Juudan kuningaskunta (myös lyhyemmin Juuda) sijaitsi noin vuosien 920 eaa. ja 597 eaa. välillä Palestiinan eteläosassa Juudean eli Juudan historiallisella alueella.^[1] Nimensä kuningaskunta sai Juudan heimosta; Raamatun mukaan sen alue koostui Juudan ja Benjaminin heimojen asuma-alueista. Juudan kuningaskunta oli Israelin kuningaskunnan ohella toinen pääosin juutalaista uskontoa noudattanut valtakunta.

Raamatun kertomuksen mukaan Juudan kuningaskunta syntyi, kun yhtenäisen Israelin kuningas Salomon kuoleman (926–922 eaa.) jälkeen Jerobeam I sai valtakunnan pohjois- ja keskiosat alaisuuteensa ja Salomon poika Rehabeam jäi hallitsemaan vain eteläistä osaa eli Juudaa, jonka pääkaupunki oli Jerusalem.^[2][1] Traditionaalisen kronologian mukaan ajoitettu arkeologinen todistusaineisto ei kuitenkaan kerro yhteisestä israelilaisesta valtakunnasta ennen Jerobeamin aikaa.

Juuda oli kuivempaa ja karumpaa aluetta kuin Israel, joten sen asukasmäärä oli huomattavasti pienempi ja se oli Israelia heikompi. Toisaalta alue oli vuoristoisena ylänkönä paremmin suojassa valloittajilta kuin Israel, ja niinpä Juuda jäi pitempään nauttimaan itsenäisyydestä tai jonkinasteisesta autonomiasta.

Juudan kuningaskunta tuhoutui, kun Nebukadressar II valloitti Jerusalemin vuonna 597 eaa. ja pakkosiirsi sen väestön yläluokan ja käsityöläiset Babyloniaan.^[1] Myöhemmin Persian kuningas Kyyros II Suuri kuitenkin salli heidän palata Juudaan. Persialaisvallan aikana Juuda sai tietynasteisen itsehallinnon.

• Luettelo Juudan kuningaskunnan kuninkaista

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Juudan kuningaskunta Wikimedia Commonsissa