Itäblokki tai itäryhmä tai kommunistiblokki viittaa Neuvostoliittoon ja sen määräysvallassa olleisiin Etelä- ja Keski-Euroopan sosialistisiin maihin kylmän sodan aikana. Useimmat itäblokin maat olivat kylmässä sodassa Neuvostoliiton liittolaisia eli kuuluivat Varsovan liittoon. Lisäksi maat kuuluivat Keskinäisen taloudellisen avun neuvostoon (SEV).

Itäblokin maat olivat informaatiovallankumoukseen suuntautuneita sivilisaation tienhaaran maita, jotka pitivät itseään turvallisena kotina tulevalle tieteelliselle ja tekniselle mullistukselle. Tämän sosialismin ja tulevan mullistuksen yhteensopivuuden tunnetuin kirjoittaja oli tšekkiläinen filosofi Radovan Richta. Richtan mielestä se johtaa sosialismiin, kun taas yhdysvaltalainen Daniel Bell uskoi palvelutalouteen. Itäblokin maat eivät lainkaan suuntautuneet tähän amerikkalaiseen ideaan palvelutaloudesta.^[1]

Itäblokki lakkasi olemasta 1990-luvun alussa Euroopan sosialististen järjestelmien romahtaessa. Sen jatkajaksi perustettu Itsenäisten valtioiden yhteisö (IVY) ei Euroopan puoleiselta osaltaan saanut moniakaan jäseniä.

Itäblokin maat olivat: Neuvostoliitto ja sen miehittämät Viro, Latvia ja Liettua sekä Bulgaria, Itä-Saksa, Puola, Romania, Tšekkoslovakia ja Unkari. Nämä kommunistien yksinvaltaisesti hallitsemat maat kuuluivat sekä sotilasliitto Varsovan sopimukseen ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta että talousliitto Keskinäisen talousavun neuvostoon (SEV). Sosialistisia maita Euroopassa olivat lisäksi Albania ja Jugoslavia, mutta ne eivät kuuluneet näihin järjestöihin tai erosivat niistä varhain. Laajemmin Itäblokkiin voidaan laskea kuuluvaksi kaikki kommunistiset Neuvostoliiton liittolaisvaltiot, esimerkiksi Kuuba.^[2]

Itäblokin maiden talous järjestettiin Neuvostoliitossa käytetyn suunnitelmatalouden mukaan. SEV-maissa tuotettiin tiettyjä tuotteita massatuotantona, esimerkiksi Itä-Saksassa valmistettiin lääkkeitä ja kemikaaleja, Puolassa laivoja ja tuotettiin hiiltä sekä Tšekkoslovakiassa autoja. Tuotantovälineiden yksityisomistusta ei ollut joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta (Puolassa pienet maatilat säilyivät yksityisinä).^lähde?

Neuvostoliiton asevoimat kukisti Unkarin kansannousun 1956 ja Varsovan sopimuksen maat suorittivat Tšekkoslovakian miehityksen 1968, lukuun ottamatta itsenäistä politiikkaa jo aiemmin harjoittanutta Romaniaa. Miehityksen seurauksena Albania vetäytyi lopullisesti Varsovan sopimuksesta, vaikka ei ollutkaan enää vuodesta 1960 käytännössä osallistunut liiton toimintaan.^[3]

Jugoslavia irtautui itäblokista pian toisen maailmansodan päättymisen jälkeen sosialistisesta yhteiskuntajärjestelmästään huolimatta. Titon johtamat kommunistiset partisaanit nousivat maassa valtaan ilman merkittävää Neuvostoliiton puna-armeijan sotilaallista apua, eivätkä neuvostojoukot siten myöskään jääneet miehittämään Jugoslaviaa, mikä osaltaan lisäsi maan poliittista liikkumavaraa.^[2]

Albania siirtyi Jugoslavian ja Neuvostoliiton välirikon jälkeen johtajansa Enver Hoxhan johdolla hakemaan tukea Neuvostoliitosta. Josif Stalinin kuoleman jälkeen välit Neuvostoliittoon kuitenkin viilenivät ja vuodesta 1962 alkaen Albania haki tukea Mao Zedongin johtamasta Kiinasta.^[2]

• Neuvostotasavalta
• Toinen maailma
• YYA-sopimus

• Itäblokin lyhyt historia 17.9.2009. Yle.fi. Viitattu 26.7.2020.