For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Ivan Reitman.

Ivan Reitman

Wikipediasta

Ivan Reitman
Ivan Reitman vuonna 2011.
Ivan Reitman vuonna 2011.
Henkilötiedot
Syntynyt27. lokakuuta 1946
Komárno, Tšekkoslovakia
Kuollut12. helmikuuta 2022 (75 vuotta)
Kansalaisuus Kanada
Ammatti elokuvaohjaaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ivan Reitman (27. lokakuuta 1946 Komárno, Tšekkoslovakia12. helmikuuta 2022 Kalifornia[1]) oli kanadalainen elokuvaohjaaja ja -tuottaja.

Reitman syntyi vuonna 1946 Tšekkoslovakiassa unkarinjuutalaiseen perheeseen. Hänen isänsä Ladislav "Leslie" Reitman oli toiminut vastarintaliikkeessä ja äiti Klara (os. Raab) oli selvinnyt Auschwitzistä.[2][3][4] Reitmanit pakenivat vuonna 1950 Yhdysvaltoihin kommunistihallintoa.[5]

Perhe asettui Torontoon. Reitman oli jo nuorena varsin yritteliäs, sillä hän perusti nukketeatterin. Hän pääsi myös opiskelemaan musiikkia ja draamaa McMaster-yliopistoon.[6]

Reitman teki yliopisto-aikanaan ensimmäiset lyhytelokuvansa. Hänen ensimmäinen pitkäelokuvansa oli pienen budjetin kauhukomedia Cannibal Girls (1973). B-elokuvien tuottaja Samuel Z. Arkoff otti sen levitykseensä. Reitman tuotti tämän jälkeen David Cronenbergin kauhuelokuvat Kylmät väreet (1975) ja Verenimijät (1977).[5]

Reitman teki läpimurron vuonna 1978 tuottaessaan elokuvan Delta-jengi (National Lampoon's Animal House).[6] Se tuotti Yhdysvalloissa yli 140 miljoonaa dollaria ja teki näyttelijä John Belushista tähden. Reitman ohjasi itse puolestaan komediat Jurtit (1979) ja Natsat (1981). Nissä pääosaa näytteli Bill Murray.[5]

Reitman alkoi vuonna 1983 tuottaa Dan Aykroydin kirjoittamaa paranormaalia komediaa, jonka tämä oli alkujaan kirjoittanut Belushille. Belushi oli kuitenkin kuollut vuonna 1982.[5] Haamujengistä muodostui Reitmanin uran menestynein elokuva, ja se mun muassa tuotti lähes 300 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Elokuva sai myös kaksi Oscar-ehdokkuutta, ja siitä tehtiin jatko-osa, spin-offeja, pelejä ja televisiosarjoja.[6]

Haamujengin jälkeenkin Reitman jatkoi uraansa erityisesti komedioiden tuottajana ja ohjaajana. Toimintanäyttelijä Arnold Schwarzeneggerin kanssa hän teki yhteistyötä elokuvissa Identtiset kaksoset (1988), Lastentarhan kyttä (1990) ja Junior (1994). Reitman tuotti 1990-luvulla muun muassa perhekomedian Beethoven ja Michael Jordanin live-animaatioidun koripalloelokuvan Space Jam (1996).[5]

Reitman jätti komedian Kuusi päivää, seitsemän yötä (1998) jälkeen ohjaustyöt vähemmälle, mutta hän jatkoi edelleen tuottajana. Reitman tuotti muun muassa kaksi poikansa Jason Reitmanin ohjaamaa elokuvaa, Up in the Airin (2009) ja Ghostbusters 3 – Afterlifen (2021). Up in the Air oli ehdolla parhaan elokuvan Oscar-palkintoon. Muita Reitmanin tuottamia elokuvia olivat elämäkertaelokuva Hitchcock sekä komediat Old School ja Road Trip.[7]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ivan Reitman oli vuodesta 1976 asti naimisissa Geneviève Robertin kanssa. Heillä on poika, myös elokuvaohjaajana työskentelevä Jason Reitman, sekä kaksi tytärtä.

Reitman kuoli 12. helmikuuta 2022 nukkuessaan kotonaan Monteciton kaupungissa Kaliforniassa.[8]

  • Kylmät väreet (Shivers, 1974) tuottaja
  • Death Weekend (1976) tuottaja
  • Delta-jengi (1978) tuottaja
  • Jurtit (Meatballs, 1979) ohjaaja
  • Natsat (Stripes, 1981) ohjaaja, tuottaja
  • Heavy Metal (1981) tuottaja
  • Haamujengi (Ghostbusters, 1984) ohjaaja, tuottaja
  • Vaaralliset yhdessä (Legal Eagles, 1986) ohjaaja, tuottaja
  • Identtiset kaksoset (Twins, 1988) ohjaaja, tuottaja
  • Ghostbusters II (1989) ohjaaja, tuottaja
  • Lastentarhan kyttä (Kindergarten Cop, 1990) ohjaaja, tuottaja
  • Seis! Tai mamma ampuu (Stop! Or My Mum Will Shoot, 1992) tuottaja
  • Dave (1993) ohjaaja, tuottaja
  • Junior (1994) ohjaaja, tuottaja
  • Space Jam (1996) tuottaja
  • The Late Shift (1996) tuotantopäällikkö
  • Howard Sternin intiimit osat (Howard Stern's Private Parts, 1997) tuottaja
  • Isänpäivä (Father's Day, 1997) ohjaaja, tuottaja
  • Kuusi päivää, seitsemän yötä (Six Days Seven Nights, 1998) ohjaaja, tuottaja
  • Evoluutio (Evolution, 2001) ohjaaja, tuottaja
  • My Super Ex-Girlfriend (My Super Ex, 2006) ohjaaja
  • Näin ystävien kesken (No Strings Attached, 2011) ohjaaja, tuottaja
  1. Haamujengi-elokuvien ohjaaja Ivan Reitman on kuollut 75-vuotiaana Helsingin Sanomat. 14.2.2022. Viitattu 14.2.2022.
  2. Director Shows His 'Stripes' Forward. November 14, 2007.
  3. Ivan Reitman Biography (1946-) filmreference.com.
  4. Jewish Stars 1/21 21. tammikuuta 2011. Cleveland Jewish News.
  5. a b c d e Chris Morris: Ivan Reitman, ‘Ghostbusters’ Director, Dies at 75 Variety. 13.2.2022. Variety Media, LLC. Viitattu 14.2.2022. (englanniksi)
  6. a b c Chris Morris: Ivan Reitman, ‘Ghostbusters’ Director, Dies at 75 The Guardian. 14.2.2022. Guardian News & Media Limited. Viitattu 14.2.2022. (englanniksi)
  7. Jason Newman: Ivan Reitman, ‘Ghostbusters’ Director, Dead at 75 Rolling Stone. 14.2.2022. Rolling Stone, LLC. Viitattu 14.2.2022. (englanniksi)
  8. Ivan Reitman, producer, 'Ghostbusters' director, dies at 75 AP NEWS. 14.2.2022. Viitattu 15.2.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Ivan Reitman
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?