For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Mikael Nord.

Mikael Nord

Wikipediasta

Tämä artikkeli kertoo jääkiekkotuomarista. Musiikkituottaja Mikael Nordista kerrotaan sivulla Martin Hansen ja Mikael Nord.

Mikael Nord (s. 22. kesäkuuta 1977) on ruotsalainen jääkiekkotuomari. Tuomarina hän on saanut Guldpipa -palkinnon, joka on vastaava palkinto kuin SM-liigassa tuomarille myönnettävä Kultainen pilli, kaksi kertaa kausilla 2013-2014 ja 2014-2015 SHL:ssä.

Mikael Nord on toiminut IIHF:n alaisena jääkiekkotuomarina kaudesta 2008-2009 lähtien. SHL:ssä hän tuomaroinut neljä kautta, SM-liigassa kaudella 2012-2013 kaksi ottelua (kansainvälinen erotuomarivaihto) ja jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa kolme kertaa.

Nordin tuomarointi nousi otsikoihin jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa 2014, kun Suomi ja Venäjä kohtasivat alkusarjan ottelussa[1][2]. Kyseisessä ottelussa Nord toimi päätuomarina yhdessä ruotsalaisen Marcus Vinnerborgin kanssa. Venäjän Vadim Šipatšov taklasi Suomen Pekka Jormakkaa rajusti päähän toisen erän alussa. Taklauksen seurauksena Jormakka jäi tajuttomana jäähän makaamaan neljän minuutin ajaksi ennen kuin hänet kuljetettiin paareilla pois jäältä jatkotutkimuksiin. Tuomariston ja Nordin mielestä taklaus oli puhdas eikä Shipatsheville tuomittu tilanteesta rangaistusta. Tapahtuman käsittely eteni kuitenkin ottelun jälkeen kurinpitokäsittelyyn, jossa Shipatsheville tuomittiin kolmen ottelun mittainen pelikielto.

Nordin tuomarointi nousi jälleen otsikoihin vuotta myöhemmin jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa 2015 niin ikään Suomen ja Venäjän välisessä alkusarjan kohtaamisessa[3]. Nord toimi ottelussa päätuomarina yhdessä ruotsalaisen Tobias Björkin kanssa. Suomen Leo Komarov taklasi Venäjän Jevgeni Medvedeviä puhtaan näköisesti kädet alhaalla ylävartaloon avauserän lopussa. Taklauksen seurauksena Medvedev jäi tuskaisen näköisenä jäähän makaamaan mutta jatkoi myöhemmin pelaamista heti toisessa erässä. Tuomarit määräsivät Komaroville 5+20-minuuttisen rangaistuksen polvitaklauksesta. Heti ottelun jälkeen Suomen maajoukkueen päävalmentaja Kari Jalonen totesi, että Suomi vie asian käsittelyn eteenpäin. Jalosen mielestäsi tilanne ei ollut ollenkaan jäähyn arvoinen taklaus. Lisäksi ihmetystä herätti, että otteluun oli valittu kaksi ruotsalaista päätuomaria, vaikka ottelun tulos määräsi Ruotsin vastustajan puolivälieriin niin sanottuun kuolemanotteluun[4]. Tilanteen jatkokäsittelyssä IIHF:n kokouksessa Komarovin pelikielto kumottiin[5]. Kurinpitokomitean venäläisen jäsenen Valeri Kamenskin mukaan tilanteesta olisi saanut tuomita korkeintaan kaksi minuuttisen jäähyn[6]. Tapahtuman jälkeen Nord ei saanut enää jatkaa turnauksessa.

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Mikael Nord
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?