Kirkonisännöitsijä on ortodoksisen kirkon hallintoon kuuluva toimihenkilö.

Kirkonisännöitsijä on seurakunnanvaltuuston kolmivuotiskaudeksi valitsema seurakunnanneuvoston eli seurakunnan hallituksen itseoikeutettu jäsen; hän huolehtii kirkon rahavarojen ja muun omaisuuden hoidosta ja vastaa toimistaan neuvostolle. Kirkonisännöitsijä toimii valtuuston laatimien ja kirkollishallituksen vahvistaman ohjesäännön puitteissa. Tehtävä on palkaton kunniatehtävä.

Tämä kaikki pätee myös rukoushuoneiden isännöitsijöihin, paitsi että he eivät ole itseoikeutettuja seurakunnanneuvoston jäseniä. Jos seurakunnassa - malliesimerkkinä Helsingissä - on useita kirkkoja, yksi niistä nimetään pääkirkoksi jonka isännöitsijä on neuvoston jäsen. Helsingissä tällainen kirkko on Uspenskin katedraali.

Jos isännöitsijän tehtävää voi luonnehtia yleisesti, voidaan sanoa, että hän on kirkon vastaava hoitaja.

Joskus kirkonisännöitsijä voidaan vihkiä lukijaksi tai alidiakoniksi tunnustuksena pitkästä työpanoksesta; samoin kiirastorstaina, jos seurakunnassa toimitetaan ns. Jalkojen pesu -palvelus jossa piispa symbolisesti pesee kahdentoista papin ja/tai kirkon toimihenkilön jalat, isännöitsijä on itseoikeutettu osanottaja, jos papiston jäseniä ei löydy tarvittavaa kahtatoista. Tällaisessa tapauksessa loput ei-papiston jäsenet ovat seurakunnan aktiivisesti kirkossa käyviä miespuolisia jäseniä, joskus myös valtuutettuja tai neuvoston jäseniä.

Isännöitsijän apuna on suuremmissa kirkoissa 1 - 3 vahtimestaria, jotka puolestaan ovat palkattuja työntekijöitä; yleensä yksi on kokopäivätoiminen ja loput osa-aikaisia. Joissakin pienimmissä kirkoissa - kuten Lohjan työkeskuksen kotikirkossa - isännöitsijänä toimii kyseisen kirkon pappi.

Venäjän vallan aikana saattoi sattua, että isännöitsijäksi valittiin varakas liikemies, joka pystyi käyttämään omia varojaan kirkon hyväksi. Tiettävästi tunnetuin tällainen on todellinen valtioneuvos, kauppias ja rakennusurakoitsija Jakov Longinpoika Tsernysev, joka toimi kahteen otteeseen Uspenskin katedraalin isännöitsijänä ja käytti runsaasti omia varojaan kirkon hyväksi. Hän oli myös kirkon rakentanut urakoitsija - ja veloitti työstään alle omakustannushinnan.

Ei siis suurikaan ihme, että seurakunnan historiikissa entinen kirkkoherra isä Mikael Kasanko kutsuu valtioneuvos Tsernyseviä epiteetilä "seurakunnan suuri hyväntekijä".

• Isä Ambrosius - Markku Haapio: Ortodoksinen kirkko Suomessa
• Koukkunen - Kasanko: Helsingin ortodoksinen seurakunta 1827 - 1977