Kaappari
Wikipediasta
Kaappari tarkoitti yksityisesti varustettua laivaa tai sen kapteenia, jonka jokin valtio valtuutti valtaamaan vihollisvaltion aluksia. Kaappareita esiintyi varsinkin 1600- ja 1700-lukujen eurooppalaisissa sodissa.[1] Kaapparitoiminta kiellettiin vuonna 1856 Pariisin julistuksella.[2]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaapparilaivat purjehtivat kaapparikirjaksi kutsutun lupakirjan turvin. Kaapparikirja oli jonkin tunnustetun hallituksen antama lupakirja. Tämä asiakirja antoi kaapparialukselle valtuudet hyökätä vihollislaivojen kimppuun ja kaapata niiden lastin. Kaapparikapteeni ja hänen miehistönsä ottivat oman osuutensa saaliista, ja yleensä kaappari luovutti tietyn prosentin voitosta sille valtiolle, jonka suojeluksessa purjehti.[3] Kaapparin suojelijavaltio sai näin ilmaiseksi käyttöönsä sotalaivoja. Toisin kuin oman laivaston ylläpidettävät alukset, kaapparilaivat tuottivat sille tuloja.
Kaapparin ja merirosvon välinen raja oli usein häilyvä. Monet kuuluisat merirosvot, kuten esimerkiksi kapteeni Kidd, olivat entisiä kaappareita. Kaappaustoiminta sodankäynnin yhteydessä kiellettiin Pariisin rauhansopimuksessa 1856.
Myös Ruotsin kruunu jakoi kaapparikirjoja.[4] Ruotsin prinsessa Cecilia Vaasa harjoitti 1570-luvulla kaapparitoimintaa.[5] Tunnetuin ruotsalainen kaappari lienee kuitenkin göteborgilainen Lars Gathenhielm eli ”Gatanin Lasse”, joka rikastui kaappauksilla suuren Pohjan sodan aikoihin.[4]
Viimeiset klassiset kaapparit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perinteisiä kaapparilaivoja nähtiin usein vielä Napoleonin sotien yhteydessä. Niiden jälkeen Euroopassa vallitsi pitkä suhteellisen rauhallinen kausi, jonka aikana sotalaivastot muuttuivat olennaisesti muun muassa höyrykoneiden käyttööntulon myötä. Tästä syystä kaappareita ei enää tarvittu esimerkiksi Krimin sodassa.
Yhdysvallat jakoi kaapparikirjeitä itsenäisyyssodassaan ja vuoden 1812 sodassa Britanniaa vastaan. Hyvien kokemusten johdosta ja varsinaisten merivoimiensa pienuuden takia Yhdysvallat ei vuonna 1856 allekirjoittanut kaapparitoiminnan kieltävää Pariisin julistusta. Yhdysvaltain sisällissodassa Etelävaltiot ottivat kaapparilaivoja palvelukseensa. Viimeisenä niistä antautui kommodori James Waddellin komentama fregatti Shenandoah. Alus jatkoi sotaa melkein puoli vuotta etelävaltioiden kukistumisen jälkeen ja antautui lopulta pakkotilanteessa Englannissa linjalaiva Donegalille, koska Yhdysvalloissa olisi odottanut armotta tuomio merirosvoudesta.[6]
Apuristeilijät kaapparilaivojen perillisinä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tietynlaisena kaappareiden perillisinä voidaan nähdä apuristeilijät. Apuristeilijät ovat kauppalaivoja, jotka varustetaan sodan tullen sotalaivoiksi asentamalla niihin tykistöä, miinakiskot, torpedoputkia ja niin edelleen. Apuristeilijät toimivat risteilijöiden tapaan valtamerillä hyökäten vihollisen kauppalaivoja ja kuljetusaluksia vastaan sekä suojaamalla omia saattueita. Apuristeilijöiden miehistö ja päällystö kuitenkin yleensä koostuu merisotilaista siviilien sijaan. Ensimmäisen kerran apuristeilijöitä sanan varsinaisessa merkityksessä käytettiin Yhdysvaltain sisällissodassa, ja molemmissa maailmansodissa varsinkin saksalaiset apuristeilijät (Hilfskreuzer) tulivat kuuluisiksi.[7]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Cochran, Hamilton: Karibian kaapparit ja merirosvot. Uusi kirjakerho, 1973. ISBN 951-638-022-0
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Vallar, C.: The Privateers - an Introduction Cindy Vallar.
- ↑ The Declaration of Paris of 1856 Global Security.
- ↑ Cochran 1973, s. 15
- ↑ a b Vem var Gatenhelm Båt-och Sjöfartsmuseet i Onsala. Arkistoitu 26.10.2008. Viitattu 12.9.2008. (ruotsiksi)
- ↑ Tegenborg Falkdalen, Karin: "Cecilia återvänder till Sverige", Vasadöttrarna. Historiska Media, 2010. ISBN 978-91-7545-744-4. (ruotsiksi)
- ↑ Kaapparilaivan jatkosota, Valitut Palat joulukuu 1964
- ↑ Cajus Bekker: Saksan laivaston taistelu ja tuho. Porvoo: WSOY, 1955.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaappari Wikimedia Commonsissa
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
