For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Makedonia (maantiede).

Makedonia (maantiede)

Wikipediasta

Makedonian alueen topografinen kartta.

Makedonia (kreik. Μακεδονία, Makedonía, lat. Macedonia, mak. Македонија, Makedonija) on historiallis-maantieteellinen alue Balkanin niemimaalla. Sen nimi on peräisin antiikin aikaiselta, aluetta hallinneelta Makedonian valtakunnalta. Nykyisin historiallinen Makedonia jakaantuu pääasiassa Kreikan ja Pohjois-Makedonian alueille. Pienempiä osia on Bulgarian, Albanian, Kosovon ja Serbian alueilla.

Antiikin aikana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Antiikin Makedonian alueet.

Makedonian valtakunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Makedonian valtakunta

Makedonian valtakunta oli helleeninen valtakunta, jonka pääalueet sijaitsivat nykyisen Kreikan alueella sen pohjoisosassa. Se syntyi noin 700 eaa. ja sen suurinta kukoistuskautta oli 300-luku eaa. Tuolloin valtakunta valloitti ensin Filippos II:n johdolla koko Kreikan alueen ja sitten Aleksanteri Suuren johdolla suuren osan kreikkalaisten tuolloin tuntemasta maailmasta, mukaan lukien Persian ja Egyptin. Hellenistisellä kaudella valtakunta käsitti jälleen lähinnä valtakunnan vanhan ydinalueen Pohjois-Kreikassa sekä muun Manner-Kreikan. Alue liitettiin Rooman valtakuntaan vuonna 168 eaa. Roomalaisajalla alue muodosti alun perin Rooman provinssin nimeltä Macedonia. Myöhemmin alkuperäinen Makedonian alue Pohjois-Kreikassa oli jaettuna kahdeksi provinssiksi, jotka olivat Macedonia prima ja Macedonia secunda.[1][2][3]

Nykyinen maantieteellinen Makedonia ympäröity harmaalla viivalla ja historiallisen Makedonian valtakunnan alue punaisella. Lisäksi:

Kreikan Makedonia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Kreikan Makedonia

Makedonia on yksi nykyisen Kreikan valtion historiallis-maantieteellisistä alueista. Alue liitettiin Kreikkaan ensimmäisen ja toisen Balkanin sodan vuosina 1912–1913 jälkeen.[4]

Nykyisin kreikkalainen Makedonia jakaantuu kolmeen hallinnolliseen alueeseen, jotka ovat:[5]

Kreikkalaisen Makedonian keskus on Thessalonikin kaupunki.[4]

Pohjois-Makedonia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Pohjois-Makedonia

Pohjois-Makedonia, aiemmin Makedonian tasavalta tai virallisesti Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, on yksi hajonneesta Jugoslaviasta vuonna 1991 syntyneistä valtioista. Päin vastoin kuin edellä mainitut kreikkalaiset alueet, kyseessä on eteläslaavilainen valtio. Pohjois-Makedonian pääkaupunki on Skopje.

Koska historiallisen Makedonian alue jakaantuu pääosin kahden valtion alueelle, Kreikan ja Makedonian tasavallan välillä oli pitkään kiistaa Makedonian nimestä. Kreikka vastusti pitkään sitä, että nimi ”Makedonia” esiintyy sen pohjoisen naapurin nimessä, ja halusi, että nimellä viitattaisiin vain antiikin aikaiseen valtakuntaan sekä Kreikan nykyiseen maakuntaan. Pitkäkestoinen kiista tunnetaan Makedonian nimikiistana. Kiista sovittiin vuonna 2018, jolloin Makedonian tasavallan nimeksi sovittiin Pohjois-Makedonia.[6][7] Nimenmuutos astui voimaan vuonna 2019.[8]

  1. Smith, William: ”Macedonia”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. Adkins, Lesley & Adkins, Roy A.: Handbook to Life in Ancient Rome, s. 113–117. Updated Edition. Facts on File Library of World History. Infobase Publishing, 2004. ISBN 978-0-8160-5026-0.
  3. Peck, Harry Thurston: Harper's dictionary of classical literature and antiquities. Harper & brothers: New York, 1896. Teoksen verkkoversio. Teoksen verkkoversio (Perseus)
  4. a b Macedonia Encyclopaedia Britannica. Viitattu 26.3.2019.
  5. Explore Macedonia Visit Greece. Viitattu 26.3.2019.
  6. Kähkönen, Virve: Lähes 30 vuotta jatkunut Makedonian nimikiista ratkesi – Uusi nimi on Pohjois-Makedonian tasavalta Helsingin Sanomat. 12.6.2018. Viitattu 12.6.2018.
  7. Ortamo, Simo: Kreikan parlamentti hyväksyi naapurin uuden nimen Yle.fi, uutiset. 25.1.2019. Viitattu 25.1.2019.
  8. Announcement of the Government of the Republic of North Macedonia for entry into force of the Final Agreement, Constitutional Amendments and Constitutional Law for Implementation of Amendments 12.2.2019. Government of the Republic of North Macedonia. Viitattu 13.2.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Makedonia (maantiede)
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?