Juan Perón
Wikipediasta
| Juan Perón | |
|---|---|
.jpg) Virallinen muotokuva (1948). |
|
| Argentiinan 29. presidentti | |
| Varapresidentti |
Hortensio Quijano Alberto Teisaire |
| Edeltäjä | Edelmiro Julián Farrell |
| Seuraaja | Eduardo Lonardi |
| Argentiinan 40. presidentti | |
| Varapresidentti | Isabel Martínez de Perón |
| Edeltäjä | Raúl Alberto Lastiri |
| Seuraaja | Isabel Martínez de Perón |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 8. lokakuuta, 1895 Buenos Aires, Argentiina |
| Kuollut | 1. heinäkuuta 1974 (78 vuotta) Buenos Aires, Argentiina |
| Ammatti | sotilas, poliitikko |
| Puoliso |
(1). Aurelia Tizón (1929–1938) (2). Eva Duarte (1945–1952) (3). Isabel Martínez de Perón (1961–1974) |
| Tiedot | |
| Puolue | Partido Justicialista |
| Uskonto | roomalaiskatolisuus |
 Nimikirjoitus |
|
Juan Domingo Perón (8. lokakuuta 1895, Buenos Aires – 1. heinäkuuta 1974, Buenos Aires) oli Argentiinan presidentti vuosina 1946–1955 ja uudelleen 1973–1974. Välillä hän oli maanpaossa. Hän jätti Argentiinan politiikkaan peronismina tunnetun ideologian.[1] Hänen toinen vaimonsa oli kuuluisa näyttelijä Eva "Evita" Perón ja kolmas Isabel Martínez de Perón, joka seurasi häntä presidenttinä.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perón syntyi italialais-espanjalais-skotlantilaisen pientilallisen poikana, joka meni sotilasakatemiaan 1911. Hän toimi myöhemmin akatemian kouluttajana ja vieraili 1939 Mussolinin Italiassa, mihin hän matkusti Saksan ja Espanjan kautta. Näistä maista hän sai luultavasti korporatistisen politiikkansa vaikutteet.
Perón nimitettiin pääesikunnan päälliköksi vuonna 1941. Samana vuonna hänet ylennettiin everstiksi.[2] Hän tuli vuonna 1943 sotilasjuntan työministeriksi. Työministerinä hän perusti itseään tukevan ammattiyhdistysliikkeen, johon kuului paljon köyhiä työläisiä, descamisadoseja (kirjaimellisesti paidattomia). Perónin hallituskumppanit olivat hyvin huolestuneita hänen kansansuosiostaan ja pidättivät Perónin lokakuussa 1945. Tämä sai descamisadot raivoihinsa, ja he aloittivat suurmielenosoitukset radiotoimittaja Eva "Evita" Duarten yllyttäminä. Evita ja Perón menivät naimisiin ja 1946 Perón valittiin presidentiksi antiamerikkalaisen ja populistisen kampanjan avulla.
Perón aloitti käänteentekevät sosiaaliset uudistukset, kansallisti ulkomaiset yritykset ja aloitti laajat työllisyyshankkeet. Sodan jälkeen maahan tuli runsaasti pakolaisia mm. Saksasta.
