For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Hilly Kristal.

Hilly Kristal

Wikipediasta


Hilly Kristal
Hilly Kristal
Hilly Kristal
Henkilötiedot
Muut nimet Hillel Kristal
Syntynyt23. syyskuuta 1931
Kuollut28. elokuuta 2007
Ammatti liikemies, manageri
Titteli CBGB-klubin omistaja ja perustaja
Lapset Lisa Kristal Burgman, Mark Dana Kristal

Hilly Kristal (23. syyskuuta 193128. elokuuta 2007) oli amerikkalainen liikemies, New Yorkin CBGB-klubin perustaja ja omistaja sekä punk-yhtye The Dead Boysin manageri. [1]Hilly Kristalilla oli valtava vaikutus punk-musiikin synnyssä. Klubi avattiin vuonna 1973 ja suljettiin vuonna 2006 vuokrasopimukseen liittyvien erimielisyyksien vuoksi.[2]

Varhaiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hilly syntyi New Yorkissa vuonna 1931 suuren laman aikana Bertha ja Shamai Kristalin perheeseen. Hillyn lapsuudessa perheellä oli kanafarmi Hightstownissa New Jerseyssä. Hän opiskeli viulunsoittoa nuoresta iästä lähtien ja jatkoi viulun soittamista koko elämänsä ajan.[2]

1950-luvun alussa Hilly Kristal palveli Yhdysvaltain merijalkaväessä. Hänet sijoitettiin Cherry Pointin lentotukikohtaan Pohjois-Carolinassa, jossa hän työskenteli WCPR-radiokanavalla. Kristal myös luki uutisia ja juonsi musiikki ohjelmia. Hän yritti myös uraa laulajana, mutta ei saavuttanut menestystä. Palveltuaan merijalkaväessä Kristal lauloi miesten kuorossa Radio City Music Hallissa. Hän levytti laulajana Otis Blackwellin kirjoittaman ”Everybody’s Buddy” -kappaleen.[2]

Ensimmäiset klubit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvun alussa Kristal työskenteli Village Vanguard -klubin ohjelmistovastaavana ja varasi sinne monia tuon ajan jazz-artisteja, kuten Miles Davisin, Thelonious Monkin ja John Coltranen, jotka kaikki esiintyivät säännöllisesti. Työskennellessään Vanguardissa Kristal ystävystyi koomikko Lenny Brucen kanssa, joka oli klubin suosituimpia esiintyjiä.[2]

1960-luvun puolivälissä Hilly Kristal päätti perustaa oman klubin. Hän avasi Hilly’s-nimisen baarin New Yorkissa osoitteessa 62 West 9th Street, jossa oli joka viikonloppu musiikkiesityksiä. Myöhemmin hän perusti myös Hilly’s on the Bowery -klubin, jossa soitettiin kantrimusiikkia. Kristalin ensimmäiset klubit ajautuivat konkurssiin.[2]

CBGB-klubin sisäänkäynti

Hilly on parhaiten tunnettu CBGB-klubista. Joulukuussa 1973 Kristal päätti avata klubin, joka toisi esiin hänen rakastamaansa musiikkia: kantria, bluegrassia ja bluesia. CBGB on lyhenne sanoista Country BlueGrass Blues. Klubin mainoksissa luki myös OMFUG -lyhenne, (Other Music for Uplifting Gormandizers) Kristal oli klubia perustaessaan vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa, eikä hänellä ollut rahaa omaan asuntoon. Hän asui koiransa kanssa CBGB:n takahuoneessa ja teki sivutoimisesti satunnaisia muuttomiehen töitä.[2]

CBGB-klubista tuli amerikkalaisen punkin syntypaikka ja ponnahduslauta lukuisille bändeille. Kuka tahansa sai soittaa, vaikka ei olisi osannutkaan, kunhan esitti alkuperäistä materiaalia. Hän halusi rohkaista nuoria aloittelevia muusikoita tekemään omaa juttuaan. Toisaalta Kristalilla ei ollut myöskään rahaa palkata ammattilaisia soittamaan klubiinsa. Kantrimuusikot eivät koskaan löytäneet klubia, mutta nuoret punkkarit rakastuivat siihen klubiin välittömästi. Punk-muusikot tunsivat olonsa vapaaksi ja he saivat Kristalilta luvan rikkoa kaikkia taiteellisia sääntöjä klubin lavalla.[2]

Vuoteen 1976 mennessä CBGB-klubista oli tullut New Yorkin punk-liikkeen koti ja Hilly Kristal saavuttanut aseman New Yorkin punk-rockin isähahmona. Klubilla esiintyi esimerkiksi Ramones, Patti Smith, Richard Hell, Blondie ja monet muut. Ajan myötä tästä paikasta tuli maailmanlaajuisesti tunnettu. Tästä huolimatta klubi ei koskaan tehnyt paljon rahaa ja sen toiminta oli usein vain kaljan- ja T-paitamyynnin varassa.[2]

Hilly Kristal toimi myös punk-yhtye The Dead Boysin managerina ja keikkamyyjänä. Hän myös rahoitti yhtyeen ensimmäisen albumin Young, Loud and Snottyn äänitykset sekä neuvotteli yhtyeelle levysopimuksen Sire Recordsin kanssa.[1]

Elokuun 28. päivänä vuonna 2007 Kristal kuoli keuhkosyöpään.[2]

  1. a b Chrome, Cheetah: A Dead Boy's Tale, from the Front Lines of Punk Rock. Voyageur Press, 2010.
  2. a b c d e f g h i Sharenow, Robert: About Hilly hillykristal.com. 2007. Viitattu 28. 8. 2024.
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Hilly Kristal
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?