Meriliitto – Sjöfartsförbundet ry (vuosina 1931–1970 Suomen Laivastoliitto, alun perin Suomen Laivastoyhdistys ry) on yhdistys, jonka ensimmäisenä tavoitteena oli saada aikaan Suomessa laivastolaki. Kun se saatiin aikaan, ryhtyi yhdistys painottamaan toimintaansa enemmän kauppamerenkulkuun.

Liitto järjesti myös meripoikaleirejä vuosina 1947–1965 sekä nuorisopurjehduksia.

Meriliitto julkaisee yhdessä muiden merialan järjestöjen kanssa Navigator-aikakauslehteä.^[1]

Suomen Laivastoyhdistys sai alkusysäyksensä suomalaisen torpedovene S2:n uppoamisesta lokakuussa 1925. Tapaus sai huomattavasti julkisuutta ja järkytti niin merivoimien henkilökuntaa, merenkulkijoita kuin suurta yleisöäkin. Seuraavana vuonna perustettiin Suomen Laivastoyhdistys, jonka alkuvuosien tehtäväksi muodostui erityisesti ajanmukaisen sotalaivaston hankkiminen Suomelle. Yhdistyksen toiminta vaikutti merkittävästi vuonna 1927 säädetyn laivastolain syntyyn sekä Ilmarinen- ja Väinämöinen-panssarilaivojen, merivoimien sukellusvenelaivaston ja uusien moottoritorpedoveneiden hankintaan 1930-luvulla.

Meriliiton historiikin kirjoittaneen komentaja Visa Auvisen mukaan laivastoyhdistyksen alullepanija oli pankinjohtaja, näytelmäkirjailija ja Helsingin satamajohtaja Otto Engelbrekt Jaatinen, joka oli matkoillaan tutustunut Saksan ja Ruotsin vastaavien yhdistysten toimintaan ja toi niistä vaikutteita Suomeen.^[2]

Laivastoyhdistyksen ensimmäinen tavoite, laivastolaki, saatiin voimaan vuonna 1927. Yhdistys jatkoi propagandatyötään laivaston ja kauppamerenkulun kehittämiseksi muun muassa julkilausumin ja puhujavierailuin, laivastonäytöksiä ja laivastovierailuja järjestämällä sekä laivaston vuosipäivän ohjelmaa järjestämällä yhdessä Meriupseeriyhdistyksen ja merivoimien kanssa. Sotien jälkeen Laivastoliitoksi muuttuneen järjestön mielenkiinto kohdistuikin meripuolustuksen sijasta yhä enemmän laivanrakennusteollisuuden edistämiseen ja siivilimerenkulkuun aina veneilyharrastusta myöden. 1950-luvulla tiedotustoiminta vakiintui liiton omaksi lehdistöpalvelutoiminnaksi.^[3]

Paikallisia laivastoyhdistyksiä syntyi Laivastoliiton alaisuuteen parikymmentä, aktiivisimpana Tampereen alueen Pohjois-Hämeen laivastoyhdistys. Suomen Laivaston Naisliitto muun muassa avusti meriaiheisten juhlien ja laivastovierailujen järjestämisessä. Kouluihin perustettiin laivastokerhoja, joissa muun muassa rakennettiin alusten pienoismalleja ja saatettiin tehdä vierailuja merivoimien tukikohtiin ja laivatelakoille. Vuodesta 1947 alkaen järjestettiin 10–17-vuotiaille kesäisin meripoikaleirejä, joiden tarkoituksena oli ”tutustuttaa Suomen oppikoulupoikia maamme sotalaivastoon, elämään merellä ja laivastossa, opettaa pojille soutua, purjehdusta, uintia, hengenpelastusuintia, tekohengityksen antamista, kiväärin käsittelyä ja ampumista”. Vuosina 1947–1965 järjestettiin kaikkiaan 15 meripoikaleiriä eri puolilla Suomen rannikkoa, kunnes ne 1960-luvulla alkoivat muuttua purjelaivoilla tapahtuviksi nuorisopurjehduksiksi. Niitä järjestettiin yhteensä 12, viimeisen kerran kesällä 1977. Toimintaa jatkoi vuonna 1969 perustettu Purjelaivasäätiö, jonka ensimmäinen alus oli vuonna 1984 käyttöön otettu kuunari Lokki.^[4]

Laivastoliitto oli päävastuussa vuoden 1963 suuren Navigare 63 -näyttelyn järjestämisestä Helsingin Messuhallissa. Neljä vuotta myöhemmin järjestetyssä Navigare 67 -näyttelyssä Laivastoliitto vastasi merihistoriallisen osaston rakentamisesta. Järjestö on ollut mukana myös Suomessa vierailleiden Tall Ships Races -tapahtumien organisoinnissa.^[5]

• Auvinen, Visa: Laivastoyhdistyksestä Meriliitoksi. Meriliitto, 2001. ISBN 952-91-3370-7.

• Meriliitto