Hetulat tai valaanluu^[1] ovat hetulavalaiden kitalaessa roikkuvia, sarveisaineesta rakentuneita levyjä, joiden avulla ne siivilöivät ravintoa nieluunsa. Hetulavalaat syövät vain pieniä eläimiä, joiden syömiseen hampaat eivät soveltuisi.

Hetulat ovat muodoltaan kolmikulmaisia ja ohuita. Lajista riippuen niillä on pituutta 0,5–4 metriä. Niitä on 250–400 kappaletta vierekkäin, noin sentin välein, muodostaen eräänlaisen kamman. Yksi hetula voi olla painoltaan jopa 90 kg. Niiden sisäreuna muodostuu ripsimäisistä sukasista, joiden läpi ravinto siivilöityy vedestä.

Mitä pidemmät hetulat ovat, sitä pienempien saaliseläinten siivilöimiseen ne sopivat. Harmaavalaan lyhyet ja paksut hetulat sopivat ravinnon hankkimiseen pohjasta. Silovalaiden suuret, jopa 4 metrin pituiset hetulat sopivat planktonin syöntiin ja uurteisvalaiden lyhyemmät ja paksummat hetulat sopivat parvikalojen syöntiin. Kokoeroja löytyy myös saman lajin valailla; esimerkiksi pohjoisen pallonpuoliskon ryhävalaat syövät pääasiassa kaloja ja muita suurempia eläimiä, joten niillä ne ovat noin 50 cm pitkät, kun taas eteläisellä pallonpuoliskolla asustelevien, krilliä syövien ryhävalaiden hetulat ovat metrin pituiset.

Hetulavalas ahmaisee suuren määrän vettä (jopa 60 000 litraa kerralla), joka sisältää paljon pienikokoista eläinravintoa, useimmiten planktoneläimiä (kuten hankajalkaisia ja krillejä), mutta joidenkin valaiden hetulat soveltuvat myös parvikalojen (kuten sillien ja sardiinien) ja äyriäisten syöntiin. Valas puristaa veden pois suustaan laittamalla leuat yhteen, supistamalla kurkkulihaksiaan tai liikuttamalla kieltään, ja ravinto jää hetuloiden sisäpinnan säikeisiin. Niistä se irrottaa ravinnon kielen avulla ja nielaisee sen.

• Särkänniemen merinisäkäsakatemia
• Eläinten maailma – Meret. Suomentanut Jääskeläinen, Seija & Pöyhönen, Otto. Italia: Valitut Palat, 1993. ISBN 951-8933-97-9.