For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Kanavalogo.

Kanavalogo

Wikipediasta

Kanavalogo näkyy jossakin kuvaruudun neljästä nurkasta.

Kanavalogo on tunnus, joka näkyy pääsääntöisesti televisioruudun vasemmassa tai oikeassa ylänurkassa, mutta joskus myös alanurkassa. Tämän avulla on mahdollista nähdä heti, mitä kanavaa katsoo. Kanavalogot toimivat myös markkinoinnin välineenä, sillä ne tuovat kanavan visuaalisen ilmeen ja nimen esille myös ohjelmien aikana.

Kanavalogoja käyttivät ensimmäisen kerran italialaiset ja länsisaksalaiset kanavat 1980-luvun puolivälissä. Tarkoituksena oli estää videopiratismia, sillä ilman logoa ohjelmia voitiin nauhoittaa helposti ja väittää levittäjän omaksi materiaaliksi. Myöhemmin käytäntö levisi kansainvälisille kanaville, esimerkiksi Music Televisionille vuonna 1993. Suomessa kanavalogot otettiin käyttöön 1996, aluksi PTV4:llä. Vuonna 1997 kanavalogo tuli käyttöön PTV4:n seuraajalla Nelosella, joka on käyttänyt kanavalogoa koko olemassaolonsa ajan. Vuoden 1998 alussa kanavalogo tuli käyttöön MTV3:lla ja elokuussa myös Ylen kanavilla. Tästä lähtien jokainen suomalainen tv-kanava on käyttänyt kanavalogoa. FST:llä ei ollut kanavalogoa ennen vuotta 2001, jolloin se sai oman kanavansa digitaalisten tv-lähetysten alkaessa. TV1:llä ja TV2:lla ei ollut FST:n osuuksien aikana kanavalogoa, vaan ainoastaan FST:n omalla digitaalisella kanavalla.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Kanavalogo
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?