Motetti (lat. movere, liikkua tai mahdollisesti ransk. mot, sana) on erilaisista kuoroteoksista käytetty nimitys. Erilaiset motetit olivat merkittävimpiä polyfonisen musiikin muotoja 1200-luvulta 1700-luvun puoliväliin.

Motettien säveltämisen gregoriaanisen kirkkomusiikin clausulan muodossa aloittivat säveltäjä Perotinus ja hänen aikalaisensa 1200-luvulla Pariisin Notre Damen katedraalissa. Tästä kehittyi 1300-luvulle tultaessa isorytminen motetti.

Renessanssimotetti on hyvin erilainen kuin aikaisemmat motettimuodot. Se on polyfoninen, neljä-kuusiääninen kuoroteos, jossa ei ole säestystä, ja se on rytmiikaltaan vapaampi kuin 1200-luvun motetit. Flaamilaisen koulukunnan säveltäjät veivät tämän motettimuodon huippuunsa, ja 1400-luvun puolivälissä se levisi koko Eurooppaan. Merkittävimpiä säveltäjiä olivat flaamilaiset Josquin Desprez ja Orlando di Lasso, italialaiset Andrea ja Giovanni Gabrieli sekä Giovanni Pierluigi da Palestrina ja englantilaiset Thomas Tallis ja William Byrd.

Barokkiajalle tultaessa merkittävimmät motetit sävellettiin Saksassa saksankielisiin teksteihin. Johann Sebastian Bach sävelsi ainakin kuusi motettia. Bachin jälkeen termiä motetti on käytetty lähes minkälaisesta hengellisestä, polyfonisesta kuoroteoksesta tahansa, mutta yleensä sillä tarkoitetaan säestyksettömiä latinankielisiä motetteja, joita käytetään katolisen kirkon jumalanpalveluksissa. Klassismin ajan motetteihin kuuluu Wolfgang Amadeus Mozartin Ave verum corpus. Kenties tunnetuimmat moteteiksi nimetyt kuoroteokset ovat 1700-luvun jälkeen säveltäneet Johannes Brahms ja Anton Bruckner. Niitä sisältyy myös Felix Mendelssohnin tuotantoon. Ranskaksi motetteja ovat säveltäneet muiden muassa Camille Saint-Saëns ja César Franck.