Kansallissyndikalismi on syndikalismin muoto, joka on Italian työväenliikkeen keskuudessa syntynyt aatesunta. Se toimi myöhemmin pohjana Benito Mussolinin Kansalliselle Fasistipuolueelle.

Kansallissyndikalismi on yksi kolmannen tien ratkaisuista ja aatteista, joita kehiteltiin vaihtoehdoiksi epäonnistuneiksi katsotuille kapitalismille ja kommunismille. Kansallissyndikalismissa syndikalismiin on yhdistetty nationalistista korporativismia, mutta muuten sen katsotaan olevan radikaalimpi ja vallankumouksellisempi järjestelmä kuin korporativismi.

Italiassa kansallissyndikalismi oli fasistisen korporativismin muoto, mutta Francon Espanjassa se tulkittiin omanlaisenaan.

Anarkosyndikalistien, ammattiliittolaisten ja Italian työväenliikkeen marxistien sijaan kansallissyndikalistit tukivat Italian osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan. He myös vastustivat anarkistien internationalismia ja tukivat militarismia sekä nationalismia.

Kansallissyndikalistit uskoivat muiden 1930-luvun kapitalismin epäilijöiden tapaan, että liberaalidemokraattinen poliittinen järjestelmä romahtaisi suuressa talouskriisissä, minkä jälkeen kansakunnan talous siirtyisi korporatiiviseen yhteiskuntaluokkien yhteistyöhön perustuvaan malliin marxistisen luokkataistelun sijaan. Luokkavastakkainasettelun oli tarkoitus poistua ja syntyä kansanyhtenäisyys tai kansankokonaisuus, kuten kansallissosialistisessa Saksassa vastaavaa tavoitetta kutsuttiin. Tämä oli yhteistä muiden tuon ajan nationalististen ja korporativististen työväenaatteiden kanssa.

Eräitä tunnettuja kansallissyndikalisteja olivat italialainen Alceste De Ambris, Fasistien brittiläisen liiton johtaja sir Oswald Mosley ja Italian Kansallisen Fasistipuolueen jäsen Sergio Panunzio. Panunzio on vallankumouksellisen syndikalismin ideologi ja yksi fasismin teoreetikoista. Hänen mukaansa syndikalismi oli marxismin historiallisen kehityksen tuote.

Iberialainen versio tästä poliittisesta teoriasta on erittäin erilainen kuin fasistinen idea korporativismista ja se pohjautui lähinnä integralismiin ja konservaativis-monarkistiseen Action Française. Näin ollen kansallissyndikalismi sai Ibarian niemimaalla vahvat konservatiivisuuteen ja katolilaisuuteen pohjautuvat juuret. Ramiro Ledesma esitteli kansallissyndikalismin "La Counquista del Estado"-lehtensä ensinumerossa 14. maaliskuuta 1931.

Kansallissyndikalismin oli tarkoituksena voittaa anarkosyndikalistinen maan suurin ammattiliitto Confederación Nacional del Trabajo (CNT) korporativistisella nationalismilla. 1931 Ledesman manifestista keskusteltiin CNT kongressissa. Kuitenkin, kansallissyndikalistinen liike syntyi omana erillisenä ryhmänään. Myöhemmin samana vuonna perustettiin Juntas de Ofensiva Nacional-Sindicalista, joka myöhemmin yhdistyi Falange Españolan kanssa ja vuonna 1936 karlistien kanssa. Kansallissyndikalismi oli yksi Francon Espanjan ideologisista juurista erityisesti varhaisina vuosina.

Espanjalaisessa kansallissyndikalismissa ideana oli luoda korporatiivisesti johdettu valtio, jossa luokkajako oli korvattu yhdellä kaikki kansalaiset kattavalla ammattiliitolla. Konservatiivisesti kirkon valtaa ja katolilaisuutta korostettiin, joten roomalais-katolilaisuuden tuli olla valtion ainut uskonto. Espanjan kansallista ylpeyttä nostatettiin levittämällä historiaan nojaavaa käsitystä Espanjasta maailmanvaltiana. Lisäksi espanjalaiseen kansallissyndikalismiin kuului ehdoton taistelu anarkismia ja kommunismia vastaan. Samoin kansallissyndikalismia korostettiin kolmantena vaihtoehtona esimerkiksi falangistien iskulauseella Ni capitalismo, ni comunismo, sino nacionalsindicalismo (suom. Ei kapitalismia eikä kommunismia, vaan kansallissyndikalismia).

Portugalissa ideologian esitteli 30-luvulla toiminut Movimento Nacional-Sindicalista ja sen johtaja Francisco Rolão Preto, joka oli falangismin ideologin José Antonio Primo de Riveran yhteistyökumppani.

Espanjalainen versio kansallissyndikalismista on innoittanut erityisesti Libanonin falangistipuoluetta ja Latinalaisen Amerikan falangistiryhmiä.

• Faisceau
• Kansallisanarkismi