For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Muriel Bowser.

Muriel Bowser

Wikipediasta

Muriel Bowser
Columbian liittopiirin 8. pormestari
Edeltäjä Vincent C. Gray
Henkilötiedot
Syntynyt2. elokuuta 1972 (ikä 52)
Washington, D.C., Yhdysvallat
Ammatti poliitikko
Lapset 1
Tiedot
Puolue demokraatit
Tutkinnot Chathamin yliopisto
American University
Uskonto katolisuus
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Muriel Elizabeth Bowser (s. 2. elokuuta 1972 Washington (DC), Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen poliitikko, joka on toiminut Columbian liittopiirin pormestarina vuodesta 2015 lähtien. Hän on demokraattisen puoleen jäsen.[1]

Tausta ja yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bowser on syntyperäinen washingtonilainen. Hänen vanhempansa olivat Joe ja Joan Bowser. Isä toimi kiinteistönhoitajana pääkaupungin julkisissa kouluissa ja äiti sairaanhoitajana. North Michigan Parkin alueella asuvaan perheeseen kuului viisi lasta, joista Muriel on nuorin. Isä Joe oli aktiivinen paikallispolitiikassa, mikä herätti Murielin oman kiinnostuksen politiikkaan jo nuorena.[2]

Uskonnolliselta vakaumukseltaan Bowser on katolilainen.[3] Vuonna 2018 Bowser kertoi, että hän on adoptoinut tyttären, jolle hän antoi nimen Miranda.[4]

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bowserin poliittinen ura alkoi vuonna 2004, kun hänet valittiin naapuruston neuvoa-antavaan komiteaan (engl. Advisory Neighborhood Commission).[5] Hän uusi paikkansa vuonna 2006 ilman vastaehdokasta.[6] Samana vuonna 4. kaupunginosaa Washingtonin kaupunginvaltuustossa edustanut Adrian Fenty valittiin Columbian liittopiirin pormestariksi. Bowserista, joka johti Fentyn vaalikampanjaa, povattiin uutta 4. kaupunginosan edustajaa.[7] Kun paikan täyttämiseen järjestettiin erillisvaalit, Bowser voitti saatuaan 40,4 % äänistä. Hän uusi paikkansa vuosina 2008 ja 2012.[1]

Maaliskuussa 2013 Bowser ilmoitti lähtevänsä mukaan pormerstarikisaan sanoen, että korruptio on merkittävä ongelma kaupungissa.[8] Republikaanit eivät asettaneet vastaehdokasta hänelle, ja Bowser voitti saatuaan 54,5 % äänistä.[1] Bowser vannoi virkavalansa 2. tammikuuta 2015.[9] Noustuaan pääkaupungin pormestariksi Bowser oli historian nuorin virassa aloittanut henkilö.[10] Toisen virkakauden hän aloitti tammikuussa 2019.[11]

Vuoden 2022 vaaleissa Bowser voitti jälleen vaalit saatuaan 76 % ja jatkoi kolmannelle kaudelleen.[12] Tämän myötä Bowserista tuli Yhdysvaltain historian ensimmäinen afroamerikkalainen nainen, joka on valittu kolmesti jonkin kaupungin pormestariksi.[13]

Poliittisia kantoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bowser kannattaa Washingtonin muuttamista osavaltioksi.[2]

  1. a b c Muriel Bowser Ballotpedia. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)
  2. a b Meet Muriel murielourmayor.com. 2024. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)
  3. Muriel Bowser Is No Adrian Fenty Washingtonian. 24.9.2014. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)
  4. Meet Miranda! DC Mayor Muriel Bowser Introduces Baby Daughter on ‘Today' Show NBC4 Washington. 5.9.2018. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)
  5. Muriel Bowser (D) projects.washingtonpost.com. Arkistoitu 2008. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)
  6. DC GENERAL ELECTION 2006 (pdf) dcboee.org. 7.11.2006. Arkistoitu 2006. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)
  7. Fenty a Strong Presence in Crowded Ward 4 Race to Replace Him The Washington Post. 23.1.2007. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)
  8. Muriel Bowser launches bid for D.C. mayor The Washington Post. 23.2.2013. Arkistoitu 2013. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)
  9. Muriel Bowser sworn in as D.C. mayor; pledges to make city healthier, safer The Washington Post. Viitattu 2.1.2015. (englanniksi)
  10. Washington, DC, mayor reveals she's adopted a baby: 'People start their families in many different ways' ABC News. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)
  11. Bowser Begins Her Second Term After Swearing-In Ceremony (And Mumbo Sauce Jokes) dcist. Arkistoitu 19.2.2019. Viitattu 18.2.2019. (englanniksi)
  12. 2022 DC election: Bowser wins historic 3rd-consecutive term as DC mayor WTOP News. 9.11.2022. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)
  13. Muriel Bowser Executive Office of the Mayor. 2024. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Muriel Bowser
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?