Kestikievari (ruots. gästgiveri) oli maaseudulla talo, jossa hevosilla matkustavat saattoivat yöpyä ja josta saattoi saada hollikyydin seuraavaan kievariin. Majataloista tuli kestikievareita osana kruunun vuonna 1734 perustamaa hollikyyditysjärjestelmää. Majatalojen kestitysvaatimukset poistuivat 1930-luvulla, jonka jälkeen majataloja alettiin yleisesti kutsua matkustajakodeiksi.

Ensimmäinen kestikievarijärjestys annettiin 1649. Sen mukaiset kestikievarit perustettiin Suomeen 1600-luvun puolivälissä. Vastaavaa toimintaa oli ollut jo aiemminkin: Hämeen härkätiellä sijainneet Killala ja Krouvi tunnetaan 1300-luvulta. Lisäksi pappilat olivat majoittaneet säätyläisiä.^[1]

Ensimmäisiä kestikievareita ylläpitivät pappilat, myöhemmin niistä vastasivat vauraat talonpojat, jotka saattoivat toimia myös nimismiehinä.^[1] Kestikievarin isäntä ja hänen valitsemansa neljä renkiä oli vapautettu sotaväkipalveluksesta.^[1] Kestikievareissa pidettiin jatkuvaa tulta hellassa, jotta nälkäisille kievariin saapuneille matkustajille saataisiin mahdollisimman nopeasti syötävää. Kestikievareissa oli tarjolla alkoholijuomia, ja niitä valmistettiin myös itse (kotipoltto).

Kestikievarin pito oli kallista, ja se vaati talollisilta suuren työpanoksen. Kievareita koskivat useat säädökset mm. majoituksen, tarjottavan ruoan sekä juoman tason suhteen.^[2]

Majataloja on Suomessa ollut jo 1500-luvulta alkaen. Monista majataloista tuli kestikievareita, kun kruunun perustama hollikyyditysjärjestelmä 1734 yhdisti valtakunnan "kuninkaan teillä". Kestikievareiden tehtäväksi oli määrätty majoituksen ja ylläpidon lisäksi postin ja asiakkaiden kyydittäminen seuraavaan majataloon. Kun hevoset eivät riittäneet, maatilat velvoitettiin toimittamaan miehiä ja hevosia kievareihin. Sen ajan lain mukaan kaikki ne vieraat, jotka pystyivät maksamaan yöpymisestään, oli pakko ottaa vastaan. Kestikievareita tuli olla tienvarsilla kahden peninkulman (noin 20 kilometrin) välein, ja ne muodostivat verkoston. Talvisin kestikievarien käyttämät tiet merkittiin havuilla.

Kievari- ja kyytilaitos oli vilkkaimmillaan 1800-luvun alkupuolella, jolloin kievareita on ollut noin tuhatkunta^[2].

Tie- ja vesirakennusten ylihallitus rakensi 1910-luvun alkuvuosina maantien Sodankylästä Ivaloon ja pystytti samalla reitin varrelle hirsirakenteisia kestikievareita eli majataloja talousrakennuksineen. Vuonna 1916 alettiin tehdä maantietä Ivalosta Petsamoon, ja reitin varrelle rakennettiin seuraavana vuonna 1917 kymmenen majataloa talousrakennuksineen. Valtion rakentamat majatalot suunnitteli arkkitehti Thure Hellström.^[3]

Kun valtio lopetti majataloilta kestitysvaatimukset 1930-luvun alussa, luovuttiin Suomessa yleisesti majatalo-nimikkeestä ja tilalle tulivat matkustajakodit^[4]. Kestikievareita vastaavat nykyaikana lähinnä huoltoasemien kahviot ja motellit. Ulkomailla kestikievareita vastasivat ennen majatalot. Nykyään niitä vastaavat hostellit ja pensionaatit.

Kestikievareita oli Lapissa 1950-luvulle. Hetan Majatalo Enontekiöllä sai heti sotien jälkeen Suomen viimeiset kestikievarioikeudet, ja ne olivat voimassa vuoteen 1955 saakka.

Kestikievarimuseoita on Kallenautio Pirkanmaan Juupajoella ja Anjala Seuran ylläpitämä Ranta-Pukin kievarimuseo Anjalankoskella ^[4]. Kestikievarikulttuuriin voi nykyisin eläytyä majoittumalla vielä maaseudulla tavattavissa majataloissa ja matkustajakodeissa.

Kestikievarin kyyditysten taksataulukkojen tuli olla näkyvillä kestikievarin seinällä. Kestikievareissa piti olla päiväkirjat, johon vieraileva matkustaja pystyi kirjaamaan kestikievarin puutteita. Kestikievarirakennus suositeltiin maalattavaksi punaisella värillä. Kestikievarissa tuli olla tallirakennus matkustajien hevosia varten. Kyyditys varahevosilla oli kalliimpaa kuin ajoon varatuilla hevosilla.

Hollimiehet olivat ajureita, joiden tuli olla heti valmiita lähtemään kyyditsemään vieraita uuteen paikkaan eli antamaan hollikyytiä. Hollimiesten vaihtovuorot olivat kaksi kertaa viikossa. Jos kestikievarin kaikki hollimiehet olivat ajossa, kestikievarin isännän tuli kuljettaa vieraat heidän haluamaansa paikkaan (seuraavaan kestikievariin)^[2].

• ”Kestikievarit”, Suomen teiden historia I: pakanuudenajalta Suomen itsenäistymiseen, s. 99–102. Helsinki: Tie- ja vesirakennushallitus, Suomen tieyhdistys, 1974. ISBN 951-46-0801-1 (koko teos). ISBN 951-46-0802-X (osa 1).

• Kestikievari – paikka lähdön ja perillepääsyn välillä (Arkistoitu – Internet Archive) Rakennusperinto.fi.
• Kievarimuseo, Kouvola (Arkistoitu – Internet Archive)
• Museomajatalo, Kouvola