Laskusiiveke (myös laippa, vanh. myös apusiipi)^[1] on lentokoneen siiven nostovoimaa lisäävistä laitteista merkittävin. Laskusiivekkeet sijaitsevat lentokoneen siiven jättöreunassa eli takaosassa, yleensä siiven tyviosassa.

1930-luvulta lähtien lentokoneiden massan suureneminen ja niiden siipien suunnittelu suureneville matkalentonopeuksille johtivat lentokoneiden laskunopeuden kasvuun. Sotilasilmailussa ongelma voitiin osin ratkaista pitemmillä kiitoteillä ja jarruvarjoilla (joita käytettiin myös eräissä matkustajakoneissa, mm. Finnairin vuosina 1960-64 käyttämissä ensimmäisen sukupolven Caravelle-koneissa). Lentotukialuksille laskeutuvan lentokoneen vaakanopeus jarrutetaan jarruvaijerilla. Sivuluisu oli sotilasilmailussa ja purjelennossa sovelias menetelmä koneen vauhdin hidastamiseen ja nopeuden vähentämiseen. Laskunopeuden kasvu kuitenkin lisäsi laskussa tapahtuvia onnettomuuksia. Siviili-ilmailussa suurten kaupunkien lähellä suuri laskunopeus olisi vaatinut useita kilometrejä pitkiä ja kalliita kiitoteitä. Ongelma vaikeutui suihkukoneen alkukaudella 1940- ja 1950-luvuilla.

1930-luvulla kehitettiin laskusiivekkeet ja etureunasolakot, joilla lentokoneen lähetysmis- ja laskunopeudet saatiin pysymään riittävän alhaisina koneen maksiminopeuden kärsimättä. Laskusiivekkeet myös parantavat näkyvyyttä ulos ohjaamosta lähestymisen aikana, koska ne mahdollistavat nokan alhaisemman asennon horisonttiin nähden hitaalla ilmanopeudella lennettäessä.

Laskusiiveketyyppejä ovat levysiiveke, taitesiiveke, solasiiveke, Fowler-siiveke ja kaksoissolasiiveke.

Laskusiivekkeet liittyvät oleellisesti koneen sakkausominaisuuksiin. Siivekkeiden ulosottaminen lisää nostovoimaa, lisää vastusta, pienentää sakkauskohtauskulmaa ja pienentää sakkausnopeutta.

Laskusiivekkeiden virtauksen irtoamista voidaan hidastaa tai estää puhaltamalla kaasuturbiinilta ilmaa laskusiivekkeen yli. Näin tehtiin mm MiG-21bis-hävittäjässä.

• Aerodynamiikka