Kaukolämpöverkko on eristettyjen putkien verkosto, jolla siirretään lämpöä veden tai höyryn^[1] mukana lämpölaitokselta tai lämmitysvoimalaitokselta lämmityskohteisiin, tavallisesti erillisiin rakennuksiin taajama-alueilla. Kaukolämmöllä tarkoitetaan keskitettyä lämmitystapaa, jossa lämpö tuotetaan käyttökohteista erillisessä lämpölaitoksessa.

Kaukolämpövesi siirtyy lämpöeristettyjä menoputkia pitkin lämpölaitokselta kulutuskohteen lämmönvaihtimeen, jolla lämmitetään asiakkaan lämmitysvettä. Viilentynyt vesi palaa menoputken rinnalla samassa kaivannossa olevaa paluuputkea uudelleen lämmitettäväksi.

Verkossa tarvitaan pumppaamoja veden kierrättämiseksi. Putket mitoitetaan yleensä siten, että painehäviö on 1 baari per kilometri. Tällä mitoituksella saadaan tavallisesti taloudellisin putki- ja pumppauskustannusten yhdistelmä. Kaukolämpöveteen lisätään yleisesti vuotojen paikallistamiseksi väriaineita, joiden fluoresoiva väri voidaan havaita pienissäkin pitoisuuksissa voimakkaalla ultraviolettivalolla. Tällaisia väriaineita ovat pyraniini (solvent green 7, C₁₆H₇Na₃O₁₀S₃) ja uraniini (solvent yellow 94, C₂₀H₁₀Na₂O₅).

Verkossa on putkien lämpölaajenemisen vuoksi ankkurointiasemia, joilla putket ankkuroidaan maahan. Lisäksi on lukuisia venttiileitä, varsinkin putkien haarautumissa.

Verkkoon on yhdistetty tavallisesti päälämmitysvoimalaitoksen lisäksi varalämpölaitoksia edellisen vikaantumisen varalle sekä huippulämpölaitoksia lyhyen huippulämmönkulutuksen ajan varalle.

• Energiateollisuus ry: Ympäristö- ja jäteasiat kaukolämpöverkon rakentamisessa ja kunnossapidossa, Pöyry Finland Oy, 8.12.2010
• Energiateollisuus ry: Kaukolämmön kiertoveden käsittely, 2007 (Arkistoitu – Internet Archive) (pdf)
• Piirros kaukolämpöverkosta^{[vanhentunut linkki]}