Mielihyvä
Wikipediasta
Mielihyvä on mieluisuuden, tyytyväisyyden ja ilon tunne.[1]
Ihminen voi saada mielihyvää monenlaisista asioista, kuten liikunnasta, musiikista, syömisestä, seksistä ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta.[2]
Mielihyvä on ihmistä voimakkaasti motivoiva tila. Mielihyväjärjestelmä pitää ihmisen aktiivisena ja kiinnostuneena ympäristöstään. Mielihyvän tavoittelu saa ihmisen etsimään eloonjäämisensä kannalta tärkeitä asioita kuten ruokaa, suojaa, vettä ja sosiaalisia kontakteja. Mielihyväjärjestelmä saa ihmisen myös jatkuvasti etsimään uusia palkitsevia asioita.[2]
Jos toiminta tuottaa mielihyvää, se opitaan tehokkaasti. Mielihyvää tuottavaa toimintaa pyritään toistamaan, ja mielihyvän hakeminen voi muodostua käyttäytymisen kimmokkeeksi ja jopa toimintaa hallitsevaksi riippuvuudeksi.[3] Mielihyvän säätelyn häiriöt saattavat olla keskeisiä tekijöitä pelihimossa ja alkoholismissa.[4]
Mielihyvän kokemiseen liittyviä aivorakenteita ovat esimerkiksi talamus, mantelitumake ja hippokampus.[2] Mielihyvän tunteen syntyessä aktivoituu etenkin aivojen etuosassa aijaitseva accumbens-tumake. Tumakkeen suora ärsyttäminen sähköllä saa aikaan voimakasta mielihyvää, joka on usein seksuaalisesti värittynyttä.[3] Accumbens-tumakkeen lisäksi mielihyvään erityisesti liitettyjä aivojen alueita ovat muun muassa tyvitumakkeiden pohjaosat, aivosaaret, otsalohkojen alaosat ja dorsolateraaliset alueet sekä pihtipoimun keskiosa. Niiden lisäksi aivojen pohjaosissa on mielihyvää välittäviä rakenteita. Mielipahaan liittyvät omat alueensa.[2]
Aivoissa tärkeä mielihyväjärjestelmän välittäjäaine on dopamiini, jota vapautuu sitä enemmän, mitä suurempi on odotetun ja toteutuneen palkkion ero. Dopamiinin vapautuminen on myös huumeiden kuten amfetamiinin tuottaman mielihyvän osatekijä.[3] Myös endorfiinit on liitetty aivoissa mielihyvään.[2]
Ihmisen mielihyväjärjestelmä ilmeisesti tulee “kylläiseksi” vain yhden nautinnon lähteen osalta kerrallaan, sillä vaikka seksin jälkeen ei heti tekisikään mieli lisää seksiä, hyvästä ruoasta tai juomasta voi silti saada uutta mielihyvää.[2]
Voimakasta mielihyvää kutsutaan nautinnoksi ja hyvin voimakasta mielihyvää euforiaksi. Hedonismi on mielihyvän tavoittelua. Mielihyvän vastakohtana voidaan nähdä mielipaha. Anhedonia tarkoittaa kyvyttömyyttä kokea mielihyvän tunnetta.[2][5]
Antiikin kreikkalaisessa filosofiassa nautinnosta käytettiin termiä hedone. Sen merkityksestä ja määritelmästä oli erilaisia mielipiteitä. Platon ja Aristoteles hylkäsivät sekä äärimmäisen hedonismin että antihedonismin, kun taas jotkut toiset filosofit ja koulukunnat ottivat äärimmäisempiä kantoja. Epikurolaisuudessa hedone oli korkein hyvä.[6]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hari, Riitta ym.: Ihmisen mieli. Helsinki: Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-348-1.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ mielihyvä. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ a b c d e f g h Jetro J. Tuulari & Hasse Karlsson: Mielihyvä, mielipaha ja ihmisen aivot Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. 2017. Viitattu 7.2.2019.
- ↑ a b c Hari ym. 2015, s. 85–86.
- ↑ Hari ym. 2015, s. 147.
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004.
- ↑ Peters, Francis: Greek philosophical terms: A historical lexicon, s. 75–78. NYU Press, 1970. ISBN 0814765521. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katz, Leonard D.: Pleasure The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
