For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Ihmisen ja eläimen välinen vuorovaikutus.

Ihmisen ja eläimen välinen vuorovaikutus

Wikipediasta

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Ihmisen ja eläimen välinen vuorovaikutus on aihealue, jota on alettu tutkia varsinaisesti 1980-luvulla. Kyseinen tutkimuskenttä (antrozoologia) käsittää kaiken vuorovaikutuksen ihmisten ja eläinten välillä, mutta lähinnä kiinnostuksen kohteena ovat olleet vuorovaikutuksen myönteiset puolet. Tutkimuksissa onkin pääasiassa tarkasteltu eläimiä joko ihmisen terveyden edistäjinä tai erityisen terapian tarjoajina. Varhaisissa tutkimuksissa ihmisten ja lemmikkieläinten välillä havaittiin vahva psykologinen ja emotionaalinen kiintymys, jota alettiin kutsua termillä ”human-animal bond”. Termin käyttö huomioitiin varsinaisesti Skotlannissa vuonna 1979, vaikka käsitettä olivat jo aiemmin käyttäneet Konrad Lorenz ja Boris Levinson. Tutkimuskentän edistäjinä on toiminut lähinnä eläinlääketieteellisen alan edustajia. Muissa ammattikunnissa tutkimuskentän merkitys on huomattu hitaammin, vaikkakin Levinson pyrki psykiatriassa ja psykologiassa jo varhain tuomaan aihetta esille saaden osakseen kritiikkiä kollegoiltaan. Levinson käytti aiheesta muun muassa nimitystä lemmikkiterapia (pet therapy).

Levinsonin panos ihmisen ja eläimen välistä vuorovaikutusta käsittelevälle tutkimuskentälle toimi lopulta suunnannäyttäjänä tutkimuksille psykiatriassa ja vastaavissa ammateissa. Yleisen kiinnostuksen kohteeksi ovatkin nousseet vuorovaikutuksen emotionaaliset ja myönteiset puolet terapeuttisissa tilanteissa erityistä tukea tarvitsevilla henkilöillä, minkä vuoksi tutkimuskentän pioneerina on pidetty nimenomaan Levinsonia. Eläinten suosion kasvaessa terveydenhuollon palveluissa 1980-luvulla heräsi ammattilaisten keskuudessa tarve määritellä lemmikkiterapia tarkemmin, ja lopulta uskottavuuden ja ammattilaisuuden tarve johti ensimmäisten kokonaisvaltaisten käytännön normien kehittämiseen 1990-luvulla. Siitä lähtien ovat olleet käytössä Delta Societyn määrittelemät termit eläinavusteinen terapia (Animal-Assisted Therapy) ja eläinavusteinen toiminta (Animal-Assisted Activities). Eläinavusteisesta terapiasta puhutaan silloin, kun ammattihenkilö käyttää eläimiä apuna työssään. Ammattihenkilö on määritellyt asiakkaalle erityiset tavoitteet, joiden edistymistä seurataan. Eläinavusteinen toiminta sitä vastoin on edellistä vapaamuotoisempaa toimintaa, jossa esimerkiksi vapaaehtoiset tuovat eläimiä ihmisten luokse.

  • Barker, S.B. (1999). Therapeutic aspects of the human-companion animal interaction. Psychiatric Times, 16, 45–46.
  • Delta Society (2005) Introduction to animal-assisted activities and therapy (AAA/AAT). http://www.deltasociety.org/AnimalsAAAAbout.htm (Arkistoitu – Internet Archive), [1.9.2005].
  • Hines, L.M. (2003). Historical perspectives on the human-animal bond. American Behavioral Scientist, 47, 7–15 .
  • Hines, L. & Fredrickson, M. (1998). Perpectives on animal-assisted activities and therapy. Teoksessa C. C. Wilson & D. C. Turner (Toim.), Companion animals in human health (ss. 23–39). Thousand Oaks: Sage Publications.
  • Levinson, B.M. (1964). Pets: A special technique in child psychotherapy. Mental Hygiene, 48, 243–248.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä psykologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Ihmisen ja eläimen välinen vuorovaikutus
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?