Maxime Weygand (21. tammikuuta 1867 Bryssel, Belgia – 28. tammikuuta 1965 Pariisi)^[1] oli ranskalainen kenraali, joka toimi toisen maailmansodan aikana Ranskan ylipäällikkönä touko–kesäkuussa 1940 Saksan vallatessa Ranskan. Katsoessaan vastarinnan jatkamisen hyödyttömäksi hän kannatti antautumista ja toimi myöhemmin Vichyn hallituksessa.

Weygand syntyi Brysselissä, mutta muutti nuorena Ranskaan, varttui Marseillessa ja kävi koulunsa Pariisissa. Hänen syntyperäänsä ei varmuudella tunneta ja häntä on väitetty muun muassa Belgian kuningas Leopold II:n tai Meksikon keisarinna Charlotten aviottomaksi lapseksi. Hän sai myöhemmin sukunimen Weygand ja samalla Ranskan kansalaisuuden kun eräs hänen kasvatti-isänsä työntekijä tunnusti hänet pojakseen.^[2] Weygand pääsi 1886 Saint-Cyrin sotilasakatemiaan, josta hän valmistui 1887 erinomaisin arvosanoin ja aloitti sotilasuransa ratsuväen aliluutnanttina. Hän jatkoi myöhemmin opintojaan Saumurin ratsuväkikoulussa ja toimi saman oppilaitoksen opettajana vuosina 1902–1907.^[3][1] Weygand yleni vuoteen 1912 mennessä everstiluutnantiksi ja kävi 1913 päällystön koulutuskurssin Pariisissa.^[3]

Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa elokuussa 1914 Weygand kuului aluksi husaarirykmenttiin, mutta ylipäällikkö Joseph Joffre nimitti hänet pian kenraali Ferdinand Fochin komentaman yhdeksännen armeijan esikuntapäälliköksi. Weygand toimi sen jälkeen Fochin alaisena koko sodan ajan. Marnen taistelun jälkeen hänet ylennettiin everstiksi ja nimitettiin pohjoisen armeijaryhmän esikuntapäälliköksi. Vuonna 1916 hänet ylennettiin kenraalimajuriksi ja nimitettiin joulukuussa 1917 ylimmän sotaneuvoston jäseneksi Fochin tilalle. Kun Fochista maaliskuussa 1918 tuli ympärysvaltojen joukkojen ylipäällikkö, Weygand kohosi Ranskan yleisesikunnan päälliköksi.^[4][3] Weygand oli läheisessä yhteistyössä Fochin kanssa myös marraskuun 1918 aseleponeuvotteluissa ja Compiègnen aselevon yhteydessä juuri Weygand luki etukäteen laaditut aselepoehdot saksalaisille.^[4]

Puolan–Neuvosto-Venäjän sodan aikana Ranskan hallitus lähetti Weygandin heinäkuussa 1920 Puolan ylipäällikkö Józef Piłsudskin sotilaalliseksi neuvonantajaksi ja hänellä katsotaan olleen merkittävä rooli sodan kääntämisessä Puolan eduksi saman vuoden elokuussa.^[3] Hän oli myös Ranskan korkeana edustajana Syyriassa 1923–1924.^[1] Weygand toimi uudelleen Ranskan yleisesikunnan päällikkönä 1930–1931 ja samanaikaisesti ylimmän sotaneuvoston varapuheenjohtajana sekä armeijan ylitarkastajana 1931–1935. Hän jäi eläkkeelle tammikuussa 1935.^[4][1] Toisen maailmansodan lähestyessä hänet kuitenkin kutsuttiin korkeasta iästään huolimatta uudelleen palvelukseen elokuussa 1939 ja nimitettiin Beirutiin itäisen Välimeren operaatioiden johtajaksi.^[4]

Weygand kutsuttiin Ranskan ylipäälliköksi Maurice Gamelinin tilalle 20. toukokuuta 1940, jolloin Ranskan puolustus oli jo luhistumassa Saksan hyökkäyksen alla. Hänen odotettiin yrittävän sotaonnen kääntämistä, mutta sen sijaan hän suosittelikin Ranskan hallitukselle antautumista 12. kesäkuuta.^[1][4] Antautumisen jälkeen hän toimi kolmen kuukauden ajan Vichyn hallituksen puolustusministerinä, kunnes hänet lähetettiin Algerian kenraalikuvernööriksi ja koko Ranskan Pohjois-Afrikan hallinnon johtoon. Saksalaiset suhtautuivat kuitenkin häneen epäillen ja heidän pyynnöstään Vichyn hallitus kutsui hänet takaisin marraskuussa 1941.^[4] Sen jälkeen Weygand siirrettiin eläkkeelle ja hän asettui asumaan maatilalleen Grasseen lähelle Cannesia. Liittoutuneiden noustua maihin Pohjois-Afrikassa marraskuussa 1942 hän suositti Philippe Petainille siirtymistä uudelleen liittoutuneiden puolelle. Weygand yritti itse livahtaa Algeriin liittoutuneiden luo, mutta saksalaiset vangitsivat hänet 12. marraskuuta 1942 ja hänet vietiin vankina Itterin linnaan Itävaltaan.^[1][4]

Amerikkalaiset joukot vapauttivat Weygandin aivan sodan lopussa toukokuussa 1945 ja hän palasi Ranskaan. Hänet pidätettiin Charles de Gaullen määräyksestä, koska hän oli tehnyt yhteistyötä Vichyn hallinnon kanssa, mutta hänet vapautettiin pian. Hänen maineensa puhdistettiin virallisesti vuonna 1948.^[1][4] De Gaulle totesi myöhemmin muistelmissaan, että Weygandin tullessa ylipäälliköksi toukokuussa 1940 taistelu Ranskasta oli joka tapauksessa jo hävitty.^[1]

Weygand valittiin kesäkuussa 1931 Ranskan akatemian jäseneksi Joseph Joffren seuraajana. Hän julkaisi Ranskan sotahistoriaa käsitteleviä teoksia sekä moniosaiset muistelmat.^[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maxime Weygand Wikimedia Commonsissa

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Norja Chile Espanja Ranska BnF data Saksa Italia Israel Belgia Yhdysvallat Tšekki Australia Kroatia Alankomaat Puola Portugali Vatikaani Tieteilijät CiNii Henkilöt Deutsche Biographie Trove Muut NARA SNAC IdRef