For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Itänummi.

Itänummi

Wikipediasta

Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.Tarkennus: Artikkeli on siirretty uudelle nimelle mutta sisältö käyttää vielä vanhaa nimeä.

Kråkholma (ruots. Kråkholmen) on kaupunginosa Pietarsaaressa. Virallisesti kaupunginosan ja alueen nimi on Itänummi (ruots. Östermalm), josta pieni osa kantaa nimitystä Kråkholma.

Kråkholman demografia ja maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kråkholma on perinteisesti ollut suomenkielistä aluetta. Kråkholma koostuu lähinnä omakotitaloista, mutta esimerkiksi Kråkholmantien puolestavälistä löytyy myös rypäs kuusikerroksisia kerrostaloja. Myös pienempiä kerrostaloja löytyy Ahlströminkadun varrelta.

Kråkholma rajautuu maantieteellisesti laajan tulkinnan mukaan Pohjanlahdentien, Ristikaritien, Pohjantien ja Iidmanninkadun sisäpuolelle. Vielä laajempi näkemys venyttää Kråkholman etelärajan jopa Kolpintielle asti, sulkien silloin sisälleen myös Malmin Sairaalan. Kaupunginosan pääväylä on koko alueen halkova Syvälahdenkatu, joka vie Kråkholman eteläosista alueen pohjoisrajoille saakka. Selkein rajaus asuinalueelle tulee museovirastolta, joka rajaa alueen noin yhdentoista korttelin suuruiseksi. Siihen sisältyy silloin Ristikarintien, Kråkholmantien ja Mäntykankaan tien loppupätkät sekä Hiekkatie kokonaisuudessaan. Talouksia tähän museoviraston Kråkholmaan mahtuu noin neljäkymmentä.

Historiallista Kråkholman asuinaluetta suunnitellessa haluttiin hyödyntää 1700-luvulta peräisin olevaa maankäyttöä. Tästä hyvä esimerkki on Mäntykankaankadun ja Hiekkatien kohtauspaikka. Alue oli aikoinaan Schaumanin sellutehtaan insinööreille ja virkamiehille suunniteltu korkeatasoinen asuinalue ja rakennettiin suurilta osin 1960-luvulla. Arkkitehti Egil Nordin suunnitteli rakennukset kortteleihin 28–38 sekä asemakaavamuutoksen kortteleihin 7 ja 15. Alueella oli mäntypuusto sekä tiluksia ympäröivät 1700-luvulta peräisin olevat kivimuurit. Katuverkoston muotoilu sai vaikutteita Kreikasta.[1]

Palvelut Kråkholman alueella ovat vähenneet lähes olemattomiin. Ahlströminkadulta löytyy vielä yksi ruokakauppa, K-market. Kråkholman ja Lontoon kaupunginosan jakavan Pohjanlahdentien varrelta löytyy rauta- ja rakennusalan liikkeitä.

Kråkholman väki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kråkholmassa on 2000-luvulla ollut käynnissä sukupolvenvaihdos, kun alkuperäisasukkaita on iän myötä hakeutunut palveluiden äärelle lähemmäksi keskustaa. Alueelle on viime aikoina muuttanut paljon uutta väkeä, ja vuoden 2009 aikana suurta osaa alueen omakotitaloista alettiin kytkeä kaupungin kaukolämpöverkkoon.

Kråkholman suomenkieliset lapset kävivät perinteisesti peruskoulunsa Ristikarilla kun taas ruotsinkieliset lapset hakeutuivat Lagmannin koululle.

Kråkholma on tullut myös tunnetuksi Eremenkon jalkapalloveljesten kasvuympäristönä. Heidän isänsä Alexei Eremenko Senior toi perheen Pietarsaaren 1990-luvun alussa, ja he asettuivat alkuaikoina asumaan Kråkholman sydämeen, Kråkholmantien kerrostaloihin. Veljeksistä vanhin, Alexei Eremenko Junior pelaa tätä nykyä Ukrainan SJK joukkueessa, kun taas keskimmäinen veljeksistä, Roman Eremenko pelaa ammatikseen CSKA Moskovassa. Kumpikin esiintyy tätä nykyä myös Suomen jalkapallomaajoukkueessa.

Kråkholma kuvina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuluisia kråkholmalaisia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jack Björklund, stand-up-koomikko
  • Eetee alias Eetu Vanhatupa, hiphop-artisti (mm. Speakers of the speech, Second Class Citizens, Avaintekijät)
  • Alexei Eremenko Junior, keskikenttämies/hyökkääjä, SJK
  • Alexei Eremenko Senior, jalkapallovalmentaja, Jaro-legenda
  • Roman Eremenko, keskikenttämies, CSKA Moskova
  • Antti Koivukangas, Ylen urheilutoimittaja
  • Tommi Liimatta, muusikko (Absoluuttinen Nollapiste), kirjailija (mm. Jeppis)
  • Vesa Mars, jalkapalloilija, yritysjohtaja
  • Juha Muje, näyttelijä (Seitsemän veljestä, Raid, Kujanjuoksu)
  • Heidi Storbacka, artisti, laulunopettaja, kuoronjohtaja (Laiska-Jaakko 2009)
  • Niklas Storbacka, ex-liigapelaaja (FF Jaro), toimitusjohtaja (FF Jaro Osakeyhtiö 2009–2015)
  • Jarmo Viinanen, suomalainen diplomaatti, entinen presidentin kansliapäällikkö
  1. Pekka Toivanen, Fjalar Finnäs, Kai Hoffman: Pietarsaaren historia osa IV, s. 115-116. Pietarsaaren kaupunki, 2002. ISBN 951-95104-9-4.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Itänummi
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?