivis-epistemologinen tehtävä: Yleisten oppien välityksellä yhteiskunnalliset tai psykologiset asiantilat muuntuvat oikeudellis-institutionaalisiksi tosiasioiksi, kuten sopimuksiksi, avioliitoiksi ja rikoksiksi.[9]
- Heuristinen tehtävä: Yleisten oppien avulla paikannetaan ja muotoillaan oikeudelliset ongelmat.[10]
- Argumentatiivis-normatiivinen tehtävä: Yleiset opit perustelevat yksittäisiin oikeudellisiin ongelmiin annettavia ratkaisuja.[11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mattila, Heikki E. S. (päätoim.): Encyclopædia Iuridica Fennica VII. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 1999.
- Tuori, Kaarlo: Oikeuden ratio ja voluntas. Helsinki: WSOYpro, 2007.
- Tuori, Kaarlo: Oikeusjärjestys ja oikeudelliset käytännöt. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2013.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
