Johan Pitka (19. helmikuuta 1872 Jalgsema, Järvamaa – kadonnut syyskuu 1944 Viro)^[1] oli virolainen kontra-amiraali, joka toimi Viron merivoimien komentajana Viron vapaussodan aikana vuosina 1918–1919. Hän oli myös yksi äärioikeistolaisen vapsiliikkeen perustajista ja varhaisista johtajista.

Johan Pitka syntyi maanomistajan perheeseen Järvamaalla. Hänen veljensä oli kirjailija Peäro August Pitka, joka käytti kirjailijanimeä Ansomardi. Pitka oli vuosina 1889–1907 merillä ja opiskeli 1891–1893 Käsmun ja Kuressaaren merikouluissa sekä 1894–1895 Paldiskin merikoulussa, josta hän valmistui merikapteeniksi. Vuosina 1907–1911 hän toimi laivameklarina Liverpoolissa Englannissa ja sen jälkeen laivanvarustajana Tallinnassa. Pitka oli myös vuonna 1917 perustettujen Tallinnan laivaseuran ja Baltian pelastusseuran puheenjohtaja. Vallankumousvuoden 1917 aikana hän liittyi mukaan Viron sotilasneuvostojen komitean ja Tallinnan Omakaitsen toimintaan. Vuonna 1918 hän oli mukana maanalaisena perustetussa Kaitseliitissa.^[1]

Saksan armeijan vetäydyttyä Virosta Pitka nimitettiin 1. joulukuuta 1918 Viron panssarijunien ja 16. joulukuuta merivoimien komentajaksi. Hän oli merivoimien komentajana 28. marraskuuta 1919 asti. Hän sai huhtikuussa 1919 everstiä vastanneen mereväekaptenin ja marraskuussa 1919 kontra-amiraalia vastanneen aseadmiralin sotilasarvon. Pitka valittiin myös Viron perustuslakia säätävään kansalliskokoukseen huhtikuussa 1919 Viron kansanpuolueen (Eesti Rahvaerakond) edustajana.^[1]

Pitka perusti keväällä 1920 Valve Liit -nimisen äärikansallismielisen järjestön, jota on pidetty yhtenä myöhemmän vapsiliikkeen edeltäjistä.^[2] Hän johti sitä vuosina 1920–1924.^[1] Kun Valve Liit kiellettiin herjaavien lausuntojensa vuoksi, perusti Pitka vuonna 1923 samaa aatemaailmaa edustaneen Kansallisvapaamielisen puolueen (Rahvuslik Vabameelne Partei). Se sai saman vuoden vaaleissa parlamenttiin eli riigikoguun neljä edustajaa, mutta Pitkaa itseään ei valittu. Puolue oli eräiden arvioiden mukaan suorastaan fasistinen, mutta se osallistui riigikogussa Jaan Tõnissonin johdolla koottuun demokraattiseen blokkiin, kunnes jättäytyi siitä pois.^[2]

Vuosina 1924–1930 Pitka asui Kanadan Uudessa Kaledoniassa. Palattuaan Viroon hän toimi vuosina 1930–1937 keskusosuusjärjestö Eesti Tarbijateühistute Keskühistun (ETK) toimitusjohtajana ja maanviljelijänä Ebaveressä.^[1] Hän lähti mukaan myös vuonna 1929 perustetun Viron vapaussotureiden liiton toimintaan ja kuului jonkin aikaa sen näkyvimpiin johtajiin yhdessä kenraali Andres Larkan kanssa.^[2] Pitka oli liiton varapuheenjohtaja vuosina 1931–1932. Hän perusti myös vuonna 1931 Veljessoturien kerhon (Lahinguvendade Klubi) ja vuonna 1933 Vapaussodan rintamamiesten yhdistyksen (Vabadussõja Rindemeeste Ühingu). Hänet valittiin vuonna 1937 edustajaksi presidentti Konstantin Pätsin perustamaan kansalliskokoukseen eli Rahvuskoguun.^[1]

Neuvostoliiton ja Saksan miehittäessä Viroa Pitka oli vuosina 1940–1944 maanpaossa Suomessa käyttäen salanimeä Schmidt. Hänen toinen vaimonsa ja molemmat poikansa teloitettiin Usollagin vankileirillä Neuvostoliitossa vuonna 1942.^[1] Pitka palasi Viroon huhtikuussa 1944 ja perusti elokuussa virolaisista kootun ”iskujoukko amiraali Pitkan” (Löögiüksus Admiral Pitka), joka yritti puolustaa Tallinnaa lähestyvältä puna-armeijalta. Hän katosi syyskuussa 1944 joukkojensa peräännyttyä Läänemaalle.^[3][1]

Tallinnassa paljastettiin vuosina 2002 ja 2007 kuvanveistäjä Tõnu Maarandin ja arkkitehti Mart Kadarikun suunnittelema Johan Pitkan muistomerkki.^[3]

Pitkan mukaan on nimetty vuonna 2000 nykyinen Viron merivoimien lippulaiva EML Admiral Pitka.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Johan Pitka Wikimedia Commonsissa

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Saksa Yhdysvallat Puola Henkilöt Deutsche Biographie Muut IdRef