Monikulttuurisuus muuttui Suomessa keskustelunaiheeksi, kun Suomeen alkoi 1990-luvulla tulla lisääntyvästi islaminuskoa tunnustavia turvapaikanhakijoita varsinkin Afrikasta ja Lähi-idästä. Käsite monikulttuurisuus (engl. multiculturalism) alkoi yleistyä englannin kielessä 1990-luvulta lähtien.^[1] Käsite tarkoitti englannin kielessä poliittista ohjelmaa, jossa vähemmistöön kuuluvien kulttuurien, rotujen ja kansallisuuksien tarpeet tuli ottaa erityisellä tavalla huomioon.^[2] Tämä tarkoitti usein positiivista syrjintää todellisen tasa-arvon saavuttamiseksi.^[3]

Suomessa kulttuurinen monimuotoisuus on lisääntynyt 1900-luvun lopulla vilkastuneen maahanmuuton myötä. Erikoistutkija Pasi Saukkosen mukaan ulkomaalaisperäisen väestön kasvuvauhti on ollut Suomessa yksi Euroopan nopeimpia.^[4] Monikulttuurisuutta tavoitteena on yhtäältä vastustettu^[5][6], toisaalta tähdennetty, että Suomi on aina ollut monikulttuurinen.^[7]

Vuonna 1990 Suomessa oli käytössä 500 hengen pakolaiskiintiö, ja maassa asui 1800 kiintiöpakolaista. Tulikoiden määrä kasvoi äkkiä, kun Neuvostoliiton kautta alkoi samana vuonna saapua turvapaikanhakijoita Somaliasta ja Romaniasta. Muuttoliike herätti heti myös vastarintaa, minkä takia Oikeusministeriö julkaisi vuonna 1990 raportin Monikulttuuriseen Suomeen: oikeusministeriön asettaman kansanryhmän jäsenyyteen perustuvaa syrjintää selvittävän työryhmän muistio. Sen mukaan viranomaisten tuli varautua väestökannan muutokseen, ja tulokkaille oli varmistettava perusoikeudet. Monikulttuurisuus oli kansallinen voimavara, mutta vaati sen turvaamista, että tulijoilla oli tilaisuus "oman kulttuurin ja kielen ylläpitämiseen".^[8]

Koneen Säätiön vuonna 2017 palkitsemassa artikkelissa tutkija Miika Tervonen väitti, että myytti yksikulttuurisesta Suomesta ruokkii rasismia. Homogeeninen suomalaisuus on myytti, joka sopii moneen käyttöön, mutta peittää alleen monimuotoisen todellisuuden:

”Myytti yksikulttuurisesta Suomesta ruokkii rasismia Suomessa. Siihen vetoamalla suomalaisuutta rakennetaan tavalla, joka sulkee ulos täällä sukupolvia, vuosisatoja tai jopa vuosituhansia asuneita ihmisiä, kuten vaikkapa saamelaisia. - - Suomalaistamalla menneisyyttä historiankirjoitus loi perustan sille myyttipohjalle, jolle luotiin uudenlainen kansallisvaltio ja rakennettiin kansallinen itseymmärrys, suomalainen identiteetti”. ^[9]

Tervosen mukaan menneisyyttä suomalaistamalla historiankirjoitus loi perustan sille myyttipohjalle, jolle luotiin uudenlainen kansallisvaltio ja rakennettiin kansallinen itseymmärrys, suomalainen identiteetti. Samalla sivuutettiin esimerkiksi Zacharias Topeliuksen näkemys eri kansakuntien verenperimästä muodostuneesta kirjavasta suomalaisuudesta.^[10][9] Väitöskirjatutkija^[11] Tuomo Kondie näkee päinvastoin Topeliuksen edustaneen ajatusta yhtenäisestä kansasta ja kielestä, mikä johti kolonialistiseen yhdenmukaistamispolitiikkaan.^[12]

Monikulttuurisuus esiintyi vuoteen 2016 asti Ylen ohjelmapolitiikassa, jonka mukaan Ylen yksi tehtävä oli tukea monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta. Perussuomalaisten vaatimuksesta se muutettiin muotoon ”Ylen tehtävä on tukea suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta”. Ilmaisun vaihtaminen ei muuttanut Ylen tehtäviä.^[13]

