Laitaoikeisto
Wikipediasta
Laitaoikeisto viittaa radikaaleihin nationalistisiin poliittisiin toimijoihin, joilla on ajatus kansan ja valtion samastamisesta sekä kokemus ulkomaalaisten aiheuttamasta uhasta tälle yhteisölle.[1][2] Laitaoikeisto suhtautuu kriittisesti maahanmuuttoon ja joskus myös ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillintään pyrkiviin poliittisiin toimiin.[3][2] Laitaoikeistopuolueita on jakanut esimerkiksi suhde Venäjään, Yhdysvaltoihin ja Natoon.[3]
Kuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Akateemisen tutkimuksen valtavirta ja media käyttävät laitaoikeistoa kattokäsitteenä, jonka alle kuuluvat radikaalioikeisto ja äärioikeisto. Radikaalioikeistoksi kutsutaan reformistista suuntausta, jossa hyväksytään asteittaiset uudistukset. Radikaalioikeisto toimii demokratian pelisääntöjen mukaan ja hylkää väkivaltaiset keinot.[1][3] Radikaalioikeisto pitää vihollisenaan eliittiä, mikä tekee siitä populistisen suuntauksen. Äärioikeisto sen sijaan hylkää pluralistisen ja liberaalin demokraattisen järjestelmän, ja näkee väkivallan joissain tilanteissa mahdollisena tai oikeutettuna toimintakeinona. Eräs tunnettu äärioikeistolainen liike on Italiassa alkunsa saanut fasismi.[1]
Esimerkkejä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maissaan suosittuja eurooppalaisia laitaoikeistolaisia puolueita tammikuussa 2024 olivat Yleisradion ja Politicon mukaan esimerkiksi Perussuomalaiset (Suomi), Ruotsidemokraatit (Ruotsi), Vaihtoehto Saksalle (Saksa), Hollannin vapauspuolue (Alankomaat), Vlaams Belang (Belgia), Kansallinen liittouma (Ranska), Italian veljet (Italia), Vox (Espanja), Chega (Portugali), Itävallan vapauspuolue (Itävalta), Viron konservatiivinen kansanpuolue (Viro), Kansallinen liittouma (Latvia), Laki ja oikeus (Puola), Fidesz (Unkari), Romanian yhtenäisyyden liittouma (Romania) ja Herätys (Bulgaria).[2] Euroopan unionissa laitaoikeistolaiset puolueet kuuluvat usein ECR- ja ID-ryhmiin.[3]
Laitaoikeiston suosio on noussut 2020-luvun alussa, ja laitaoikeistolaiset puolueet ovat voittaneet parlamenttivaalit useassa Euroopan maassa. Tämän seurauksena muut puolueet ovat alkaneet tehdä niiden kanssa yhteistyötä, eivätkä enää pidä niitä liian radikaaleina.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Kotonen, Tommi: Äärioikeisto ja sen määritelmät Politiikasta. 5.5.2023. Viitattu 29.8.2023.
- ↑ a b c d Leonard Wilhelmus: Laitaoikeiston hetki 26.1.2024. Yle. Viitattu 11.4.2024.
- ↑ a b c d Kaarlo Somerto: Jakautunut laitaoikeisto marssii kohti eurovaalivoittoa The Ulkopolitist. 26.2.2024. Viitattu 11.4.2024.
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
