Lapin pogostat
Wikipediasta
Lapin pogostat (ven. Лопские погосты, Lopskie pogosty; myös Metsälappi[1] ja Novgorodin Lappi[2], ven. Лешая Лопь, Lešaja Lop) on Käkisalmen läänin ja Äänisen Karjalan välisestä alueesta 1300–1700-luvuilla käytetty nimitys. Alue alkaa kapeana kiilana Laatokan pohjoispuolelta ja ulottuu pohjoisessa Vienanmeren rannikolle ja Suomen nykyiselle itärajalle.
Keskiajalla Metsälappi oli karjalaisten kalastus- ja metsästysmaata, jonne 1300-luvulta lähtien alkoi vähitellen syntyä vakinaista asutusta. Hallinnollisina yksikköinä Lapin pogostat syntyivät Iivana III:n aikana 1400-luvun lopussa. Sisämaan alue käsitti seitsemän pogostaa: Lintujärven, Semsjärven, Sellin, Paatenen, Rukajärven, Suikujärven ja Paanajärven.[3] 1700-luvun alussa siihen liitettiin Repola, joka oli kuulunut Kuolan kihlakuntaan ja sitä ennen Käkisalmen läänin Ilomantsin pogostaan.[4] Vuosina 1591 ja 1613 alueesta erotettiin Solovetskin luostarille kuuluneet Vienan Kemin ja Suijun volostit. Ruotsin vastainen raja määriteltiin vuonna 1621.[3]
Karujen luonnonolosuhteiden takia Lapin pogostojen asutus oli harvaa ja vähälukuista. 1500-luvun puolivälissä sisämaan seitsemässä pogostassa oli 66 kylää ja noin 7 400 asukasta. 1500–1600-lukujen vaihteessa seudun asukkaat kärsivät ruotsalaisten tekemistä hävitysretkistä. 1600-luvun loppuun mennessä väkiluku nousi noin 10 000:een mm. Ruotsin puolelta suuntautuneen muuttoliikkeen ansiosta. Kolme neljäsosaa väestöstä asui eteläisissä pogostoissa. Pohjoisin karjalaisasutus sijaitsi Kuittijärven rannalla nykyisen Uhtuan tienoilla. Saamelaisväestöä oli keskiajan lopulla vain muutamia kymmeniä perheitä alueen pohjoisosassa.[3]
Lapin pogostoilla ei ollut omaa hallinnollista keskusta. Alueen verotusta ja oikeusasioita hoidettiin aluksi Novgorodista käsin. Vuosina 1649–1650 tsaari Aleksei Mihailovitš liitti sisämaan pogostat perustamaansa Aunuksen kihlakuntaan. Aunuksen läänin perustamisen jälkeen vuonna 1784 suurin osa pogostoista liitettiin Poventsan kihlakuntaan. Pohjoisimmat Paanajärven ja Suikujärven pogostat sekä Vienan Kemin ja Suijunjoen volostit yhdistettiin Kemin kihlakunnaksi. Nykyään koko alue kuuluu Karjalan tasavaltaan.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Karjala idän ja lännen välissä I – Venäjän Karjala renassanssiajalla 1487—1617. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1970. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Karjala idän ja lännen välissä I – Venäjän Karjala renassanssiajalla 1487—1617. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1970. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d Karelija: entsiklopedija. Tom 2, s. 176. Petrozavodsk: Petropress, 2009. ISBN 978-5-8430-0125-4.
- ↑ Tšernjakova, Irina: Karelija na perelome epoh, s. 258. Petrozavodsk: Izdatelstvo Petrozavodskogo gosudarstvennogo universiteta, 1998. 5-230-09044-8.
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
