For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Nurmeksen evankelinen opisto.

Nurmeksen evankelinen opisto

Wikipediasta

Nurmeksen evankelinen opisto oli kansanopisto, jonka toiminta alkoi 1942. Opistotoiminta lakkasi 2005. Opisto tunnettiin myös nimellä Lipinlahden kansanopisto. Sen rakennukset sijaitsevat Nurmeksen Lipinlahdessa, Pielisen rannalla, Pohjois-Karjalassa. Vuoteen 1994 saakka se oli itsenäinen opisto mutta siirtyi vuoden 1995 alusta Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen SLEY:n omistukseen.

Opiston toiminta alkoi 1942 itsenäisenä kansanopistona Nurmeksen Seudun Evankelisen Kansanopiston Kannatusyhdistys ry:n omistamana. Kaikkiaan kahdestatoista evankelisesta opistosta Nurmes oli järjestyksessä kuudes. Opiston synnyinkoti oli Haikolan tila aittarakennuksineen. Haikola aittarakennuksineen pyritään säilyttämään Nurmeksen evankelisen opiston ystävät ry:n omistuksessa. Vuonna 1950 valmistui uusi kansanopistotoimintaa varten suunniteltu opistorakennus. Vuonna 1971 ukkosmyrsky tuhosi 1950 valmistuneen opistorakennuksen. Toiminta jatkui "evakossa" tyhjäksi jääneellä Kuokkasenrannan kansakoululla. Uudet tilat Kohtavaaraan valmistuivat syksyksi 1973. Vuonna 1994 kannatusyhdistys luopui opiston ylläpidosta ja lahjoitti opistokiinteistön Suomen Luterilaiselle Evankeliumiyhdistykselle.

Opisto toimi vuodet 1995–2005 osana Suomen Luterilaisen Evankeliumisyhdistyksen SLEY:n ylläpitämää Karkun evankelista kansanopistoa. Nurmeksen evankelisen opiston toiminta päättyi 31. joulukuuta 2005. Sen jälkeen opistotilojen toiminta siirtyi entisen kannatusyhdistyksen muodostaman Nurmeksen evankelisen opiston ystävät ry:n vastuulle. Yhdistys alkoi ylläpitää NEO-opiston nimellä toimintaa vuoden 2006 alusta, mutta toiminta jäi lyhyeksi. Keväällä 2007 opiston tilat pantiin alkuperäistä Haikolaa lukuun ottamatta myyntiin. Ystävät ry. on käynnistänyt hankkeen Haikolan kehittämiseksi pienimuotoiseen juhla- ja kurssitoimintaan sekä "Haikolan aitat ja majatalo" -majoitustoimintaan. [1]

Opiston viereisellä Kohtavaaralla on näköalapaikka, jolta on hienot näkymät opistolle ja Pieliselle. Sinne vie opistolta 700 metriä pitkä jyrkästi nouseva kiertoreitti "Toivon polku".

Kohtavaaran rautatieasema on aivan opiston lähellä; kiskobussit pysähtyvät asemalla.

  1. Karjalainen 27.2.2007
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Nurmeksen evankelinen opisto
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?