For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Isyysvapaa.

Isyysvapaa

Wikipediasta

Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Isyysvapaa on isälle myönnettävä vapaa. Suomessa se lakkautettiin elokuussa 2022 perhevapaauudistuksen myötä, kun vanhempainvapaat muutettiin sukupuolineutraaleiksi.[1] Sitä ennen Suomessa vapaan pituus oli 54 arkipäivää, josta enintään 18 arkipäivää pystyi käyttämään samaan aikaan kuin lapsen äiti viettää äitiysvapaata tai vanhempainvapaata. Työntekijä sai isyysvapaata palkallisena tai palkattomana, mitkä ehdot määräytyivät eri aloilla voimassa olevien työehtosopimusten mukaan. Isällä oli myös oikeus hakea Kansaneläkelaitokselta isyysrahaa. Isyysrahan saanti edellytti, että hän oli asunut 180 päivää Suomessa välittömästi ennen lapsen laskettua syntymäaikaa ja että hän oli lapsen äidin kanssa avioliitossa tai asuu samassa taloudessa. Myös adoptioisällä oli oikeus isyysrahaan.[2] Isyysrahan määrä laskettiin yleensä verotuksessa vahvistettujen työtulojen mukaan. Isyysrahaa maksettiin kuitenkin 15,20 euroa jokaiselta arkipäivältä isyysvapaalla olevalle isälle, joka suorittaa samanaikaisesti ase- tai siviilipalvelusta.

Isyysvapaata pidettiin 1–4 jaksossa äitiys- ja vanhempainrahakauden aikana. Arkipäiviksi laskettiin kaikki päivät lukuun ottamatta sunnuntaita ja juhlapyhiä. Isyysvapaasta oli ilmoitettava työnantajalle viimeistään 2 kuukautta ennen aiottua vapaata, tai mikäli jakson pituus on enintään 12 arkipäivää, yhtä kuukautta ennen.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Isyysvapaa
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?