For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Karsina.

Karsina

Wikipediasta

Karsina on suomen kielen murteissa perinteisesti voinut tarkoittaa kolmea eri asiaa. Yleiskielessä se on navetassa tai tallissa oleva aitaus eläimille. Perinteisessä karjalaisessa ja savolaisessa tuvassa se on ollut naisten ja lasten puoli eli uunin ja päätyseinän välinen osa. Paikoitellen Kaakkois-Suomessa karsinaksi sanotaan myös vilja-aitan laaria eli hinkaloa.

Karsina kotieläintaloudessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sikoja karsinoissa.
Hevonen karsinassa.

Suomen yleiskielessä karsina tarkoittaa navetassa, sikalassa, lampolassa tai tallissa olevaa aitausta, jossa pidetään nautoja, sikoja tai lampaita. Myös hevosia pidetään karsinoissa. Eri eläinlajeille karsinat ovat erilaisia. Ryhmäkarsinassa on useita eläimiä yhdessä. Eri lajeja ei kuitenkaan laiteta samaan karsinaan. Hevosia pidetään yksittäiskarsinoissa, ellei niillä ole erillistä pihattoa, toisin sanoen hallia, josta pääsee vapaasti kulkemaan tarhaan ja takaisin.

Karsinoihin kuuluu eläinten syöttöpaikka ja nykyaikaisissa rakennuksissa karsinoissa on myös vesiautomaatit, joista eläimet voivat vapaasti juoda. Karsinoissa pidetään yleensä kuivikkeita pohjalla. Kuivikkeena saatetaan nykyään käyttää esimerkiksi olkia, sahan- tai kutterinpurua, sanomalehtipaperia tai kumirouhetta. Eri eläimillä parhaiten soveltuvan kuivikkeen ominaisuudet voivat vaihdella.

Karsinat tehtiin ennen riu'usta ja seipäistä tai laudasta, mutta esimerkiksi sikojen karsinat ovat olleet jo kauan teräsputkesta ja betonista koottuja. Karsinoita voi ostaa myös valmiina pakettina. Hevosille niitä on saatavina liukuovilla puoliovilla, kalteroiduilla puoliovilla tai englantilaistyyppisinä ulkokarsinoina, jolloin hevonen saa päänsä suoraan ulos korkeussuunnassa kahdessa osassa olevasta ovesta.

Hevosen karsinaa ei pidä sekoittaa pilttuuseen. Karsinassa hevonen pystyy kääntymään, käymään makuulle kuivikkeille ja piehtaroimaan. Pilttuussa hevonen on sidottuna seinään, eikä se pääse kääntymään, eikä välttämättä edes käymään makuulle. Pilttuussa hevosen pitäminen ei ole nykyisten asetusten mukaisesti suositeltavaa, eikä edes sallittua mikäli se tapahtuu kokopäiväisesti.

Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Karsina
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?