Kallion kirkko
Wikipediasta
| Kallion kirkko Berghälls kyrka |
|
|---|---|
 Kirkko lounaasta. |
|
| Sijainti | Itäinen Papinkatu 2, Kallio, Helsinki |
| Koordinaatit | |
| Kirkkokunta | Suomen evankelis-luterilainen kirkko |
| Hiippakunta | Helsingin hiippakunta |
| Seurakunta | Kallion seurakunta |
| Rakentamisvuosi | 1908–1912 |
| Suunnittelija | Lars Sonck |
| Materiaali | harmaagraniitti |
| Istumapaikkoja | 1 100 |
| Tyylisuunta | jugend |
| Avoinna yleisölle |
ma–pe 7–21 la–su 9–19 |
 |
|
Kallion kirkko (ruots. Berghälls kyrka) on harmaagraniittinen kirkkorakennus Kallion kaupunginosassa Helsingissä. Se on toinen Kallion seurakunnan kirkoista ja sen pääkirkko (toinen on Alppilan kirkko). Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck ja se edustaa kansallisromanttista tyyliä, jonka piirteitä on yhdistetty kansainvälisiin jugend-vaikutteisiin. Tyylille on ominaista perinteisten suomalaisten materiaalien käyttö, jykevä muotokieli sekä luonnosta haetut aiheet ja värit.
Yleistä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkko rakennettiin vuosina 1908–1912 Uudenkaupungin harmaasta graniitista, jota louhittiin muun muassa Lepäisten saaresta.[1] Kirkon peruskivi laskettiin 13. heinäkuuta 1908 ja piispa Herman Råbergh vihki kirkon käyttöön 1. syyskuuta 1912. Pääkaupungin maamerkkeihin lukeutuva kirkko on 65 metriä korkea ja ristin huippuun on 94 metriä merenpinnasta. Kirkossa on 1 100 istumapaikkaa. Kirkko sijaitsee mäen päällä ja muodostaa pohjoisen päätepisteen 2,5 kilometriä pitkälle suoralle katulinjalle, jonka muodostavat Kopernikuksentie, Unioninkatu ja Siltasaarenkatu.
Kirkko on malliltaan pitkäkirkko, johon liittyy kaksi matalampaa sivusiipeä. Kantavat seinät on muurattu punatiilestä ja verhoiltu suomalaisella graniitilla.
Alttaritauluna on Hannes Autereen vuonna 1956 veistämä puinen reliefi, jonka aiheena on Jeesuksen kutsu: ”Tulkaa minun tyköni”. Teoksen malleina on käytetty Kallion asukkaita. Myös kirkon kuorissa triumfikaaresta riippuva krusifiksi on Autereen käsialaa. Urkulehtereillä ja kirkon eteisessä on neljä kipsireliefiä Sigrid af Forsellesin viisiososaisesta sarjasta Ihmissielun kehitys. Sakariston seinällä on Verner Thomén maalaus ”Jeesus parantaa sokean”. Uusimmat käytössä olevat kirkkotekstiilit ovat vuodelta 2009. Ne on suunnitellut Raija Rastas.[2] Kuorista katsottuna vasemmalla on Ilkka Sariolan tekemä Hiljaisen lauantain krusifiksi, joka on sijoitettu kirkkoon pysyvästi.[3] Sisätiloja koristavat jugend-tyyliset seinämaalaukset.
Paavo Tynellin suunnittelemat kookkaat messinkivalaisimet ovat vuodelta 1932. Kirkon sisätiloissa koristeaiheina käytetyt ruusut, liljat, palmunoksat, laakeriseppeleet ja helmet ovat kristillisiä symboleja, jotka välittävät evankeliumin sanomaa.
Kirkon graniittitornissa on seitsemän saksalaista pronssista kelloa. Päivittäin kello 12 ja 18 niillä soitetaan Jean Sibeliuksen varta vasten säveltämää koraalisävelmää (op. 65b).[4] Kolmea suurinta kelloa käytetään jumalanpalvelussoittojen yhteydessä.
