For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Louis Marchand.

Louis Marchand

Wikipediasta

Louis Marchand

Louis Marchand (2. helmikuuta 1669 Lyon[1]17. helmikuuta 1732 Pariisi) oli ranskalainen urkuri ja säveltäjä.[2][1]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marchand syntyi urkuri Jean Marchandin pojaksi. Hän pääsi 14-vuotiaana Neversin katedraalin urkuriksi. 20-vuotiaana hän oli jo Pariisissa, jossa hänelle tarjottiin lähes kaikkia kaupungissa vapaina olleita urkurin paikkoja. Marchand työskenteli kirkollisissa urkurintoimissa, kunnes astui vuonna 1708 kuninkaan hovin palvelukseen ja seurasi Guillaume-Gabriel Niversiä kuninkaallisen kapellin urkurin tehtävissä. Marchand nautti niin huomattavaa mainetta, ettei hänen tarvinnut kilpailla asemasta hovissa. Vuonna 1713 Marchand jätti hovissa esityksen puolessavälissä kesken kuninkaan läsnä ollessa. Hän oli riitaantunut puolta tuloistaan vaatineen entisen vaimonsa kanssa ja ilmoitti olevansa velvollinen tekemään vain puolet työstään, mikäli saa nauttia vain puolista omista tuloistaan. Marchandia neuvottiin lähtemään maanpakoon rangaistuksen välttämiseksi, ja hän tekikin kattavan kiertueen Saksassa vuonna 1713. Hän esiintyi sen aikana keisarin edessä ja tutustui myös Johann Sebastian Bachiin, joka soitti hänen teoksiaan. Lopulta Marchand palasi Pariisiin ja työskenteli siellä opettajana. Hän pääsi myös Couvent des Cordeliersiin urkurin asemaan, jossa oli työskennellyt aiemminkin. Tässä tehtävässä hän toimi kuolemaansa saakka.[1]

Marchand oli aikalaiskuvausten mukaan omituinen hahmo, jota kuvattiin muun muassa rauhattomaksi, "emotionaalisesti epätasapainoiseksi" ja "aina vainoharhaiseksi". Hän oli kuitenkin kunnianhimoinen, vaikkakin luonteen impulsiivisuus toistuvasti vaaransi hänen uransa. Varhaisillakin elämäkertakirjailijoilla oli kuitenkin vaikeuksia erottaa tosiasiat kertomuksista. Marchandin virtuoosisuus instrumenttinsa äärellä ja maine muusikkona tuotiin kuitenkin esiin. Ihailijoihin kuului esimerkiksi Jean-Philippe Rameau. Kronikoitsija Évrard Titon du Tillet nimesi Marchandin kaikkien aikojen suurimmaksi urkuriksi.[1]

Marchandin tuotannon joukossa on cembalosarjoja, urkuteoksia, kantaatteja ja ooppera.[2] Marchand ei kuitenkaan ollut ahkera musiikkinsa julkaisijana. Hänen merkittävyytensä säveltäjänä rakentuu säilyneen kosketinsoitintuotannon pohjalle.[1]

  1. a b c d e Louis Marchand Interlude.hk
  2. a b Louis Marchand AllMusic

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Louis Marchand
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?