For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Kirjallisuustiede.

Kirjallisuustiede

Wikipediasta

Kirjallisuustiede on humanistinen tiede, joka tutkii kirjallisuutta, sen tutkimusta ja kritiikkiä hyödyntäen teoreettista ja historiallista tietoa. Kirjallisuustieteen pyrkimyksenä on ymmärtää ja tulkita kirjallisuuden ominaispiirteitä sekä sen yhteiskunnallisia edellytyksiä ja merkityksiä.[1][2]

Kirjallisuustiede on luonteeltaan vertailevaa. Tämä näkyy muun muassa tieteenalan englanninkielisessä nimessä comparative literature, joka Suomessa käännetään yleiseksi kirjallisuustieteeksi.

Kirjallisuustieteen lähtökohtana pidetään Aristoteleen Runousoppia. Ennen 1800-lukua kirjallisuudentutkimus painottui pitkälti poetiikkaan ja retoriikkaan. Moderni kirjallisuustiede syntyi 1800-luvulla positivismin myötä ja kehittyi 1900-luvulla formalismin vaikutuksesta. Tieteenalana kirjallisuustiede on saanut vaikutteita muun muassa filosofiasta, kielitieteestä, psykologiasta ja yhteiskuntatieteistä.[3]

Kirjallisuustiede Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuustiede jaetaan Suomessa yleensä kotimaiseen tai Suomen kirjallisuuteen ja yleiseen kirjallisuuteen eli yleiseen kirjallisuustieteeseen. Kotimainen kirjallisuus eli Suomen kirjallisuus tutkii suomalaista kirjallisuutta ja yleinen kirjallisuustiede muuta kirjallisuutta. Jako näihin oppiaineisiin on käytössä Helsingin ja Turun yliopistoissa.[4][5] Helsingissä on lisäksi kolmas kirjallisuusaine, pohjoismainen kirjallisuus.[6] Tampereen yliopistossa kirjallisuustiede on edustettuna kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa, jossa suoritetaan ensin kirjallisuustieteen kandidaattiohjelma ja sen jälkeen joko Suomen kirjallisuuden tai kertomus- ja tekstiteorian maisteriopinnot.[7] Yhdistettyä kirjallisuus-oppiainetta voi opiskella Itä-Suomen,[8] Jyväskylän[9] ja Oulun yliopistoissa[10] sekä Åbo Akademissa (litteraturvetenskap eli kirjallisuustiede).[11] Kirjallisuustiedettä opiskelleet voivat työskennellä useissa ammateissa ja tehtävissä, esimerkiksi opettajana, tuottajana, kirjastovirkailijana, kustannustoimittajana tai kulttuurituottajana[12].

Kirjallisuustieteen suuntauksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Helsingin yliopisto, Taiteiden tutkimuksen laitos
  2. Turun yliopisto, Yleisen kirjallisuustieteen oppiaine (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Kirjallisuudentutkimus Tieteen termipankki. Viitattu 3.6.2024.
  4. Kotimainen kirjallisuus Helsingin yliopisto. Viitattu 3.6.2024.
  5. Kotimaisen kirjallisuuden oppiaine Turun yliopisto. Viitattu 3.6.2024.
  6. Pohjoismainen kirjallisuus Helsingin yliopisto. Viitattu 3.6.2024.
  7. http://www.uta.fi/ltl/kir/index.html Tampereen yliopisto Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma
  8. http://www.uef.fi/filtdk/kirjallisuus Itä-Suomen yliopisto Kirjallisuus
  9. https://www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/opiskelu/kirjallisuus Jyväskylän yliopisto Kirjallisuus
  10. http://www.oulu.fi/kirjallisuus/node/4617 Oulun yliopisto kirjallisuus
  11. http://www.abo.fi/institution/littvet[vanhentunut linkki] Åbo Akademi Litteraturvetenskap
  12. Kirjallisuus: Mihin valmistuneet ovat sijoittuneet? töissä.fi. Viitattu 31.7.2013.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Alanko-Kahiluoto, Outi & Käkelä-Puumala, Tiina (toim.): Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä. 3. tarkistettu painos. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-003-5.
  • Eagleton, Terry: Kirjallisuusteoria. Johdatus (Literary Theory. An Introduction). Tampere: Vastapaino 1997 ISBN 9789517680158

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Kirjallisuustiede
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?