Kallion kirkko muistuttaa mittasuhteiltaan Jerusalemin temppeliä. Esimerkiksi alttari on vastaavassa kohdassa kuin temppelin pyhän ja kaikkeinpyhimmän välinen esirippu.[5]
Suomen itsenäistymisvaiheessa tolstoilainen liike otti kirkon tukikohdakseen ja julisti siellä rauhanaatettaan. Toisen maailmansodan aikana kirkon tornissa oli yksi Helsingin ilmavalvontapisteistä. Kaupungin maanmittauksen peruspisteenä kirkon torni palveli aina 1970-luvulle saakka. Hyvällä säällä tornista näkee Viroon.
Urut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen kirkoista vain Kallion kirkossa on sekä barokkityyliset että ranskalais-romanttiset urut.[6]
Nykyiset 48-äänikertaiset pääurut takalehterillä ovat ruotsalaisen Åkerman & Lund -urkurakentamon 1995 valmistamat. Ne pohjautuvat ranskalais-romanttiseen traditioon, ensimmäisinä Suomessa. 19-äänikertaiset kuoriurut taas ovat suomalaisen Kangasalan urkurakentamon vuonna 1987 valmistamat, ja hollantilaiseen ja pohjoissaksalaiseen barokkitradition mukaiset.[7][8]
Aiemmat, alkuperäiset 70-äänikertaiset urut vuodelta 1912 olivat saksalaisen Schlag & Söhnen valmistamat. Ne oli aluksi sijoitettu alttarin yläpuoliselle lehterille. Vuonna 1955 ne siirrettiin takalehterille, jossa jo entuudestaan oli Lars Sonckin uruille suunnittelema kansallisromanttinen fasadi.[7][8] Nykyisten urkujen fasadi perustuu myös tähän alkuperäiseen suunnitelmaan.
Uurnaholvi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kallion kirkon alle valmistui vuonna 1991 Suomessa ainutlaatuinen hautausmaana toimiva uurnaholvi. Lisäksi kirkon lehterin alla on vainajien nimilaatoilla varustettu muistoalttari. Uurnasäilytys on määräaikainen. Sen jälkeen tuhka voidaan kätkeä kirkon alla sijaitsevaan kalliohautaan. Holvissa vallitsee hautarauha, siellä vieraillaan vain tuhkauurnaa saatettaessa. Uurnaholviin mahtuu kerrallaan noin 2 500 uurnaa. Kirkkosalin takaseinälle, molemmin puolin pääsisäänkäyntiä, on kiinnitetty kalliohautaan laskettujen vainajien messinkiset muistolaatat. Muistopaikoilla voi vierailla, tuoda kukkasen tai sytyttää kynttilän.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Selonen, Olavi ym.: The Uusikaupunki granite – a corner stone in the Finnish national romantic architecture of the early 20th century, s. 10. Geotechnical report 3. Helsinki: The Finnish Natural Stone Association, 2016. ISBN 978-952-68554-1-7. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Kallion kirkon esite, teksti: Heikki Ahonen, Kallion seurakunta, 2012. Viitattu 25.11.2012.
- ↑ Keskeneräinen kristus saa kodin Helsingin seurakunnat. Viitattu 4.12.2020.
- ↑ Kalliossa kajahtaa joka päivä Sibelius Ylen Elävä arkisto. Viitattu 30.3.2012.
- ↑ Kallion kirkko Helsinginseurakunnat.fi. Viitattu 17.5.2022
- ↑ Kallion kirkko Helsingin Kaupunkioppaassa
- ↑ a b Kallion kirkon urut Kallion seurakunnan sivuilla
- ↑ a b Kallion kirkon urut Helsingin seurakuntayhtymän sivuilla
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kallion kirkko Wikimedia Commonsissa
- Kallion kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
- Kallion seurakunta
- Emporis – Kallion kirkko
- Sibeliuksen kellokoraali (audio) Ylen elävä arkisto.
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