Monikulttuurisuus esiintyy mediakentässä eri tavoin. Alma Median paino- ja jakeluyksikkö Alma Manu on todennut monikulttuurisuuden olevan sille ”arkipäivää” vuonna 2015. Tämä heijastuu muun muassa jakelutoimintaan, sillä 17 prosenttia Alma Median lehdenjakajista on ulkomaalaistaustaisia.^[14] Yhteiset Lapsemme ry:n lehti Yhteiset Lapsemme käsittelee monikulttuurisiin- ja maahanmuuttajalapsiin, kehitysmaiden lapsiin, lapsen oikeuksiin, rasismiin ja syrjintään sekä lastensuojeluun liittyviä ajankohtaisia aiheita.^[15]

Maahanmuuttovirasto totesi marraskuussa 2016 monikulttuurisuuden muuttavan suomalaista yhteiskuntaa siten, että se muun muassa heikentää poliisin toimintamahdollisuuksia. Kaikkien maahanmuuttajien kulttuuriin ei liity samanlaista luottamusta viranomaisiin kuin kantasuomalaisilla, minkä takia poliisi joutuu lähettämään useampia yksiköitä oman palvelusturvallisuuden takaamiseksi.^[16]

Maahanmuuttovirasto oli huolissaan etnisestä ryhmäytymisestä. Kun ihmiset hakeutuvat oman kulttuurin edustajiensa pariin, se heikentää sopeutumista ja kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja aiheuttaa juurettomuutta. Puutteellinen kielitaito, heikko koulutustaso ja työttömyys johtavat syrjäytymiseen. Pienituloisuus ja mahdollinen rasismin kokeminen voivat johtaa radikalisoitumiseen, mitä osoittavat Suomi-vastainen ja jihadistinen propaganda. Suomea ei kuitenkaan lueta terroristijärjestöjen ensisijaiseksi tai strategiseksi kohteeksi, joten riskin muodostavat pääosin yksittäiset toimijat.^[16]

Poliisiammattikorkeakoulun tutkijat ovat varoittaneet turvallisuusnäkökohdan unohtamisesta maahanmuuttopolitiikassa. Riskinä on etnisten ryhmien leimautuminen ja eristäytyminen ja pahimmillaan ryhmien välinen väkivalta. Näin voi syntyä hankalia ja vaarallisia maantieteellisiä alueita.^[16]

• Islamin länsimainen apologia
• Siirtolaisuus Suomeen
• Rasismi Suomessa

• Abdelhamid, Pirkko
 ym.: Monikulttuurinen hoitotyö. 
Helsinki : WSOYpro, 2010.
• Abu-Hanna, Umayya: Multikulti: Monikulttuurisuuden käsikirja. Helsinki: Siltala, 2012. ISBN 978-952-234-064-1.
• Keskinen, Suvi & Rastas, Anna & Tuori, Salla (toim.): En ole rasisti, mutta...: Maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja kritiikistä. Helsinki: Tampere: Nuorisotutkimusverkosto: Vastapaino, 2009. ISBN 978-951-768-248-0.
• Keskinen, Suvi & Rastas, Vuori & Hirsiaho, Anu (toim.): Monikulttuurisuuden sukupuoli: Kansalaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa. Tampere: Tampere University Press, 2012. ISBN 978-951-44-8726-2.
• Lehtonen, Mikko & Löytty, Olli & Ruuska, Petri: Suomi toisin sanoen. Tampere: Vastapaino, 2004. ISBN 951-768-156-9.
• Lepola, Outi: Ulkomaalaisesta suomenmaalaiseksi: Monikulttuurisuus, kansalaisuus ja suomalaisuus 1990-luvun maahanmuuttopoliittisessa keskustelussa. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-139-9.
• Liebkind, Karmela (toim.): Monikulttuurinen Suomi: Etniset suhteet tutkimuksen valossa. Helsinki: Gaudeamus, 2000. ISBN 951-662-790-0.
• Pitkänen, Pirkko (toim.): Näkökulmia monikulttuuriseen Suomeen. Helsinki: Edita, 1997. ISBN 951-37-2140-X.
• Rastas, Anna & Huttunen, Laura & Löytty, Olli (toim.): Suomalainen vieraskirja: Kuinka käsitellä monikulttuurisuutta. Tampere: Vastapaino, 2005. ISBN 951-768-176-3.