Kansankoti (ruots. folkhemmet) on pohjoismaista hyvinvointivaltiota kuvaava ilmaisu, jonka käyttö aloitettiin Ruotsissa 1900-luvun alussa. Poliittisena käsitteenä termi oli alun perin konservatiivien käyttämä. Nimitys tuli vasemmiston käyttöön pitkäaikaisen pääministerin Per Albin Hanssonin ja hänen johtamansa Sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen toimesta 1920-luvulla. Käsite on sittemmin ollut monen pohjoismaisen sosiaalidemokraattisen pääministerin käytössä.

Ennen sen käyttöä poliittisen retoriikan harjoittamisessa, kansankoti tarkoitti rakennusta, jossa köyhälistöllä oli edulliseen hintaan mahdollisuus saada tietoa yhteiskunnasta lukemalla kirjoja ja lehtiä. Kansankoteja oli Pohjoismaiden suurissa kaupungeissa 1800-luvun loppupuolella. Suomen ensimmäisen kansankodin perusti Helsinkiin vuonna 1889 Alli Trygg-Helenius.^[1]

Ruotsin konservatiivit ottivat folkhem-käsitteen käyttöön poliittisena käsitteenä ja kielikuvana. Termillä pyrittiin luomaan yhteisyyden tunnetta luokkarajojen yli ja näin säilyttämään yhteiskuntarauhaa työväenliikkeen esittämien demokratisoimisvaatimusten torjumiseksi.^[1]

1920-luvulla Ruotsin pääministeri Per Albin Hansson otti kansankoti-käsitteen käyttöön toisensisältöisenä. Kuuluisassa puheessaan vuonna 1928 Hansson ilmaisi sosiaalidemokraattien näkemyksen yhteiskunnasta:^[2]

"Hyvässä kodissa ei ole etuoikeutettuja eikä syrjäytettyjä perheenjäseniä, ei lellikkejä eikä kaltoinkohdeltujakaan. Siellä kukaan ei katso toiseen ylhäältä alaspäin, siellä kukaan ei yritä tavoitella itselleen etua toisten kustannuksella, vahva ei polje jalkoihinsa eikä ryöstä heikkoa. Hyvässä kodissa vallitsevat tasa-arvoisuus, toisista huolehtiminen, yhteistyö, avuliaisuus."

Hanssonin jälkeen samaa politiikkaa jatkoi 1960-luvun lopulle saakka pääministeri Tage Erlander. Sosiaalidemokraattien mukaan kansankoti on demokraattinen hyvinvointiyhteiskunta, joka toimii yhteishengen ja yhteisyyden periaatteella. Tähän tarvitaan heidän mukaansa sosiaalipolitiikkaa, kuten yleinen sairausvakuutus, lapsilisät, työeläkejärjestelmä ja peruskoulu. Poliittiset vastustajat eivät useinkaan vastustaneet näitä uudistuksia sinänsä, mutta varoittelivat niiden kustannuksista ja verojen kiristymisestä.^[3]

• Berggren, Henrik: Edessä ihana tulevaisuus : Olof Palme ja kansankoti. Alkuteos Underbara dagar framför oss, suom. Heikki Eskelinen. Otava, 2011. ISBN 978-951-1-23860-7.
• Julkunen, Pertti: Kansankoti ja oravanpesä : luokat, työelämän organisaatio ja valtiotyöläisyys Suomessa ja Ruotsissa. Tampereen yliopisto, 1986. ISBN 951-44-1986-3.
• Therborn, Göran: Kadotettu kansankoti : kuinka pääoma kaappasi Ruotsin. Tampere : Vastapaino 2019. ISBN 978-951-768-736-2.

• Dahlqvist, "Folkhemsbegreppet: Rudolf Kjellén vs Per Albin Hansson", Historisk Tidskrift nr 3/2002. (pdf) (Arkistoitu – Internet Archive)
• Öberg, Statsvetenskaplig Tidskrift nr 2/2000. (pdf) (Arkistoitu – Internet Archive)
• Keskustelua Vihreästä kansankodista, vastuuhenkilönä Mona Sahlin, joulukuu 2004 (pdf)^{[vanhentunut linkki]}