Ideologia eli aatejärjestelmä tai aaterakennelma on ohjeelliseksi muodostunut aatteiden kokoelma, poliittinen näkökulma todellisuuteen tai kaavoittuneeksi muuttunut poliittinen käytäntö, joka heijastaa tietyn yksilön, ryhmän, yhteiskuntaluokan tai kulttuurin tarpeita ja pyrkimyksiä.

Ideologiakäsitteet voidaan tiivistää kolmeen päätyyppiin:^[1]

• Neutraalin ideologiakäsityksen mukaan ideologia tarkoittaa ajatusten ja uskomusten järjestelmää ja näkemystä maailmasta. Sanaa käytetään neutraalisti, eikä ideologiaa itsessään pidetä sen enempää kielteisenä kuin myönteisenäkään.
• Negatiivisen ideologiakäsityksen mukaan ideologia on vääristynyttä tietoisuutta, ja se häiritsee ja estää todellisuuden ymmärtämistä.
• Kriittinen ideologiakäsitys liittyy kriittiseen teoriaan ja yhdistää ideologian valtasuhteisiin. Ideologia on tietty tapa, jonka avulla kuvataan, uusinnetaan ja myös muutetaan yhteiskunnan valtasuhteita.

Poliittisiksi pääideologioiksi on kutsuttu liberalismia, sosialismia ja konservatismia.^[2] Poliittiselle ideologialle on perinteisesti katsottu tunnusomaiseksi pyrkimys osoittaa oma näkemys oikeaksi ja vastustajan näkemys vääräksi enemmän tai vähemmän teoreettisin, ajattelun perustaa koskevin väittein.^[3]

Ideologia on yhdistetty toisinaan (esim. Neuvostoliitossa) taiteeseen ja tieteeseen ja käsitteeseen on kytketty myös vahvoja esteettisiä ihanteita ja ihmiskuvan käsityksiä (esim. fasismi). Ideologia on laajentunut entistä useamman elämänalan sisällöksi esimerkiksi yksilökäsityksen ja tavoitteiden kautta (esim. uusliberalismi ja kapitalismi)^[4]

Ideologian käsitettä käytettiin ensi kertaa ranskalaisen filosofin Antoine Destutt de Tracyn vuonna 1801 julkaisemassa teoksessa Les éléments de l’idéologie. Empirismin perinteeseen liittyen hän halusi rakentaa yhteiskuntaa koskevan järkiperäisen ajatusjärjestelmän. Keisari Napoleon I kutsui liberaaleja vastustajiaan Ranskan älymystössä halventavasti ideologisteiksi (ransk. les idéologues). Ideologian käsitteeseen liitettiin näin kielteinen sivumerkitys epärealistisuudesta.^[3]

Myöhemmin ideologian käsite kytkeytyi voimakkaasti marxilaiseen aatejärjestelmään. Marxilaisen näkemyksen mukaan ideologia tarkoittaa yleisesti ottaen yhteiskunnan taloudellista perustaa eli alusrakennetta vastaavaa ja vallassaolkevan luokan etuja sekä vallan käyttöä oikeuttavaa ja puolustavaa henkistä ylärakennetta. Näkemys esiintyy Karl Marxin ja Friedrich Engelsin yhteisessä nuoruuskauden teoksessa Saksalainen ideologia (1845-46). Marx ei itse kuitenkaan kirjoittanut ideologiasta juurikaan, vaan ongelman käsittely oli pääasiassa Engelsin tehtävä. Marxin kirjoitusten mukaan ideologia tarkoitti "perintönä saatuja aatteita", kuten oikeudellisia, poliittisia, filosofisia, moraalisia ja uskonnollisia aatteita. Näkemys esiintyy myös kommunistisessa manifestissa ja toistuu myöhemmin, jolloin ideologiaan liittyi mukaan myös taide.^[3]

Neuvostoliitossa marxismi-leninismi sisällytettiin muun muassa taiteeseen ja erilaisiin tieteen tutkimuskohteisiin.^[4]

Marxilaisuuden piirissä on tarkasteltu muun muassa ideologian mahdollisesti arkipäiväistynyttä luonnetta. Marxilaisessa ajatteluperinteessä käsitteen ala on varsin laaja ja poikkeaa hieman siitä, miten termi yleiskielessä ymmärretään.^[5]

Marxilaisittain ideologian käsite ei viittaa niinkään tietoiseen oppijärjestelmään kuin historiallisesti kehittyneisiin yhteiskunnallistaviin käytäntöihin ja instituutioihin, kulttuuriset muodostumat mukaan luettuna. Ideologialla, etenkin hallitsevalla ideologialla, on piiloista vaikutusvaltaa ihmisten tapaan elää, toimia ja ajatella elämänsä ja toimintansa ehtoja. Ideologinen johtoasema eli hegemonia toteutuu usein epäsuorasti, sillä se ei perustu vain julkilausuttuihin päätelmiin tai kohdattuihin pakkoihin vaan myös kutsuihin, suostumuksiin ja huomaamattomasti suuntaaviin paineisiin. Käsitteen sisältöön ovat vaikuttaneet mm. Antonio Gramsci, Raymond Williams ja Louis Althusser.^[6]

Ei ole täyttä yksimielisyyttä siitä, ovatko feodalismi ja merkantilismi vastaavalla tavalla poliittisia ideologioita vai lähinnä tietyille talous- ja yhteiskuntajärjestyksille annettuja nimiä. Myös osaa aiemmin mainituista ideologioista pyritään usein käyttämään puhtaasti teknisinä käsitteinä; toisaalta juuri ideologian epäpoliittiseksi naamioiminen (normaalistaminen, luonnollistaminen) on yksi ideologisen vaikuttamisen keino.^[7]

Fasismilla on käytännössä esiintyessään tavannut olla poliittisten näkemysten lisäksi vahva esteettinen ihanne sekä ihmiskuva. Kriitikkojen mukaan myös kapitalismi on niin sanotusti uusliberalistisessa vaiheessaan asettanut entistä useamman elämänalan sisällöksi taloudellisen tehokkuuden ja yksityisen eduntavoittelun - sekä sitä korostavan yksilökäsityksen - ja tuonut täten julki ideologiset piirteensä.^[8]

Suurempi vihamielisyys poliittisesti erimielisiä kohtaan ennustaa vahvempaa narsismia, samoin suurempi ystävällisyys samanmielisiä kohtaan.^[9]

• Borg, Olavi: Suomen puolueideologiat. Politiikan tutkimuksia 5. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1965.

• Koivisto, Juha & Mehtonen, Lauri (toim.): Otteita ideologiasta. Tampereen yliopisto, tiedotusopin laitos. Sarja A, Julkaisuja 75. Tampere: Tampereen yliopisto, 1991. ISBN 951-44-2958-3.
• Koivunen, Anu & Liljeström, Marianne (toim.) 1996. Avainsanat: 10 askelta feministiseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino.
• Marcello Sorce Keller: “Why is Music so Ideological, Why Do Totalitarian States Take It So Seriously: A Personal View from History, and the Social Sciences”, Journal of Musicological Research, XXVI(2007), no. 2-3, pp. 91-122;

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ideologia.

• Ideology: Political and Historial Contexts, sanakirjamainen käsitehistoriallinen kuvaus
• Ideologieforschung (Arkistoitu – Internet Archive) (saksaksi)
• Ideology, ideologian käsitteestä nykymarxilaisittain (englanniksi)