For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Johann Christian Bach.

Johann Christian Bach

Wikipediasta

Johann Christian Bach.

Johann Christian Bach (5. syyskuuta 1735 Leipzig1. tammikuuta 1782) oli saksalainen säveltäjä. Hän oli säveltäjä Johann Sebastian Bachin ja hänen toisen vaimonsa Anna Magdalenan nuorin poika.[1] Hän oli klassismin ajan vaikutusvaltaisimpia säveltäjiä ja tunnetaan erityisesti sinfonioistaan sekä konsertoistaan kosketinsoittimille.

J. C. Bach opiskeli musiikkia aluksi isänsä Johann Sebastian Bachin johdolla. Isän kuoltua vuonna 1750 J. C. Bachia alkoi opettaa hänen veljensä Carl Philipp Emanuel Bach Berliinissä. Vuonna 1754 J. C. Bach muutti Milanoon Italiaan, jossa hän alkoi opiskella kontrapunktia Giovanni Battista Martinin johdolla. Italiassa J. C. Bach sävelsi oopperoita (kaikkiaan 11) ja toimi Milanon tuomiokirkon urkurina vuodesta 1760. Hän sävelsi tänä aikana muun muassa kaksi messua, requiemin ja Te Deumin ja lopulta kääntyi katoliseen uskoon.

Vuonna 1762 Johann Christian kutsuttiin Lontooseen, missä hän vietti lopun elämäänsä. Hän oli kahdenkymmenen vuoden ajan Englannin kuuluisin säveltäjä, joka sävelsi Lontoon King’s Theatren oopperoita sekä järjesti orkesterikonsertteja. Hän toimi myös kuningatar Charlotten musiikinopettajana.

Hänen sävellyksensä ovat tyyliltään galantteja, elegantteja ja melodiarikkaita. Ensimmäisen Lontoon vuotensa aikana Johann Christian tutustui W. A. Mozartiin, joka opiskeli Johann Christianin oppilaana piano- ja orkesterimusiikkia. Johann Christian Bach kuoli köyhänä ja hänet haudattiin Lontooseen St Pancras Old Churchin hautuumaalle. ”Menetys musiikin maailmalle” Mozart kirjoitti kirjeessään isälleen Leopoldille Johann Christian Bachin kuolemasta.

  1. Johann Christian Bach Encyclopedia Britannica. Viitattu 29.3.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Johann Christian Bach
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?