For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Mekaaninen energia.

Mekaaninen energia

Wikipediasta

Tähän artikkeliin ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Mekaanisella energialla tarkoitetaan fysiikassa mekaanisen systeemin osien potentiaali- ja liike-energiaa.

Yksinkertaistavia oletuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mekaanisen systeemin käyttäytymisen laskemiseksi joudutaan useimmiten tekemään joitakin yksinkertaistavia oletuksia. Esimerkiksi sen sijaan, että laskettaisiin erikseen jonkin kappaleen jokaisen molekyylin mekaaninen energia, on helpompaa käsitellä koko kappaletta yhtenä kokonaisuutena. Tällöin kutakin ulottuvuutta kohti tarvitaan vain kaksi lukua osoittamaan kappaleen energiaa; niistä toinen tarkoittaa potentiaali- ja toinen liike-energiaa.

Ilman tällaisia yksinkertaistuksia systeemin energian määrittäminen vaatisi jokaisen siinä olevan alkeishiukkasen ja kaikkien neljän perusvaikutuksen huomioon ottamista. Näin yleensä tehdään vain tutkittaessa hyvin pieniä systeemejä, joita käsitellään hiukkasfysiikassa.

Ero muihin energianmuotoihin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Energian muotojen jakaminen eri tyyppeihin vastaa pitkälti fysiikan ja muiden luonnontieteiden jakoa eri aloihin. Sellaisia ovat esimerkiksi:

Rajat näiden tyyppien välillä eivät kaikissa tapauksissa ole aivan selviä. Ei esimerkiksi voida yksikäsitteisesti sanoa, onko aineen kiderakenteeseen varastoitunut potentiaalienergia mekaanista vai kemiallista energiaa. Tätä jaottelua voidaan kuitenkin yleisesti käyttää ilmiöiden luokitteluun. Moniin ilmiöihin liittyy kuitenkin useita erilaisia energian muotoja. Esimerkiksi kahden atomin sitoutuessa esiintyy atomien värähdysliikkeeseen, kiertoliikkeeseen, ydinten sähkövarauksiin, elektronien energiatasoihin sekä myös Van der Waalsin voimiin liittyvää energiaa


Kun kappale, jonka massa on m, liikkuu nopeudella v, sen etenemisliikkeen liike-energia on

.

Pyörivässä liikkeessä olevan kappaleen pyörimiseen liittyvä liike-energia lasketaan vastaavasti sen hitausmomentin J ja kulmanopeuden avulla:

.

Mekaniikassa useimmin esiintyvä potentiaalienergian muoto on gravitaation potentiaalienergia. Kun kappale sijaitsee korkeudella h tietystä perustasosta, sen potentiaalienergia on

,

missä g on painovoiman kiihtyvyys.

{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Mekaaninen energia
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?