Peron antoi turvapaikan monille Euroopasta paenneille saksalaisille sotarikollisille sekä esimerkiksi Kroatian fasistipuolueen Ustašan jäsenille ja Ranskan Vichyn hallituksen kannattajille. Peronin valtakaudella Argentiinaan muuttivat esimerkiksi Auschwitzin kuolemanenkelinä tunnettu natsitohtori Josef Mengele, juutalaisten kuljetuksista keskitysleireihin vastannut Adolf Eichmann, Kroatian sodan aikainen diktaattori Ante Pavelić, Sobibórin keskitysleirin komendantti Franz Stangl ja Lyonin teurastaja, SS-Haupsturmführer Klaus Barbie.[3] Peron on yhdistetty myös natsihallinnon sodanjälkeiseen rahanpesuun.[4]
Vuonna 1949 säädettiin uusi perustuslaki, joka vahvisti presidentin valtaa. Perónin tukijoiden hallitsema kongressi sääti lain, joka kielsi presidentin arvostelemisen. Vuonna 1951 Perón valittiin uudelleen presidentiksi suurella enemmistöllä. 1950-luvun alkuun mennessä sodan jälkeen kerätyt reservit alkoivat olla lopussa ja Perónin itsevaltainen tyyli herätti tyytymättömyyttä. Hän vastasi kiristämällä komentoa. Evita kuoli syöpään 1952, minkä jälkeen Perónin suosio alkoi hiipua.[5]
Kesäkuussa 1955 laivasto yritti vallankaappausta, mutta uskolliseksi jäänyt armeija kukisti sen. Syyskuussa kaikki puolustushaarat nousivat kuitenkin yhdessä kapinaan ja kolmipäiväisissä taisteluissa kuoli tuhansia. Perón pakeni Paraguayhin presidentti Alfredo Stroessnerin avulla, joka lähetti sotalaivan Río de la Plata -joelle evakuoimaan Peronin. Paraguaysta Peron matkusti Panamaan, missä hän tapasi tulevan kolmannen vaimonsa María Estela Martínezin eli Isabelin. Isabel työskenteli tuolloin kabareetanssijana. 35 vuotta vanhempi Perón otti Isabelin mukaansa Francon Espanjaan vuonna 1961. Peron eli Espanjassa Francon avulla. Jyrkkä katolinen maa ei voinut hyväksyä Perónin asumista nuoren naisen kanssa, joten marraskuussa 1961 entinen presidentti meni naimisiin kolmannen kerran.
Maanpaosta käsin Perón käytti valtaa luomiensa joukkoliikkeiden kautta. 11. maaliskuuta 1973 Argentiinassa järjestettiin ensimmäiset vaalit kymmeneen vuoteen. Perónia estettiin osallistumasta, mutta hänen tukijansa Héctor José Cámpora valittiin presidentiksi ja Perónin seuraajat saivat hallintaansa myös kongressin molemmat kamarit. Cámpora erosi heinäkuussa 1973, jolloin oli järjestettävä uudet vaalit. Asevoimat salli Perónin palata maanpaosta ja hän asettui ehdolle varapresidenttinään vaimonsa. Perón-Perón-lista sai vaaleissa yli 60 prosenttia äänistä. Hänen vakautusyrityksensä epäonnistui ja viimeisiä vuosia leimasi poliittinen ja taloudellinen kaaos ja terrori.
Perón sairastui vakavasti ja kuoli 1. heinäkuuta 1974 oltuaan alle vuoden virassaan. Presidentinvirka jäi Isabelin hoidettavaksi 29. kesäkuuta 1974, ja näin hänestä tuli maailman ensimmäinen naispresidentti. Kaksi vuotta myöhemmin Isabelin virkakausi kuitenkin päättyi Jorge Videlan johtamaan sotilasvallankaappaukseen.[5]
Vuonna 2006 Peronin jäännökset siirrettiin mausoleumiin Buenos Airesin ulkopuolelle.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Populismin mestarit saavat maistaa omaa lääkettään 22.10.2023. Helsingin Sanomat. Viitattu 22.10.2023.
- ↑ Blomstedt, Yrjö: ”Kuka kukin on suurpolitiikassa”, Mitä Missä Milloin 1951, s. 96. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
- ↑ Christopher Klein: How South America Became a Nazi Haven History. 2015 / 2023. A&E Television Networks. Viitattu 8.5.2024.
- ↑ Half-Century Later, a New Look at Argentine-Nazi Ties NY Times 2005
- ↑ a b Timeline: Argentina BBC News. 2012. Viitattu 8.5.2024.
- ↑ In pictures: Peron's reburial BBC 2006
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Juan Perón Wikimedia Commonsissa
| ||||||||
| ||||||||||||||||||||||
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
