For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Krjašenit.

Krjašenit

Wikipediasta

Krjašenit
кряшены
керәшеннәр
Väkiluku 34,882 (2010)
Asuinalueet Venäjä

Krjašenit eli kristityt tataarit (tat. керәшен / керәшеннәр, keräşen / keräşennär, ven. кряшены / крещёные тата́ры, krjašeny / kreštšjonyje tatary) ovat yksi Volgan tataarien alaryhmistä. Islamin uskoa harjoittavasta tataarienemmistöstä poiketen krjašenit ovat ortodoksisia kristittyjä. Suurin osa heistä asuu Tatarstanissa.

Ryhmään kuuluu eri aikoina ortodokseiksi käännytettyjä islaminuskoisia tataareja sekä ilmeisesti myös perinteistä uskontoa harjoittaneita suomalais-ugrilaisten kansojen edustajia. Krjašenien ytimen muodostavat 1500-luvun lopussa ja 1600-luvulla käännytetyt tataarit, joita 1700-luvun alussa oli noin 17 000 henkeä. Kristittyjen osuus saavutti huippunsa 1760-luvulla, jolloin heitä oli 7,6 % Volgan-Uralin alueen tataareista. Kokonaisuutena käännytysyritykset kuitenkin epäonnistuivat, ja 1700-luvun aikana ne herättivät suuria talonpoikaiskapinoita.[1]

Varsinkin 1860-luvulta lähtien äskettäin kristityksi kääntyneet tataarit alkoivat palata muslimeiksi. 1900-luvun alussa islamiin siirtyi noin 40 % krjašeneista. Tataarien kansallisen heräämisen ja Tatarstanin autonomisen tasavallan perustamisen seurauksena syntyi 1920-luvulla ns. ”krjašenikysymys”, jota yritettiin ratkaista kulttuuriautonomian sekä muslimien ja kristittyjen välisten erojen tasoittamisen avulla. Myöhemmin Neuvostoliiton ateistinen ideologia teki krjašenikulttuurin vaalimisen käytännössä mahdottomaksi. Ryhmän uskonnollista ja etnistä identiteettiä on yritetty elvyttää 1990-luvulta lähtien.[2]

Krjašenien perinteiseen kulttuuriin sisältyy sekä yleistataarilaisia että kristinuskon synnyttämiä aineksia. Muista tataareista eristäytynyt ryhmä on säilyttänyt myös eräitä vanhakantaisia piirteitä. Erot kristittyjen ja muslimien välillä näkyvät mm. pukeutumisessa ja ruokavaliossa. Nykyään monet vanhat kulttuuri-ilmiöt ovat kadonneet.[3]

Krjašenit ovat sittemmin paljolti sekoittuneet venäläisten kanssa.[4] Osa krjašeneista tiettävästi pitää itseään edelleen erillisenä tataariesta eroavana ryhmänä.[5][6] Heistä osa puhuu tataarin keskimurretta, toiset läntistä[7]

Vaihtohtoiset teoriat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krjašenien etnogeneesistä esitettiin 1990-luvulla vaihtoehtoinen teoria, jonka mukaan heidän esi-isät eivät pääsääntöisesti olisikaan pakkokastettuja tataareja, vaan omaksuneet vapaaehtoisesti kristinuskon jo Volgan Bulgarian aikoihin.[8]

Historioitsija Maxim Gluhov (1937–2003) esitti samankaltaista. Hänen mukaansa krjašenien historia juontaisi juurensa keraiitteihin, jotka harjoittivat nestoriolaista kristinuskoa aina 900-luvulta.[9]

Krjašenit asuvat pääosin Tatarstanissa. Pieniä ryhmiä on Udmurtiassa ja Baškortostanissa. Kristittyjä tataareja ovat myös Tšeljabinskin alueella elävät nagaibakit. Vuonna 1926, jolloin krjašenit rekisteröitiin erillisenä kansallisuutena, heitä oli 120 700 henkeä. Myöhemmin heidät laskettiin tataareiksi.[2] Vuoden 2002 väestönlaskennassa krjašeneina piti itseään 24 700 henkeä.[10] Vuonna 2010 Venäjän kansalaista 34,882 tunnistautui krjašeniksi.[11]

Tunnettuja krjašeneita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Oleg Fazylžanov – näyttelijä[12][13]
  • Dmitri Karbyšev – upseeri, kenraali[14]
  • Aleksei Antonov – kenraali[15]
  • Pjotr Gavrilov – upseeri[16]
  • Pjotr Novikov – sotilasjohtaja, kenraalimajuri[17]
  • Vladimir Vasiljev – oopperalaulaja[18]
  • Narody Rossii: entsiklopedija. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  1. Narody, s. 210.
  2. a b Narody, s. 210–211.
  3. Narody, s. 211–212.
  4. Bennigsen, Alexandre (1986). Muslims of the Soviet empire : a guide. Wimbush, S. Enders. Bloomington: Indiana University Press. s. 234. ISBN 0-253-33958-8.
  5. Мы - татары kitap.net.ru. Arkistoitu 1.2.2009. Viitattu 4.3.2023.
  6. Кряшены в Татарстане: быть ли им отдельной нацией kazan.aif.ru. 2012. Arkistoitu 2.2.2014. Viitattu 4.3.2023.
  7. Баязитова Ф. С.,. Говоры татар-кряшен в сравнительном освещении / Отв. ред. Ф. С. Хакимзянов. — М.: Наука, 1986. — 247 с.
  8. Татары / Отв. ред. Р. К. Уразманова, С. В. Чешко. — М.: Наука, 2001. — 583 с. — (Народы и культуры).
  9. Глухов М. С. Tatarica. Энциклопедия. — Казань: Ватан, 1997. С.328.
  10. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija. perepis2002.ru. Arkistoitu 6.2.2009. Viitattu 7.6.2009. (venäjäksi)
  11. Чем обусловлен рост числа кряшен в Татарстане: мнения e-islam.ru. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 4.3.2023.
  12. Олег Фазылҗанов: Камал театрның алтын тавышы, керәшеннәрнең халык артисты, татарларның күке Зарифы Бу хакта тулырак intertat.tatar. 2018. Viitattu 11.11.2023.
  13. Олег Фазылжанов победил в номинации «Лучшая мужская роль» krshn.addnt.ru. 2018. Viitattu 11.11.2023.
  14. Дмитрий Карбышев - биография, новости, личная жизнь stuki-druki.com.
  15. Татарның бөек улы — армия генералы Антонов Алексей Иннокентьевич tatarfact.ru. Arkistoitu 21.2.2014. Viitattu 4.7.2023.
  16. Гаври́лов Пётр Миха́йлович warheroes.ru.
  17. Булатов Н. Х. Йолдызлы йолдызлар / Звёздные звёзды. — Казань: Идел-Пресс, 2000. — 192 с.
  18. Дунаева Т. Г. Кряшеноведение: библиографический указатель / Т. Г. Дунаева. — Казань: Изд-во КГУКИ, 2008. — 282 с. (С. 154, 237—238); Газета «Зәй офыклары» № 51-53 (2407) от 08.04.2006. С. 10. «Тамырлары Зәйдә».

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Krjašenit
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?