For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Noora Järvikangas.

Noora Järvikangas

Wikipediasta

Noora Järvikangas (s. 2. huhtikuuta 1994) on suomalainen koripalloilija ja koripallovalmentaja. Hän on pelannut pääsarjatasolla kaudesta 2011–2012 alkaen ja voittanut kolme Suomen-mestaruutta.[1][2]

Järvikangas on helsinkiläisseura Karhun Poikien kasvatti.[1][3] Hän pelasi Korisliigassa (silloiselta nimeltään SM-sarja) ensimmäisen kerran kaudella 2011–2012 Forssan Alun joukkueessa.[1] Kauden 2013–2014 hän pelasi Yhdysvalloissa Oral Robertsin yliopiston joukkueessa.[1][3] Vuonna 2016 hän siirtyi Forssan Alusta Vimpelin Vetoon[1] ja vuonna 2018 kotkalaisseura Peli-Karhuihin,[1][3] jonka riveissä hän voitti Suomen-mestaruuden keväällä 2019, keväällä 2021 ja viimeisimpänä keväällä 2023.[1][2] Järvikankaalla on myös kaksi Suomen Cup kultaa vuosilta 2021 ja 2022 ja hopea vuodelta 2023.

Parhaat henkilökohtaiset tilastolukemat Järvikangas on kerännyt kaudella 2020-2021, jolloin hän teki runkosarja ja pudotuspelit yhteen laskien 12,2 pistettä ja otti 5 levypalloa ottelua kohden.[1][3]

Järvikangas on pelannut Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueessa 13 ottelua, 18-vuotiaiden maajoukkueessa 41 ottelua ja naisten haastajamaajoukkueessa kahdeksan ottelua.[4]

Kaudella 2023-2024 Järvikangas toimi ensimmäistä kautta pääsarjassa valmentajana niin ikään Peli-Karhuissa.

Järvikangas on ollut mukana myös politiikassa, kun hänet valittiin vuoden 2021 kunnallisvaaleissa Kotkan kaupunginvaltuustoon.

  1. a b c d e f g h Noora Järvikangas (Korisliiga) Basket.fi. Suomen Koripalloliitto ry.. Viitattu 16.4.2021.
  2. a b Karttunen, Anu: Kotkassa juhlitaan jälleen! PeKan mestaruusjuna saapui maaliin 25.4.2021. Yle. Viitattu 25.4.2021.
  3. a b c d Lehtoranta, Jukka: Paljon muuttunut PeKa näyttää hyvältä — ”En tiedä kuinka moni seura häntä tavoitteli, mutta varmasti moni” Kymen Sanomat. 18.9.2018. Viitattu 22.4.2019.
  4. Noora Järvikangas (Maajoukkue) Basket.fi. Suomen Koripalloliitto ry.. Viitattu 22.4.2019.
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Noora Järvikangas
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?